Äiti Amman ashramissa Intiassa

Namah Shivaya!

Tämä on ashramissa käytetty tervehdys, anteeksipyyntö, kehotus ja sanonta melkein mihin tahansa tilanteeseen. Sen voi sanoa vaikka silloin, kun on ihan pihalla.

Tämä oli kolmas kerta kun lähdin Äiti Amman luo Keralaan, Etelä-Intiaan, Amritapuriin. Ensiksi lensimme Berliiniin, jossa odottelimme 5 tuntia lentokentällä, sitten Abu Dhabiin, jossa lentolippujen mukaan koneen vaihtoaikaa piti olla tunti, mutta käytännössä se oli 0 h. Juoksimme pitkiä käytäviä hiki hatussa ja hyppäsimme koneeseen, mikä lensi Kochiin. Kochin lentokentällä Amman ashramin taksikuski autoineen oli odottamassa meitä. Ja sepä olikin sellainen kuski, että jeesus! Nuori mies, joka ilmeisesti halusi näyttää meille miten nopeasti ja taitavasti hän ajaa ashramiin. Yleensä ajomatkassa menee n.4 tuntia, nyt meni 2,5h. Mies kiihdytti, jarrutti, tööttäili, ohitti oikealta ja vasemmalta. Turvaväli muihin autoihin ja liikennevälineisiin oli vain joitain senttejä. Reetta oli niin väsynyt lentomatkasta, emme olleet juuri nukkuneet koneissa, että sai vähän, ihme kyllä, nukuttua autossa, mutta minä en. Voin pahoin ja oli siis pakko katsoa tiehen, apua, ei, kääk, voi vi... Turvavyöt kyllä olivat, mutta ei mitään mihin ne kiinnittää. Selvisimme kuitenkin hengissä niin kuin huomaatte ja mies ojensi käyntikorttinsa, jos haluaisimme hänen kyytejään. Se kortti meni nopeasti roskikseen..

Ensimmäiset päivät meni toipuessa vuorokauden kestävästä matkasta ja menin zombina paikasta toiseen ja kävin muistissa läpi päiväohjelmat, kaupat, ruokalat jne. Ensimmäiseksi huoneeksi saimme vankilaa muistuttavan huoneen kaltereineen (etteivät eläimet tule sisään ja ihmiset hyppää ulos) ja rautakerrossänkyineen. Siisteystaso ei vastaa edes Suomen huonointa retkeilymajaa, mutta huoneissa käydään yleensä vain nukkumassa. Olin ottanut vanhasta tottumuksesta mukaan tolua, rättejä ja kumikäsineitä, koska siivoukselta ei voi välttyä. Huonekavereiksi saimme Lisbetin ja Carolinen Kolumbiasta. Edellinen puhui vain espanjaa, jälkimmäinen myös englantia. Jouduimme Reetan kanssa yläpedeille, joissa oli pakko tottua fannyn, katosta roikkuvan tuuletimen hurinaan, sen tuuleen ja viileyteen. Kömmin parin tunnin välein silkkimakuupussiin ja sieltä taas pois. Univelka ei taittunut.

Parin päivän päästä ystävämme Kerttu lähti Suomeen ja vedimme pitkää tikkua, kumpi menee hänen paikalleen viidennen kerroksen ihanaan ja siistiin huoneeseen. Huoneen omistaa joku muu kuin ashram ja omistajan poisssaollessa, huone vuokrataan. Minä hävisin ja sain lisää espanjankielisiä huoneeseen, Maribelin Barcelonasta. Kaksi yötä olin vielä tämän porukan kanssa ja kävelin päivittäin useamman kerran huoneeseemme kymmenenteen kerrokseen, koska hissiin sai yleensä jonottaa. Sitten Anu Maria lähti Suomeen ja pääsin ihanaan huoneeseen Reetan ja Heidin kanssa. Nukkuminenkin helpottui, kun ei ollut enää kerrossänkyjä vaan oikea puinen sänky, sohva ja patja lattialla. Tunnussana huoneeseen koputtaessamme oli "naku naku", koska huoneessahan sai olla missä vaatteissa hyvänsä tai ihan vain naku naku.

Ensimmäisenä iltana pääsimme jo Amman darshaniin, siunattuun halaukseen. Saimme tokenit, halausliput ja sitten vaan jonottamaan. Tällä kertaa jonotus kesti 2 tuntia, joskus se menee nopeammin. Siirryimme tuolilta toiseen kunnes olimme Amman edessä, viimeisen metrin menimme polviltaan ja päädyimme Amman syleilyyn. Amma kuiskaili korvaan ”rakas tyttäreni rakas tyttäreni ja maa maa maa maa” (=jumalallinen rakkaus). Se kävi nopeasti ja sitten yhtä pöllästyneenä kuin yleensäkin, ihmettelin mistä pääsen lavalta pois. Reetta sai halauksensa ja veti minut mukaansa alas ja syömään. 

Ashram on pieni alue, kuin lähiö korkeine kerrostaloineen, mihin ihmiset majoitetaan ja joissa jotkut myös asuvat. Me yövyimme vaaleanpunaisessa Amritanjalissa, missä olen ollut aina. Koska ashramista ei periaatteessa saa ottaa kuvia, niin voit katsoa niitä täältä:

http://www.amritapuri.org/ashram

Amma sanoo: "Ashram ei ole ainoastaan joukko elottomia rakennuksia, temppeleitä, puita ja asuinrakennuksia. se on elinvoimainen, dynaaminen ja elävä instituutio. Vierailijoiden ja asukkaiden henkiset harjoitukset, palvelutyö, rukoukset ja puhtaat ajatukset yhdistyvät mestarin armon kanssa tehden ashramista pyhän ja siunatun paikan".

Ashramissa elää tuhansia ihmisiä, sekä länsimaalaisia, että intialaisia. Jotkut ovat renaunceja (renunciation=luopuminen) eli he ovat maksaneet tietyn maksun, että saavat asumisen ja ylläpidon ashramista loppuelämäkseen. Jotkut ovat ostaneet ashramista huoneen ja saavat vuokra- tai muita tuloja Suomesta tai käyvät välillä jossain töissä. On myös Amman intialaisia luostarioppilaita sekä perheellisiä seuraajia. Sitten on meitä, jotka tulevat turisteina ashramiin ja varmaan muitakin, joista en tiedä mitään. Koko maailma on ashramissa yhtä perhettä ja sen kyllä äänestä kuulee! Meluisa, mutta yhteenhiileen puhaltava perhe. Kaikki sujuu ihmeen hyvin ihmismassasta huolimatta. Jonottaa saa usein, ruokailuun ja kauppoihin, jotka ovat auki vain tiettyinä aikoina, mutta mikäs kiire siellä on. Tai toisinaan on ja joillakin on, jos on ottanut itselleen erilaisia aktiviteetteja. Siellä voi hyvin mennä duracell pupuna paikasta toiseen niin kuin kotimaassakin. 

Itse pyrin enimmäkseen vain hengailemaan, kirjoittelemaan, syömään ja käymään Amman tilaisuuksissa. Aamuisin nousin kello 5.30 ja lähdin chaijonoon 6.00. Termosmukin kanssa kävelin meditaatiorantaan istumaan isoille kiville, jotka on kasattu laiturin tapaan. Katsoin kuuta, joka katosi pikkuhiljaa auringon noustessa toiselta puolelta ja kalastajia, jotka palasivat retkiltään pienillä kanootinmallisilla veneillään. Oli hieno seurata sitä, että kalastajat eivät taistelleet isoja ranta-aaltoja vastaan, vaan yrittivät mukautua niiden rytmiin, joskus onnistuen ja joskus kaatuen viime metreillä. Kalastajia oli vastassa toisia miehiä, jotka auttoivat verkkojen selvityksessä. Saalista en koskaan nähnyt, mutta kaipa se jossain oli. 

Meditaatiorannalla ei valitettavasti saa uida, koska siellä on vaaralliset aallot. Kaksi vuotta sitten pieni intialaispoika hukkui sinne. Varkala beachilläkin, missä kävimme heti alkumatkasta päivän reissulla, oli rannalla punainen varoituslippu. Uimiset jäivät. Varkalan ranta on yksi Intian vaarallisimmista turistirannoista. Varkala beachille tullaan ashramista kuuntelemaan hiljaisuutta. Niin, totta se on, ashram, luostari on hiljainen vain vähän aikaa yöllä ja sitten  mölinä taas alkaa. Ensin ihmiset lähtevät archanaan, mantraharjoituksiin 4.50, joka loppuu kuudelta. Sitten alkavat linnut rääkyä. Siihen liitetään ihmisen puheet, kyliltä tulevat hinduhoilaukset, dharsaniin eli halaustilaisuuteen liittyvät videot screeniltä Amman toiminnasta, ruokailuun liittyvät astioiden kalinat, autojen tööttäykset ashramin ulkopuolelta jne. Varkalassa on rauhallisempaa, voi shoppailla ja syödä intialaista ravintolaruokaa.

Varkala beach

Aamupalalle lähdin rannalta 7.30 ja sen jälkeen ehdin vähän kirjoitella huoneessa ennen sevatyötäni pyykkipalvelussa. Kävelin meidän talon katolle (12.kerros), jossa ensin taittelimme kuivaa pyykkiä ja sitten ripustimme pesulasta tulleita märkiä pyykkejä. Sevani oli klo 11-13 riippuen pyykin määrästä. Pesulassa pestään yksityistä pyykkiä, western ja indian majoituspyykkiä sekä keittiön- että kahvilan pyykkiä. Katolla tuulee, mutta on myös todella kuuma, joten pyykit kuivuvat yleensä parissa tunnissa. Kello 13 menin lounaalle ja sitten, riippuen päivästä, Amman tilaisuuksiin.

MAANANTAI on asioidenhoitopäivä. Silloin pyykätään, hoidetaan pankki-asioita, ostoksia ja kello 17 on Amman vetämä rantameditaatio. Se on meditaatio, jonka Subamrita, Amman miespuolinen oppilas, kääntää englanniksi. Sen jälkeen muutama ihminen saa mahdollisuuden kysyä Ammalta kysymyksen, johon Amma vastaa. Lopuksi Amma laulattaa jonkun bhajanin, henkisen laulun. Bhajan-tilaisuuus jatkuu hallissa tämän jälkeen. Amma on esilaulaja ja ihmiset vastaavat samoilla laulunsanoilla. Screenillä menevät sanat sanskritiksi ja englanniksi.Tilaisuus loppuu n. 20.30 ja se huipentuu Amman antaumukselliseen ”Jayhyn”, johon vastataan sama ”Jay”, moneen kertaan ja samalla nostetaan käsiä ylös ja tunnelma on kuin rockkonserteissa, missä laulaja saa katsojansa haltioituneeseen, korkeaenergiseen tilaan. Jay tarkoittaa voittoa.

TIISTAI  on meditaatiopäivä. Amma tulee aamupäivällä suureen halliin meditoimaan ihmisten kanssa ja sen jälkeen hän lukee ihmisten lähettämiä kysymyksiä ja vastaa niihin. Päivän huipentuma on Amman jakama prasad=lahja, Amman siunaama ruoka. Ruuan jakelu menee ihmeen sulavasti, vaikka tilaisuudessa on tuhansia ihmisiä. Amman luostarioppilaat jakavat ruuan niin, että lautaset menevät kädestä käteen ja niihin laitetaan isoista padoista riisiä, erilaisia kastikkeita, papadum leipää ja pieni banaani. Lopulta lautanen päätyy Amman edessä olevaan pitkään pöytään, Amma koskettaa siihen käsillään ja ruuanjonottaja ottaa sen.. Hommaa vauhdittaa mies, joka kuuluttaa tasaiseen tahtiin käskevästi" move fast please, fast fast fast please, come close to Amma, fast please, strech your hand, fast fast fast please...". Tämä touhu saa minut hymyilemään, on se niin ihmeen tehokasta, mutta samalla huvittavaa, kun meitä ohjataan kuin karjalaumaa. Mutta on se sen arvoista, parasta ruokaa, mitä ashramissa voi saada. 

KESKIVIIKKONA, TORSTAINA, LAUANTAINA ja SUNNUNTAINA on dharsan, Amman halaamispäivä. Silloin ashramiin virtaa intialaisia ja eurooppalaisia ihmisiä virtanaan. Dharsan päivänä ashramiin saapuvat ja sieltä lähtevät saavat halauslipun ja pääsevät halaamaan. Me saimme kyseisten päivien lisäksi myös jouluaattona dharsanin, joululahjan. Ashramissa oleskelevat ihmiset saavat myös mahdollisuuden  kerran päivässä, tiettynä aikana,  olla puoli tuntia Amman lähellä lavalla, missä hän halaa. Sieltä voi sitten seurata sitä mieletöntä säpinää, mikä Amman ympärillä pyörii ja samalla ihmetellä, miten hyvin kaikki tässäkin toimii. Näinä päivinä voi olla Amman lähellä myös niin, että jonottaa prasad jonossa ja pääsee antamaan prasadin Ammalle, joka antaa sen jokaiselle halaamalleen ihmiselle. Prasad on dharsanissa tuhkapussi ja karkki.

PERJANTAINA on taas rantameditaatio ja bhajanit sen jälkeen.

Ashramissa voi ja kannattaakin harrastaa, koska sieltä löytyy melkein mitä vain. On uima-allas, jonka pumput hajosivat ja ehdimme käydä vain kaksi kertaa uimassa. Tosin se ei ollut suuri menetys, koska luostarin hengen mukaisesti siellä uidaan kolttu päällä. Hihaton housuhame, joka on nilkkoihin asti ja niin leveä, että siitä saa purjeen uidessaan. Miesten pukeutumista en tiedä, koska he uivat luonnollisesti eri aikaan. Ashramissa on muutenkin tiukat pukeutumissäännöt. Naisilla pitää olla hameet ja housut nilkkoihin asti ja pusero, joka ei saa olla avonainen, kireä ja olkapäät tulee olla peitettyinä. Miehillä pitkät housut tai dhoti, intialaisten miesten hame ja olkapäät myös peitettyinä. Ashramissa on aamujoogaa, mutta myös erilaisia joogakursseja, nyt oli kali- ja patanjalin jooga menossa, on taijita, tanssia, kuntosalia jne. Itse osallistuin Amman kehittelemään Iam meditaatiokurssille. Se kesti kaksi päivää ja siihen kuului 10 helppoa jooga-asanaa, hengitysharjoitus, visualisointimeditaatio ja rentoutus, n. 35min. Ashramissa voi myös käydä astrologilla, ayurvedatohtorilla ja jos tulee kipeäksi, niin ashramin vieressä on Amman länsimainen sairaala, minne länkkärit pääsevät jonottamatta. On myös erilaisia vaihtoehtohoitoja, hieromista, akupunktioita, kraniosakraaliterapiaa ja traggeria, jossa kävin myös viime kerralla. Traggerissä hierotaan, venytetään, ravistellaan ja silitellään jännityksiä kehosta pois. Kaikesta harrastamisesta toki joutuu maksamaan, ne tehdään vapaaehtoisvoimin ja kaikki menee Amman hyväntekeväisyyteen.

Amman hyväntekeväisyysprojekteja ei ole ainoastaan Intiassa. Amma reagoi heti esim. Nepalin maanjäristykseen eikä Japanikaan joutunut olemaan ilman Amman apua ja myötätuntoa.

Mikään tavallinen mamma ei näitä kaikkia asioita pystyisi hoitelemaan jatkuvan halaamisen ohella. Ikäviä ja perättömiä juoruja liikkuu välillä Ammasta ja se tuntuu kohtuuttomalta. Aina kun on kyse suurista summista, on myös niitä, jotka vetävät välistä ja niin saattaa olla Ammankin riveissä, kuka tietää. Mutta Amma itse ei ehtisi missään välissä pröystäilemään lahjoitusrahoilla, koska hän halaa jatkuvasti ja jos ei halaa, niin tekee oppilaidensa hyväksi jotain muuta. Hänen kehonsa on nyt 62 -vuotiaana jo hyvin kärsinyt jatkuvasta istumisesta huonoissa asennoissa, mutta Amma ei välitä, hän välittää vain siitä, että hänen "lapsensa" saavat myötätunnon ja pyyteettömän rakkauden lisäksi myös konkreettista apua silloin, kun se on tarpeen. Amma ei myöskään välitä siitä, mitä uskontoa edustamme, eikä halua meidän muuttavan sitä. Amman uskonto on rakkaus, joka on kaikilla yksi ja sama.

Ashramin ruokailut jakautuvat länkkäri ja inkkariruokaan. Inkkariruokaa saa ilmaiseksi ja se on useimmiten kai riisiä ja kastiketta, aamupalaksi ehkä jotain muuta. Sitä en tällä kerralla syönyt kertaakaan. Indian canteenissa kävin, josta saa esim. samosa- ja muita öljyssä uitettuja palleroita, suolaisia ja makeita. Sieltä saa myös erittäin hyvää chaita. Sitten on länkkäriruokalat, eli Western canteen, jossa on aamupala, lounas ja päivällinen tiettyinä kellonaikoina. Ruokapadat ovat rivissä ja joka padan takana joku sevalainen jakaa ruokaa, jos ojentaa peltisen lautasen tai kulhon. Seuraavaksi jonotetaan maksamaan ruoka. Jokaisella ruualla on oma hintansa ja maksun ottaja laskee kaiken yhteen ja laittaa rasteja ruokakorttiin, joka on kätevin tapa maksaa. Toinen paikka, joka on ruokalan vieressä ja siis kaikkihan nämä ruokatouhut tapahtuu siis ulkona katosten alla, on western cafe. Sieltä saa tiettyjä ruoka-annoksia, jotka tilataan tiskiltä, kouraan saa numeropoletin ja sitten odotetaan koska numero huudetaan ja annos ojennetaan keittiöstä. Juomiin saa myös omat lappusensa ja ne haetaan toiselta tiskiltä. Sen jälkeen kun on syönyt, mennään itse pesemään isojen altaiden luo astiat. Nykyään on jo laimeata astianpesuainetta käytettävissä, ennen oli vain tuhkaa ja  haaleata vettä. Vesipisteitä on astioiden pesemiseen, mutta sitten on myös pisteitä, josta saa ottaa puhdistettua juomavettä omaan astiaan. Näin muovipullojen määrä pysyy kohtuullisena.

Sitten on vielä juicebar. Tiskiltä voi tilata hedelmämehua, pirtelöä, jäätelöä, hedelmäsalaattia tai ostaa mukaan hedelmiä ja vihanneksia. Tilauksen maksettua mennään lapun kanssa taas toiselle tiskille, mihin lappu annetaan ja sieltä saadaan mehut ja muut paikalla juotavat tai syötävät jutut. Juicebaarin vieressä on vielä kookos"baari". Katos ja giljotiini, minkä avulla kookokseen tehdään reikä, tungetaan pilli sisään ja juodaan. Lopuksi voi pyytää vielä, että se avataan ja sisuksen voi kaapia lusikalla.

Herkkujen herkku: sitruunamarenkikakku ja kätevä haarukka-lusikka mukana matkalla

Ashramissa on uskomaton kierrätyssysteemi. Kierrätyspisteitä on monia, joissa on muovisia, kannellisia roskiksia ja KAIKKI kierrätetään. Pehmeät muovit, kovat muovit, saniteettiroskat (vessaan ei saa laittaa paperia), hiukset, ruokajätteet, huonot vaatteet jne. En ole nähnyt, mitä  niille sitten tapahtuu, mutta jotain siellä rannassa olevassa kierrätyskeskusrakennuksessa niille tehdään ja pääpaikka on kuulema vielä kauempana. 

Shoppaillakin ashramissa saa. Ehkä kauneimpia juttuja saa Ammas gift shopista, jossa on vaatteita, pieniä ganesha- ja muita patsaita, laukkuja, pusseja, Amman kuvia jne. India shopista saa melkein mitä vaan pyytää, harjanvarresta hajuveteen ja banaanichipseihin, joita meni monta pussia tämän ihmisen suuhun. Eco centeristä saa esim. ekologista hammastahnaa, spiruliinaa, mausteita, rasvoja, qinoaa, himalajan suolaa, jaggeriä jne. Ayuervedic centeristä, joka on rannalla saa kyseisiä lääkkeitä, mutta myös kaikkea muuta liittyen terveyteen, hyvinvointiin ja kauneuteen. Internet-huoneessa, joka on Kali temppelin yläkerrassa niin kuin gift shoppikin,  voi käyttää tietokonetta, jonka käytöstä laskutetaan minuuttimäärän mukaan. Sinne myös jonotetaan ahkerasti. Rams basaariin eli kirpputorille voi lähtiessään lahjoittaa vaatteita ja tavaraa. Kaikki rahat menee Amman hyväntekeväisyyskohteisiin niin kuin kaikki työnteko, ashramissa kun kukaan ei saa palkkaa.

Ashramissa on myös oma pankki, jossa voi nostaa ja vaihtaa rahaa.

Eläimistä: Lakshmi norsu  tuodaan usein juicebaarin eteen ja sille saa syöttää hedelmiä. Koko sen valtava keho ja korvat heiluvat, kun se "tanssii" iloissaan herkuista. Minulle tulee aina kyynel silmään, kun tarjoan sille hedelmiä. Siksi, että se on niin vaikuttava ja liikuttava eläin ja siksi, että sillä on kahleet jalassa ja naru kaulassa. Toivon, että se voi sen "kotona" olla ihan vapaana.

Tumba ja Bhakti ovat Amman koiria. Tumba, kulkukoira käppäili ashramiin ja jäi sinne. Se kävi mantraharjoituksissa, bhajaneissa ja Amman puhetilaisuuksissa ja sekin sai joskus mikin eteensä. Amma sanoo, että Tumba on hänen paras oppilaansa, koska se osallistuu kaikkeen niin innolla. Mutta Tumballa on myös traumansa. Rannalla se haukkui intialaisia miehiä, jotka peloissaan heittivät sitä kohti kiviä. Länkkärit tietenkin tulivat väliin, mutta ilmeisesti se oli joskus päässyt puremaan jotain ihmistä, koska nyt Tumba pitää ulkoillessaan kuonokoppaa ja sillä on punaiset valjaat, naru ja narun päässä ihminen. Voi Tumba, ashramin kuningas on joutunut valtavaan alennustilaan. Mutta ehkä se on sille itselle ja meille parhaaksi.
Bhakti, Tumban tyttökaveri juoksentelee vielä vapaana ashramissa ja sitä saa vähän rapsutella.

Ammalassa tehdään siis sevaa, vapaaehtoista, antaumuksellista, toisten hyväksi tehtävää työtä. Ne, jotka asuvat ashramissa, tekevät enemmän sevaa ja ovat supervaisoreita, työnjohtajia ja me muut teemme n. 2h päivässä sevaa. Ennen seva oli pakollista kaikille, nykyään se on vapaaehtoista meille turisteille. Seva on  hyvä tapa tutustua muihin ihmisiin ja tuntea olevansa tärkeä osa yhteisöä. Tein pyykisevaa, mutta joinain dharsan-iltoina väsäsin myös prasad paketteja. Amma antaa jokaiselle halaukseen tulevalle pienen paperipussin, missä on pyhää tuhkaa (pyhän lehmän pyllystä tullutta tuotetta, jota on poltettu rituaalisin menoin) ja Amma karkin. Suomessa saamme ruusun terälehden ja karkin. Karkit kieritetään tuhkapussin sisään ja näistä tehdään kuminauhoin kolmen paketti. Prasadeita tehdään lavan edessä kuunnellen samalla bhajaneita, joita soitetaan ja lauletaan Amman edessä. Usein Amman pääswami, oranssipukuinen, keksi-ikäinen, partainen munkkismies laulaa ja vetää bhajanit. Mutta siellä esiintyy myös muiden maiden bhajan-ryhmiä, joskus Suomenkin.

Valaistumisesta ollaan monta mieltä riippuen siitä mistä henkisestä perinteestä sitä tarkastellaan. Itse ajattelen sitä "virtaanastumisen"tilana, jossa vapaudutaan kehon solumuistoista niin totaalisesti, että ihminen pystyy olemaan läsnä ilman menneisyyttä ja tulevaisuutta. Pelkoa ei enää ole, on vain se, joka Minä on, ilman apinamaista mieltä. Se saattaa olla hyvinkin normaali tila, eikä meistä tule uusia Ammoja vaan eheitä ihmisiä. Itse en pyri (enää) valaistumiseen henkisten tai muidenkaan harjoitusten avulla, vaan teen sen, mitä intuitioni kehoittaa. Monet puhuvat egon tappamisesta valaistumisen yhteydessä, mutta itse ajattelen, että ego pitää  kesyttää käyttöömme. Ego, mieli, joka on fokusoituneena siihen, mitä sillä hetkellä teemme ja joka ei vaadi, arvostele, herjaa tai luokittele mitään tai ketään. Harjaantunut mieli muuttaa ne asiat, mitkä se voi muuttaa ja hyväksyy ne asiat, mitä se ei voi muuttaa. Siksi se on elämään tyytyväinen mieli, joka näkee kuoleman yhtenä muutoksena toiseen. Monessa itämaisessa perinteessä puhutaan myös karmasta eli sitä niittää, mitä kylvää ja inkarnaatiosta, syntymisestä toiseen elämään uudestaan. Tässäkin elämässä niitämme sitä, mitä kylvämme ja jos synnymme uudestaan, niin se on sen ajan murhe. Silti on järkevää kehittää niitä ominaisuuksia itsessämme, mitkä tuottavat hyvää toisille ja myös itselle.

 

Amma sanoo, että on vain yksi oppilas ja miljoonia opettajia ja se oppilas on Amma itse. Olen tavannut muitakin guruja kuin Amman. Äiti Meeran Saksassa, Moojin Lontoossa ja Dalai Laman Pohjois-Intiassa, mutta Ammaa pidän ehdottomasti "korkeimpana" vaikka onkin tyhmää vertailla. Ammasta vain tuntee sen, että hän ei ole se, millaisena me näemme hänet, vaan hänessä on jotain, mitä me kuolevaiset emme vielä näe, mutta tunnemme sen "jonkun" päästessämme Amman halaukseen.

Pidän Ammaa Avatarena, jumalattarena ja jälleensyntyneenä mestarina, joka on syntynyt tänne vain auttaakseen meitä valaistumaan. Hän on aivan kuin Lakshmi, intialainen valon jumaluus, jolla on monta kättä. Amma, joka halaa miljoonia ihmisiä (34 miljoonaa jo tähän mennessä) monta päivää viikossa vuodesta toiseen, tekee halauksen ohella paljon muutakin. Hän vastaa jonkun kirjoittamaan henkilökohtaiseen kysymykseen, puhuu haastattelijan kanssa, vastaa oppilailleen ashramiin, Amman sairaalaan, yliopistoon, hyväntekeväisyysprojektiin tms. liittyviä käytännön kysymyksiä ja koko ajan samaan aikaan, halaa.

Amman ashram on kuin mikrokosmos. Siellä ihmiset kohtaavat elämän haasteitaan ja saavat mahdollisuuden eheytyä niistä. Kaikki vain tapahtuu nopeammin kuin arkielämässä. Ahdistukset, masennukset jne. kuuluvat asiaan ja siihen liittyvät myös sairastumiset. Tästä minullakin on kokemus, kun olin viime kerralla yli kaksi viikkoa kuumeessa ja flunssassa. Vasta jälkeenpäin ymmärsin, mihin tunneperäisiin juttuihin kaikki liittyi. Usein oivallukset tulevat jo ashramissa ja silloin niistä voi päästää helpommin irti.

On totta, että ashramissa on myös niitä, joilla on pahoja psyykkisiä ongelmia. Mutta missä heitä ei olisi? Se ei ole mikään todiste siitä, että siellä kaikki olisi höyrypäitä, jotka etsivät ratkaisua ongelmiinsa. Jokaisella meillä on joitain traumoja, vaikka emme niitä myöntäisikään, mutta se ei ole syy hakeutua Amman seuraan. Päinvastoin, traumat voivat jopa pahentua ashramissa. Mutta siellä on myös hyvää aikaa tutkiskella ja tiedostaa omat ongelmansa.

Joku sanoi, että Amma on Jeesuksen, Buddhan, Muhammedin ja muiden suurten mestareiden inkarnaatio. Jumala inkarnoituu kuuleman mukaan vain kerran samassa olomuodossa.

Meissä luterilaisissa pakkouskontokasvateissa ajatus Jumalasta on usein ahdistava. Länsimaalaiset ihmiset ovat niin individualisteja, omaan voimaansa uskovia, että ajatus jostain korkeammasta saattaa jopa ärsyttää. Ehkä Amman luo hakeutuu juuri niitä ihmisiä, joiden elämässä kaikki ei ole mennyt ihan putkeen ja jotka ovat joutuneet nöyrtymään sen äärellä, että itse ei enää jaksa kantaa kaikkea. Meidät on  on kasvatettu usein niin, että apua ei saa pyytää, varsinkaan naapureilta ja sukulaisilta. Tässä meillä on PALJON opittavaa. Olemme näennäisesti vahvoja, mutta murenemme pikkuhiljaa sisältäpäin. Kuvittelemme olevamme erillisiä, mutta todellisuudessa olemme yhtä ja samaa perhettä. Ehkä me opimme tämän joskus ja  sadanvuoden yksinäisyys voi väistyä.

Ashramissa tapaa kaikenlaisia jänniä ihmisiä ja tapahtumia. Japanilainen tyttö, jonka kassista pilkotti aina pehmokoiran- ja kanin päät (ei, se en ollut minä, vaikka niin voisi kuvitella). Pehmot olivat rannalla, kuuntelemassa bhajaneita ja syömässäkin. Apina, harvinainen vieras ashramissa, joka yhtäkkiä hyppää katolta kahvilan kaiteelle. Nuori mies, joka taantuu Amman seurassa pikkupojaksi ja hihkuu ja tanssii hurmioituneena. 

Meidän ihanassa huoneessamme tapahtui vielä muutoksia, kun Heidi lähti Suomeen. Samana yönä sinne pöllähti Puspa, intialais-malesialainen 50-v.nainen. Neljä yötä sopeuduimme toistemme seuraan ja epäilen hänen olevan onnellinen, kun lähdimme. Meissähän ei ollut mitään vikaa, eihän?

Ashramvierailumme huipentui uudenvuoden juhlaan. Intialaiset lapset ja sen jälkeen nuoret aikuiset tanssivat todella upeasti intialaisia, perinteisiä tansseja. Sitten tanssivat ashramin länsimaalaiset lapset intialaisen tanssin valtavien aplodien säestämänä. Olin puoliksi hereillä ja puoliksi valveilla, kun olin herännyt taas niin aikaisin ja juhla oli myöhään illalla. Mutta heräsin, kun ashramin väestä koottu bändi alkoi soittaa ja laulaa omia biisejään, missä oli sekoittuneena räppi, poppi, mantrat ja bhajanit. Hienot biisit täynnä tunnetta Ammaa kohtaan! Sen jälkeen screeniltä tuli Amman uudenvuoden puhe, joka tuli englanniksi toisilta screeneiltä. Amma antoi puheessaan mm. käytännön ohjeita siihen, miten ihmiset voisivat estää otsonikerroksen ohenemista istuttamalla puita jne. Puheen perään Amma lauloi pari bhajan laulua. Juhla huipentui siihen, kun intialainen poppibiisi kajahti soimaan ja Amma alkoi tanssia. Ihmiset villiintyivät täysin, nousivat seisomaan, huutamaan, taputtamaan. Se oli maaginen, hieno kokemus. Sitten isoja patoja kannettiin keittiöstä ja niistä lapettiin payasamia, jumalten ruokaa eli makeaa riisivanukasta pieniin kippoihin. Payasamin jako tuhansille ihmisille sujui taas ihmeen hienosti. Nukkumaan mentiin puoli kahden aikaan.

Rannan lähellä oleva talo ja joulutähti

Ensimmäisellä kerralla 2011 jouluna olin ashramissa yli neljä viikkoa, seuraavalla kerralla 2013 yli kolme viikkoa ja nyt vähän yli kaksi viikkoa. Onko seuraava kerta kahden vuoden päästä taas jouluna ja vähän yli viikon? En tiedä, tuleeko edes seuraavaa kertaa vai olisiko tämä nyt jo nähty? Varmuuden vuoksi säästän moskiittoverkon ja kirjoitan ylös mitä on hyvä ottaa mukaan. Ihan vaan varmuudeksi..

Ashramissa on paljon asioita, mistä minä en tiedä mitään. Kirjoittamissani asioissa voi olla paljon virheitä, joten en voi kuin pahoitella, jos en ole ymmärtänyt kaikkea oikein. Ja asiat muuttuvat ashramissa niin kuin muuallakin kovaa vauhtia. Ashramiin rakennetaan koko ajan uusia rakennuksia ja tehdään muutoksia käytäntöihin.

Koska tämä on taidepäiväkirjablogi, kerron myös mitä taidetta tein ashramissa. Aloin kirjoittaa omaelämänkertaani "Koiran paluu", jossa on sekä faktaa ja fiktiota. Olen koira, joka kertoo. Sitä sain kirjoitettua melkein kaksikymmentä sivua. Sitten äänittelin puhelimeeni äänimaisemia. Otan joku päivä työhuoneen nurkasta esiin vanhan sähköurkuni, kokeilen säveltämistä ja siihen taustalle yhdistän äänimaisemia. Mukaan haluaisin myös tamburiinin, rummun ja ehkä basson. 
Ja kirjoitin tämänkin melkein kokonaan ashramissa.

Olen puhunut.

Om ja amen kaikella kunnioituksella Ammaa ja Amman seuraajia kohtaan.