Keskeneräisyyden kestäminen

Tänään oli 11. päivä, kun maalasin sivellinharjoitteluani. Jäljellä on 17 päivää.

Turhautumisentunnetta on tullut koko ajan vähemmän. Antoisimpia hetkiä ovat olleet kun olen maalannut ulkona elävistä malleista, mutta olen myös maalannut kirjoista esim. sademetsän eläimiä ja kasveja.

Toiseksi tunteeksi turhautumisen rinnalle on vahvasti noussut keskeneräisyys. Taiteen tekijänä ja ihmisenä olen keskeneräinen nyt ja myös silloin kun kuolen. Sitä on vaikea kestää ja sietää, jos tavoittelee täydellisyyttä. Ja sitähän minä en tavoittele?

Olen havainnoidessani ihastellut mm.niin vaatimatonta kukkaa kuin apila. Miten täydellisesti sen terälehdet asettuvatkaan siten, että ne muodostavat pallon kaltaisen kukan. Apilaa kun tarkastelee hyvin läheltä, haluaisi vain jäädä  ihailemaan sen täydellistä kauneutta. Se ei ole millään tavalla keskeneräinen, mutta miksi me ihmiset olemme?

Maalausharjoittelu on virittänyt tekemään myös muuta ja sehän oli tarkoituskin. Vedostin kartonkigrafiikkalaatan, joka on odottanut vain ilmentymistään. Japanilaiset antavat rakkaille kirsikkapuilleen nimiä ja siitä tämä idea on tullut. Puun ja työn nimi on "Väliaikaisuus". Sitähän tämä elämäkin on.

Harjoitukset jatkuvat. Myös elämän.