Harppaus uuteen

Eilen tapahtui suuri harppaus maalausharjoittelussani. Vihdoinkin. Olin jo totaalisen kyllästynyt maalaamaan kukkia edestä ja takaa. Tai oikeastaan muutos alkoi tapahtua jo sunnuntaina, kun maalailin lumpeenkukkaa ja ulpukkaa.  Sain tunteen, että varmuutta on tullut lisää ja jälki on erilaista. Sen kummempaa muutosta ei vielä tapahtunut edes ajatusten tasolla, mutta sitten…

Maanantaina eli eilen maalasin ensiksi edellisen viikon rästitunnin jäljentämällä Qi Baishia, sitten tein oman harjoituksen ja sen aikana Harppasin uuteen. Maalasinkin koko kukkakimpun enkä vain yhtä kukkaa kerralla. Maalauksista tuli tavallaan valmiita töitä, harjoitustöitä edelleen, mutta kuitenkin luonnostelusta yhden askeleen valmiimpia. Edellisellä viikolla olin jo yrittänyt samaa, mutta se ei tuntunut onnistuvan, turhauduin ja palasin vanhaan.  

Joskus iso harppaus vaatii pieniä hyppyjä välissä.

Eilen myös vahingossa huomasin, miten pensselin saa tekemään hammasharjamaista jälkeä eli tekniikkakin jalostui.

Harjoittelu oli alkanut jo muutenkin puuduttamaan. Aivan kuin olisin joku robotti, jonka ohjelmointi on jumiutunut eikä päivityksiä tehty aikoihin. Näinhän elämässä muutenkin joskus käy. Arki kulkee kuin juna ilman pysähdyksiä tai uusia asemia. Ehkä siksi ihmisille heitetään esteet kehiin ja pysäytetään junaa aika ajoin. On  pakko kohdata esteet ja haasteet, halusi tai ei. Näin muutos tapahtuu, hitaasti, mutta vääjäämättä.

Eipä niistä kummoisia maalauksia tullut, mutta tärkeintä oli maalaamisen helppous, keveys ja flow-tunteen tavoittaminen. Myös se on tärkeää, että uskalsin kokeilla jotain uutta. Ja ovathan ne nyt Tii Baishin omaa käsialaa:).

Tämän viikon perjantaina teen viimeisen harjoituksen ja katsotaan, mitä sitten tapahtuu. 

Ajatus, mitä teen näille luonnoksille ja johtaako tämä harjoittelu mihinkään, on edelleen olemassa.

Uskoni on voimistunut, että vastaus tulee itsestään, kun annan sen vain olla, ihan ilman huomiota.

Tii Baishi tilittää

Harjoitukset ovat jatkuneet. Tänään oli 18. päivä. Olen kerännyt kukkia koiralenkeiltä kaupungin metsistä, mökiltä ja ystävän puutarhasta. Poimin ne yksitellen maljakosta ja maalaan sivulta, päältä, takaa.

Eniten minua kiinnostavat, ja on aina kiinnostanut, pienet yksityiskohdat. Silmut, siemenkodat, terälehdet, juuret, se miten kukka kiinnittyy varteen jne.

Joskus 15 vuotta sitten keräsin kuolleita hyönteisiä ja valokuvasin niitä mm.dioille. Käytin kuvia malleina, kun tein grafiikantöitä: muurahaisia, perhosia, kimalaisia.  Myös Qi Baishin töissä on paljon hyönteisiä.

Havaintokyky luonnon kasvien suhteen on ainakin kehittynyt, kun olen kävellyt silmät tähdättyinä pusikoihin ja pensaisiin. Monien kukkien ja kasvien muodot ovat hyvin samankaltaisia, mutta on myös suuria poikkeamia lehtien muodoissa ja varsinkin siinä miten lehtiruoti piirtää kuvioitaan lehden sisällä.

Harjoittelu tuo todellakin turhautumisentunteita ja sitähän osasin odottaa, mutta turhauttavaa ei ole se, mitä sillä hetkellä teen, vaan Ajatus. Ajatus menee näin: ”Mitäs tämän jälkeen?”.

Heitän sen pois, se ei ole tämän hetken ongelma, mutta Ajatus palaa myöhemmin. Laitan sille oven: ”Nyt et tule”. Se kyllä onnistuu, mutta tunteen tasolla huomaan, että Ajatus vaivaa. 

Mitä teen tällä kasalla luonnoksia?

Kyllä. Olen oppinut paljon käden ja silmän yhteistoiminnasta. Olen oppinut uusia muotoja ja rikkaita viivoja. Luonnossahan ei ole viivoja sinänsä, mutta piirtämisessä ja viivan harjoittelemisessa luonnon muodot esitetään viivoilla. Viivoista huomaa heti, kun ne eivät vastaa malliaan. Jos ne eivät ole kauniita ja sulavia, ne eivät näytä ”oikeilta”. On hämmästyttävää esim. miten kauniita ovat kukkien varret silloin kun ne taipuvat, mihin suuntaan sitten taipuvatkin.  Luonto tuottaa vain täydellisten muotojen kauneutta.

Harjoitelmia

Palasin myös mestarini Qi Baishin töihin. Keräsin netistä uuden kuvakokoelman ja käytin taas niitä malleina.

Yksi päivä oli jääänyt väliin, kun en ollut kotona ja korvasin sen päivän harjoitukset Qi:n teosten kopioinnilla.

Kehittelin samalla myös itselleni punaisella maalattua merkkiä, nimikirjoitusta. Punainen merkki on lähes kaikissa Qi:n maalauksissa, mutta en tiedä onko se nimmari vai joku muu merkki.

Jatkan elämääni harjoitusten ja Ajatuksen parissa.

Qi Baishi jäljitelmä ja oma punainen nimmari

Keskeneräisyyden kestäminen

Tänään oli 11. päivä, kun maalasin sivellinharjoitteluani. Jäljellä on 17 päivää.

Turhautumisentunnetta on tullut koko ajan vähemmän. Antoisimpia hetkiä ovat olleet kun olen maalannut ulkona elävistä malleista, mutta olen myös maalannut kirjoista esim. sademetsän eläimiä ja kasveja.

Toiseksi tunteeksi turhautumisen rinnalle on vahvasti noussut keskeneräisyys. Taiteen tekijänä ja ihmisenä olen keskeneräinen nyt ja myös silloin kun kuolen. Sitä on vaikea kestää ja sietää, jos tavoittelee täydellisyyttä. Ja sitähän minä en tavoittele?

Olen havainnoidessani ihastellut mm.niin vaatimatonta kukkaa kuin apila. Miten täydellisesti sen terälehdet asettuvatkaan siten, että ne muodostavat pallon kaltaisen kukan. Apilaa kun tarkastelee hyvin läheltä, haluaisi vain jäädä  ihailemaan sen täydellistä kauneutta. Se ei ole millään tavalla keskeneräinen, mutta miksi me ihmiset olemme?

Maalausharjoittelu on virittänyt tekemään myös muuta ja sehän oli tarkoituskin. Vedostin kartonkigrafiikkalaatan, joka on odottanut vain ilmentymistään. Japanilaiset antavat rakkaille kirsikkapuilleen nimiä ja siitä tämä idea on tullut. Puun ja työn nimi on "Väliaikaisuus". Sitähän tämä elämäkin on.

Harjoitukset jatkuvat. Myös elämän.

Harjoittelua koko heinäkuu

Kehittelimme ystäväni kanssa viikonloppuna minulle ”turhautumisenläpimeno-hyväksymis-ohjelman”.

Päämääränä on maalata joka päivä vähintään yksi tunti harjoitelmia, johin Qi Baishi on minut innoittanut.

Päätin, että käytän harjoitelmiini malleina joko elävää luontoa tai kuvia luonnosta, riippuen siitä missä olen. Kello laitetaan soimaan ja sitten maalataan vähintään tunti luonnoksia siveltimellä.
Mielenkiintoista on nähdä mitä ajatuksia, tunteita ja millaisia kuvia se tuottaa. 
Aloitin tämän lauantaina ja tämä on siis 4.päivä,

27 päivää jäljellä.

Kuvia harjoitteluun

Pieni mieleni tietysti haluaisi tuottaa Qi:n kaltaisia mestariteoksia heti, mutta yritän rauhoittaa sen sanomalla, että minun ei tarvitse muuta kuin harjoitella. Toivoisin, että pensselin - ja kynänjälki muuttuisi prosessin aikana eläväksi, koska se on ollut liian pitkään kuolleena (niin kuin elämänikin).

1. päivä

Tunnin aikana ehtii tehdä monta tutkielmaa. En mieti sommitelmia vaan yritän spontaanisti maalata sen mitä silmä ja käsi yhdessä tuottavat. Varmuutta on tullut jo neljän päivän sisällä, tunnen sen, vaikka se ei harjoitelmistani näy. Tunti on tuntunut pitkältä (ja turhauttavalta), eilen tosin aika meni liiankin nopeasti. Pääsin siis flow-tilaan, jolloin aika ja ajatus/tunne minästä häipyy eikä mikään ole yhtään turhaa.

2. päivä

Yritän kulkea Qi:n jalanjälkiä ja sitten kun olen valmis ottamaan vastuuta omista siveltimenjäljistäni, lähden reppu täynnä luonnoksia ja tietysti todistus, itkua tihrustaen toiseen, ihan omaan suuntaan.

3. päivä

Tiedän, että jossain vaiheessa turhautumisen tunne iskee. Silloin on oltava täysin tietoinen siitä ja maksimoitava sen ahdistavuus, hyväksyttävä  ja mentävä sen läpi. Ei auta vaikka kuinka haluaisin vaan heittäytyä sohvalle juomaan kahvia ja selaamaan facebookkia.
Saas nähdä miten opetuslapsi Tii Baishin käy.

4. päivä

Kiinalainen tussimaalaus

Juhannuksen jälkeen lähdimme ystäväni kanssa Budapestiin.
Hieno kaupunki, mutta paras anti oli Kansallisgalleriassa Linnavuorella: Qi Baishin upea näyttely!
Mistään Qi Baishista en ollut ennen kuullutkaan, mutta sain vinkin mielenkiintoisesta näyttelystä juuri ennen lähtöä ja sinne mentiin.

Wikipediasta: Qi Baishi (January 1, 1864 – September 16, 1957) was an influential Chinese painter.

Olen aina ihaillut kiinalaisia tussimaalauksia ja ajatellut, että sitten joskus minäkin harjoittelen.
Ostin jopa Pekingistä 2005 pensselit, joita en ole kuin kokeillut. "Joo, ihan kivat".

Hämmästyin miten kookkaita nämä Qin teokset olivat, kun olin kuvitellut tussimaalauksia ylipäätänsä pienemmiksi! Olisin voinut olla galleriassa ikuisuuden ja upota kuvien maailmaan.

Näyttelyn jälkeen teosluettelossa olevat pikkuruiset kuvat näyttivät ihan naurettavilta eikä niissä näkynyt pensselin huikeaa lentoa ja hienoa, monivivahteista jälkeä.

Budapestistä palattuamme vaivuin hyvin tuttuun tunteeseen: turhautuminen, enkä saanut otetta mistään.
Koska mikään vanha ei innostanut, ajattelin tehdä edes jotain. Keräilin netistä Qin teoksista kuvia ja tallensin ne kannettavaani. Kannoin kannettavani parvekkeelleni, minne laitoin keväällä pienen työpöydän ja otin mustan vesivärin, pensselit, jotka jo mainitsin ja muutamia värejä. Paperiksi otin luonnospaperia, etten kitsastelisi määrän kanssa. Päätin vain harjoitella vaikka harjoittelu onkin ärsyttävää...aina pitäisi saada aikaan jotain valmista. Typerä ja epäviisas ajatus, joka saisi nyt kyytiä.

Katsoin siis Qin teoksista mallia ja yritin itse perässä. Ensimmäiset kokeilut: "Tästä ei tule kyllä yhtään mitään, taidan lopettaa". Jatkoin silti. Ja jatkoin niin kauan, että parvekkeen lattia oli täynnä harjoitteluita.

Lopulta maalailu alkoi tuntua vaivattomalta ja hauskalta enkä ottanut sitä enää niin vakavasti.
Joistain tuli ihan hauskoja, ei ainoastaan kopioita vaan kopioiden uusia tulkintoja.

Qi Baishi oli sitä mieltä, että luonto on se mikä se on ja kun ensin on havainnoinut sitä, niin sen jälkeen muste ja sivellin luovat toisenlaisen maailman.

Pupujussi ja mustajussi

Ja sitten aloin uskoa, että voisin kokeilla tätä tekniikkaa niin, että maalaisin ilman mallia. En tietysti nyt vaan joskus.......eläkkeellä?