Harppaus uuteen

Eilen tapahtui suuri harppaus maalausharjoittelussani. Vihdoinkin. Olin jo totaalisen kyllästynyt maalaamaan kukkia edestä ja takaa. Tai oikeastaan muutos alkoi tapahtua jo sunnuntaina, kun maalailin lumpeenkukkaa ja ulpukkaa.  Sain tunteen, että varmuutta on tullut lisää ja jälki on erilaista. Sen kummempaa muutosta ei vielä tapahtunut edes ajatusten tasolla, mutta sitten…

Maanantaina eli eilen maalasin ensiksi edellisen viikon rästitunnin jäljentämällä Qi Baishia, sitten tein oman harjoituksen ja sen aikana Harppasin uuteen. Maalasinkin koko kukkakimpun enkä vain yhtä kukkaa kerralla. Maalauksista tuli tavallaan valmiita töitä, harjoitustöitä edelleen, mutta kuitenkin luonnostelusta yhden askeleen valmiimpia. Edellisellä viikolla olin jo yrittänyt samaa, mutta se ei tuntunut onnistuvan, turhauduin ja palasin vanhaan.  

Joskus iso harppaus vaatii pieniä hyppyjä välissä.

Eilen myös vahingossa huomasin, miten pensselin saa tekemään hammasharjamaista jälkeä eli tekniikkakin jalostui.

Harjoittelu oli alkanut jo muutenkin puuduttamaan. Aivan kuin olisin joku robotti, jonka ohjelmointi on jumiutunut eikä päivityksiä tehty aikoihin. Näinhän elämässä muutenkin joskus käy. Arki kulkee kuin juna ilman pysähdyksiä tai uusia asemia. Ehkä siksi ihmisille heitetään esteet kehiin ja pysäytetään junaa aika ajoin. On  pakko kohdata esteet ja haasteet, halusi tai ei. Näin muutos tapahtuu, hitaasti, mutta vääjäämättä.

Eipä niistä kummoisia maalauksia tullut, mutta tärkeintä oli maalaamisen helppous, keveys ja flow-tunteen tavoittaminen. Myös se on tärkeää, että uskalsin kokeilla jotain uutta. Ja ovathan ne nyt Tii Baishin omaa käsialaa:).

Tämän viikon perjantaina teen viimeisen harjoituksen ja katsotaan, mitä sitten tapahtuu. 

Ajatus, mitä teen näille luonnoksille ja johtaako tämä harjoittelu mihinkään, on edelleen olemassa.

Uskoni on voimistunut, että vastaus tulee itsestään, kun annan sen vain olla, ihan ilman huomiota.