Lumiukko lomailee tropiikissa

Vähän erilaisia lumiukkoja Sara Hildénin museon puistossa

 

Apina oli kyllästynyt ja turhautunut omaan elämäänsä. Se kierteli pitkin katuja ja katseli näyteikkunoita hieman puoliunisena ja kuumissaan keskipäivän polttavan auringon alla. "Olisipa ihana kookosdrinksu nyt kädessäni ja muutama jääpala käpälien alla", se ajatteli tuskastuneena.

Sitten se havahtui erään ikkunan edessä ja heräsi horroksestaan. Ikkunalla oli iso mainoskuva Suomi-nimisestä maasta ja kuvan keskellä joku kummallinen olento. Olento oli valkoinen, kolmesta pallosta muodostunut ja sillä oli oranssi pitkä nenä, kaulaliina ja hattu. Apina ei ollut koskaan nähnyt moista olentoa. Mikä se oli ja miksi maisemassa oli niin paljon valkoista ja varjokohdissa vaaleansinistä. Missä olivat palmut, kukat, kookospähkinät ja banaanit? Apina oli ihmeissään ja se päätti käydä vähän kyselemässä.

 

Apina meni sisälle matkatoimistoon ja pääsi heti juttusille virkailijan kanssa, joka selvitti apinalle mikä ihme olento siellä Suomi-nimisessä maassa oikein on. "Sehän on tietysti Lumi T. Ukko", virkailija sanoi kuin se olisi päivänselvä asia. "Pehmeästä ja kylmästä lumesta muotoiltu ukko, sympaattinen herrasmies", virkailija jatkoi. Apina oli riemuissaan. Siinä olisi hänelle kaveri, jonka seurassa auringon lämpö ei enää kiusaisi. Hän päätti heti soittaa Suomeen Lumi T. Ukolle.

 

Lumi T. Ukko vastasi itse puhelimeen ja oli innossaan saadessaan soiton vieraasta maasta. He puhuivat pitkään kotimaidensa säätiloista ja niiden iloista ja murheista. Lumi T. Ukko oli tällä hetkellä myös hieman tuskastunut jatkuvaan pakkaseen ja niinpä Apina pyysi häntä lomalle omaan maahansa. Lumi T. Ukko varasi saman tien lentoliput ja oli jo illalla lentokentällä pikku vetolaukkunsa kanssa matkalla lämpöön ja aurinkoon. Se oli sen ensimmäinen matka tropiikkiin ja se oli varautunut aurinkorasvoin ja lasein unohtamatta uimapukuaan.

 

Apina oli lentokentällä Lumi T. Ukkoa vastassa, josta he ottivat taksin ja menivät suoraan uimarannalle. Ja kyllä, Apina oli oikeassa, Lumi T. Ukko oli erittäin kylmänviileää seuraa vaikka luonne hänellä oli mitä charmaattisin ja lämpimin. Apina aivan kuin suli kuumuudestaan Lumi T, Ukon seurassa, kun he löhöilivät yhdessä aurinkovarjojen alla hiekkarannalla ja joivat kookosmehua pillillä suoraan kookospähkinästä. Heillä oli pitkät ja filosofiset keskustelut elämistään kovin erilaisissa maissa. Sitten yhtäkkiä melkein kuin yhdestä päästä he saivat idean! Mitä jos he ottaisivat yhteyttä Herra Sään Ukkoseen ja pyytäisivät häntä hieman yllättämään ihmiset, eläimet ja olennot uudenlaisella säällä. Tuumasta toimeen he kaivoivat Lumi T. Ukon kännykän hänen laukustaan, kysyivät numerotiedustelusta numeroa ja soittivat Herra Sään Ukkoselle.
"Niin että pitäisi saada vähän lunta tänne tropiikkiin", sanoi Apina. "Ihan vaan vaikka yhdeksi päiväksi niin voisimme rakentaa lumilinnan hiekkarannalle", Lumi. T. Ukko jatkoi. Herra Sään Ukkonen oli ensin hyvin mietteliäs, mitäköhän tästä seuraisi, mutta koska hänkin kaipasi välillä vähän uudenlaista toimintaa, päätti hän suostua pyyntöön.

 

 

"Mitä ihmeellistä taivaalta oikein sataa?", oli ensimmäinen kysymys rannalla olevien suussa. "Lunta!" huudahtivat kaikki ne, joiden kotimaissa lunta yleensä sataa. Lunta satoi. Ja sitä satoi.  Ja sitä satoi vielä vähän lisää. Lunta satoi niin paljon, että palmujen latvat huojuivat lumen painosta, kukista näkyi enää väripilkkuja lumen alta ja vihreää kasvillisuutta ja rannan ruskeaa hiekkaa ei enää näkynyt kuin siellä missä tuuli kuljetti lunta kasoihin. Apina ja Lumi. T. Ukko heittelivät lumipalloja ympäriinsä riemuissaan ja alkoivat rakentaa lumilinnaa rannan tuntumaan.

Se oli apinalle unelmien päivä. Aurinko ei kärventänyt sen turkkia ja se sai kieriskellä kylmässä lumessa kuin lumileopardi. He rakensivat valtavan lumilinnan ja illalla he olivat niin väsyneitä, että vetäytyivät linnan sisälle nukkumaan. Apina ja Lumi T. Ukko käpertyivät onnellisina toistensa viereen. Aamulla kun Apina heräsi, Lumi. T. Ukkoa ei ollut missään ja lumilinnan tilalla oli vain hiekkalinna. "Oliko se unta?", Apina ihmetteli, kun se narskutteli kädessään olevaa porkkanaa. Mitenköhän sekin oli sen käteen joutunut?

Aniit Paniiki ja PikkuKoiran Iso Juttu

 

 

Aniitille oli tulossa illalla vieraita, pieni ryhmä kirjoittamaan yhdessä "Susi ovella" harjoituksia. Hänellä oli töiden jälkeen aikaa vain syödä hieman, laittaa teevedet ja tarjottavat valmiiksi ja rapsutella vähän koiria. Aniit avaa ulko-oven, astuu eteiseen ja avaa olohuoneen oven, jossa koirat viettävät kahdestaanolo aikansa. IsoKoira ryntää eteiseen häntä heiluen ja PikkuKoira tulee perässä hieman vaivaantuneen oloisena, jotenkin raihnaisena näköisenä. Aniit kiinnittää heti siihen huomionsa, mikä PikkuKoiraa oikein vaivaa? Sitten Aniit huomaa, voi hyvät hyssykät, mikä sen takajalkojen välissä oikein roikkuu ja raahautuu mukana? PikkuKoiran stondiksessa oleva penis! Ei voi olla totta, että noin pienellä koiralla on noin Iso Juttu!

 

Aniit on järkyttynyt. Hän kyllä tietää PikkuKoiran "harrastuksesta". Silloin kun hän on poissa kotoa, nalle puh ilmestyy aina hänen sängylleen eikä hän ensin tajunnut, että miksi. Kerran hän sai PikkuKoiran kiinni itse teosta kun se jyysti nalle puhia niin kuin oli varmaan aikaisemmassa elämässään tehnyt Malagan kadun gigolona. Olihan se kastroitu jo ennen tuloa Suomeen, mutta harrastus oli jäänyt päälle.

Aniit epäili, että PikkuKoira oli turhautunut silloin kun Aniit oli pois kotoa ja siksi se vähän harrasteli. IsostaKoirasta ei ollut apua turhautumiseen, se oli  kyllä narttu, mutta sekin tietysti leikattu. Sekä IsoKoira ja jo edesmennyt Maustekoira olivat tyttökoiria, joten Aniitilla ei ollut PikkuKoiran mieheyteen kovin hyviä eväitä.  Aniit kummasteli PikkuKoiran "harrastusta", mutta ei ajatellut sen olevan kovin vaarallinen. Nalle puhilla myös leikittiin, heiteltiin ja raadeltiin ja lopulta siitä ei jäänyt kuin raato jäljelle. Seuraava panokaveri oli samankokoinen nalle.

 

Aniit ei heti huolestu PikkuKoiran pippeli tilanteesta vaan tuumaa, että onhan sen seisonta ennenkin loppunut ja penis vetäytynyt karvatuppeensa. Aniit laittaa teevettä kiehuman ja sivusilmällä seuraa tilannetta. PikkuKoira näyttää nololta ja vaivaantuneelta, se raahaaa isoa juttuaan ja vinkuu ihan pienesti. Aniit yrittää ensiksi soittaa exälle, mutta sieltä ei vastata. Sitten Aniitilla paniikki alkaa nousta ja hän soittaa eläinlääkärille. Lääkäri ei itse ole puhelimessa vaan vastaanottoapulainen, jolle Aniit selittää nolona tilanteen:" Niin tolla PikkuKoiralla on sen penis tossa ulkona ja se ei mee sinne sisään ja mitähän sille pitäisi tehdä kun sitähän voi sattua jos se vaikka jää kiinni johonkin tai tulee tulehdus jos se raahautuu kylmässä lumessa tai ...". Apulainen ei osaa muuta kuin antaa vastaanottoajan tunnin päähän.

 

"Mitäköhän ne vieraat nyt ajattelee ja voinko mä jättää IsonKoiran niiden kanssa tänne?", Aniit miettii. Ajatuksiin tulee myös se, että siellä eläinlääkärin lähellä on niin vähän parkkipaikkoja kun se on ison tien vieressä ja jos ei siihen eteen pääse niin, mistä sitten pääsee kääntymään takaisin, pitäisikö mennä kävellen, eihän tästä pitkä matka ole? No, mutta sittenhän se PikkuKoira raahaa sitä kaluaan koko matkan ja mullahan on niitä vieraitakin, pakko se on vaan autolla lähteä". Vieraat tulevat yksi kerrallaan ja Aniit selittää, että "joo me vaan käydään päivystyksessä, kun on yksi juttu ja täällä keittiössä on teetä ja muuta, me tullaan kyllä pian takaisin ja IsoKoira voi kai jäädä tänne?".

 

Aniit ja PikkuKoira lähtevät ja Aniit ajaa varmuuden vuoksi auton vähän kauemmaksi, varmalle parkkipaikalle ja he kävelevät sieltä eläinlääkäriin. Odotushuoneessa on vain yksi ihminen odottamassa eläintänsä, joka on hiljaa omissa mietteissään. Aniit istuu ja ottaa PikkuKoiran syliinsä. Jännittynyt tilanne vaatii veronsa, Aniit alkaa itkeä ihan hiljaa. Hänen mieleensä nousee muisto siitä, kun oli ollut Maustekoiransa kanssa odotushuoneessa ja edellinen potilas, kissa, oli juuri kuollut vastaanotolle ja lääkäri lohdutteli pariskuntaa: "Onhan teillä toisenne".

"Niin mutta mulla ei ole Mitään muuta kuin tää pieni kiihottunut koira byääh!!!", Aniit parkuu sisäänpäin. Aniit pyydetään PikkuKoiransa kanssa lääkärin luokse missä hän itkien selittää mitä on tapahtunut. "Joo mua itkettää, kun mä pelästyin ja eihän tässä varmaan mitään, mutta kun tää PikkuKoira on niin rakas mulle!", Aniit selittää ja säälii samalla eläinlääkäriä, jonka varmaan haastavin tehtävä on eläinten hysteeriset ihmiset.

Eläinlääkäri laittaa muovihanskat käteensä, laittaa niihin liukastavaa voidetta ja vetää PikkuKoiran esinahan paikalleen ja penis palautuu karvatupen sisään. PikkuKoira vähän hätkähtää, mutta ottaa asian silti ihan coolisti. Aniit kysyy ihmetellen, että miten sillä voi seistä vaikka se on leikattu koira ja lääkäri toteaa sen olevan ihan normaalia. Juoksuaikaisille nartuille siitä ei tietysti ole mitään vaaraa. Lääkäri myös neuvoo vastaisuuden varalle pyyhekonstin. Kylmää vettä pyyhkeeseen ja sillä jäähdytetään penistä ja sen jälkeen liukastavaa voidetta, jolla autetaan homma loppuun. Aniittia vähän harmittaa. Tältä lääkärireissulta olisi vältytty (ja isolta lääkärinpalkkiolta), jos vastaanottoapulainen olisi tiennyt neuvoa mitä tehdä, ärsyttävää!

 

Aniit ja PikkuKoira palaavat kotiin, missä muut ovat jo täydessä kirjoittamistouhussa ja IsoKoira iloisena vastassa. Aniit on jo selvinnyt säikähdyksestään ja hän selittää nauraen vierailleen mistä oli kyse. Hämmentynyttä naurua ja noloja katsetta ei voida välttää vaikka kyseessä olikin vain PikkuKoiran Iso Juttu.

Aniit Paniikki ja PikkuKoiran turvonnut kuono

 

 

Oli venetsialainen ilta, elokuun viimeisen viikonlopun lauantai. Aniit Paniikki oli yksin koiriensa kanssa mökillä. Päivällä he olivat kirmanneet metsässä ja PikuKoira oli tonkinut ja kaivanut pusikoita kun taas IsoKoira halusi mieluummin haukkua ja tulla takaa-ajetuksi. Illalla Aniit käy yksin saunassa, jonka aikaa  koirat viettävät terassilla portin takana tarkkaillen tilannetta. "Koska se oikein tulee sieltä? Ei kai se vaan mee tohon järveen likoomaan? Mä en kyllä laita tassuanikaan veteen, yäk!", IsoKoira höpöttää PikkuKoiralle, joka kuuntelee korvat tarkkana mitä tiellä tapahtuu. Meneekö tänä iltana järven toisella puolella mökkeilevät isot koirat Meidän tietä pitkin ja pitääkö niille haukkua suorat sanat?

Saunan jälkeen Aniit päättää katsoa hieman televisiota ja heittäytyy rentoutuneena sohvalle PikkuKoira kainalossa. On jo pimeää ja hän ihmettelee, kun millään mökillä ei ole kynttilöitä ja lyhtyjä, ei edes valoja. Sataa, on koleaa ja pimeää, ehkä mökkeilijät ovat jääneet kotiinsa. Aniit ei hiljaisuutta ja pimeyttä pelkää, onhan hänellä maailman parhaat vahtikoirat. Tai ainakin äänekkäimmät.
Yht´äkkiä PikkuKoira alkaa raapia kuonoansa, Yhden kerran, toisen kerran, kolmannen ja melkein koko ajan. "Mikä kumma sen kuonossa oiken on", Aniit miettii. Sitten hän katsoo PikkuKoiraa, "Ei vittu, sen kuonohan on kuin jollain karhulla tai leikkikoiralla, turvonnut kuin potkupallo!".

Aniit pelästyy ja hyppää sohvalta ylös, mitä hän nyt tekee? Hän yrittää soittaa exälle vaikka tietää exän olevan yhteisen ystävän venetsialaisissa juhlissa. Puhelin on laitettu pois päältä. "Tietenkin, siellä on kaikki kännissä kuin käet", Aniit arvelee. Hän katsoo hätääntyneenä PikkuKoiraa, näyttääkö se siltä, että se tukehtuisi tai kuolisi?  Ihan varmaan se kuolee, jos hän ei tee kohta jotain! Aniit alkaa selata puhelintaan, onneksi sinne on tallennettu päiväystävän eläinlääkärin numero. Sinne soittaminen maksaa maltaita, mutta nyt on PikkuKoiran henki kyseessä!

Lääkäri vastaa melkein heti ja Aniit selittää nopean hätääntyneellä äänellä, että PikkuKoira raapii kuonoaan ja se on turvonnut ihan muodottomaksi. Hän pinnistelee, ettei itku kuuluisi puheen läpi, koska tässä vaiheessa se on jo noussut pintaan. Lääkäri epäilee, että PikkuKoiraa on pistänyt joku hyönteinen, ehkä maamehiläinen ja antaa lääkäriajan kello 1.00. Hän myös kysyy onko Aniitilla mukana kortisonipillereitä kyiden varalle. Onneksi on! PikkuKoiralle pitäisi antaa puolikas pilleri ja jos kutina rauhoittuu, ei lääkäriin tarvitsisi keskellä yötä lähteä.
Aniit vetäisee koirien eloonjäämispakkauksen esille, missä on kyypakkaus, tassurasvaa, teepuuöljyä jne. ja laittaa puolikkaan kortisonipillerin koiranmakkaran sisälle ja antaa kummallekin koiralle makkaranpalat. PikkuKoira ei ole niin vain huijattavissa ja se imee makkaran ja sylkäisee pillerin pois. Aniit kokeilee juustonpalaseen sidottua pillerinantoa. IsoKoira on innoissaan. Näin myöhään illalla ja iltaluun jälkeen saadaan vielä herkkuja, jipii! Aniit joutuu tunkemaan useampaan juustonpalaseen pilleriä kunnes PikkuKoira vihdoin vahingossa nielee kortisonin.

Sitten alkaa hermostunut mielimylly lääkäriin lähtemisestä!
Ottaako Aniit kaikki tavaransa mukaan vai tuleeko hän vielä takaisin ja miten kamalan pelottavaa on lähteä yksin ajamaan pimeään kun siellä sataakin ja mitä jos tulee peuroja tielle vastaan ja minne hän parkkeeraa siellä lääkärissä, kun siellä on niin huonot parkkimahdollisuudet ja mitä IsoKoira meinaa, jos se jätetään yksin autoon vai pitääkö sekin ottaa sinne vastaanotolle ja mitä jos siellä odotustilassa on muita koiria ja PikkuKoira saa pelkoraivarit ja pitäisikö sitten jäädä kaupunkiin yöksi ja sittenhän pitää ottaa kaikki ruuatkin mukaan jääkaapista ja onkohan saunan tuli jo sammunut ja sitten pitää muistaa sen ovikin sulkea ja varaston ovi ja mökin ovi ja mitä jos piha on ihan sateesta lössähtänyt ja autoa ei saa peruutettua tielle ja jos vaikka ajaa ojaan matkalla kun on niin pimeää ja mitä jos PikkuKoira kuolee matkalle, pitäisikö se ottaa etupenkille, mutta sitten vaan koko ajan tarkkailee sitä ja varmasti ajaa ojaan ja aattele jos olisi juonut jotain alkoholia niin miten täältä sitten pääsisi vai olisko sitten rattijuoppo ja...eikö perhana joku muu voisi ottaa tästä vastuuta ja mitä jos tekee jotenkin väärin ja kaikki päättyy katastrofiin ja sitten on syyllinen! Aniit Paniikin paniikki saa vallan ja hän haluaa, että kaikki olisi vain kuin ennen!

Adrenaliini on niin korkealla, että Aniit ei pysty vain olemaan. Aniit ottaa PikkuKoiran päättömän pehmopupun ja alkaa heitellä sitä. PikkuKoira innostuu leikkimään ja unohtaa hetkeksi raapimisen. PikkuKoira voisi leikkiä vaikka ikuisesti, mutta Aniit kyllästyy ja hän päättää mennä koirien kanssa sateeseen kävelylle. Hän laittaa päähänsä otsalampun, laittaa koirille valjaat ja he lähtevät ulos mökkitielle. Mistään ei kuulu mitään, missään ei ole ketään. He kävelevät tien päähän, tihkusade kastelee heidät ja Aniittia alkaa jo hymyilyttämään kaiken paniikin keskellä. Elämä on niin surkuhupaista ja eihän tässä lopulta ole mitään hätää. He palaavat takaisin mökille ja jostain kaukaa kuuluu ilotulituksen ääniä, jossain on siis ihmisiä. Tassut kuivataan pyyhkeeseen ja sitten otetaan uudet iltaluut. Tässä vaiheessa Aniittia jo naurattaa ja hän huomaa, että PikkuKoira on ihan väsynyt ja se kiertyy kerälle sänkyyn eikä enää raavi.

Aniit soittaa päivystykseen ja yrittää kertoa nopeasti tilanteen, ettei sitä samperin puhelinlaskua kerry enää lisää. "Miten se lääkärikin puhuu niin hitaasti? Ei tulla lääkäriin ja joo joo jos huomenna vielä raapii niin sitten tullaan! Loppu  nyt tää puhelu!", Aniit ajattelee ärtyneenä, Aniit on itsekin aivan kuollut väsymyksestä ja hän nukahtaa koirien viereen. Aamulla PikkuKoiran kuono on edelleenkin kuin lelukoiralla, mutta se ei enää raavi sitä. Aniit ei silti ota kuvaa vaikka se hassulta näyttääkin, hänestä tuntuu, ettei kokemus ei kaipaa muistamista. Mutta kaipasihan se.

Aniit Paniikki ja PikkuKoiran ikenet

Mullahan on näitä alter egoja, PikkuTii, pieni pupuasuinen tyttö, joka käy KurjuusKoulua ja ihmettelee maailman menoa ja TiiBaishi, joka on vielä hahmoton, mutta ominaisuuksiltaan seikkailija ja mutu-tutukija. Ja nyt ilmestyi uusi hahmo nimeltään Aniit Paniikki, tragikoominen arkielämän sankari, joka selviytyy tunne-elämänsä kaaoshetkistä niin näin jotenkuten ja jatkaa sitten elämäänsä taas tyytyväisenä.

 

 

 

 

ANIIT PANIIKKI JA PIKKKUKOIRAN IKENET

Aniit tarkkaili koiriensa terveydentilaa huolellisesti ja pyrki syöttämään niille mahdollisimman hyvää ravintoa. Välillä kuitenkin tapahtui, kaikenlaista, niin kuin nytkin. PikkuKoiran henki oli tuoksahtanut jo useana päivänä hieman oudolta, ikävältä. Pienille koirille hammasongelmat ovat tyypillisiä, hammaskiveä tulee herkemmin kuin isoille koirille. Siksi niille suositellaan päivittäistä hammaspesua. PikkKoiran hampaitakin oli alussa yritetty pestä kananmakuisella hammastahnalla, mutta siitä ei hyvä seurannut. PikkuKoira juoksi ympäri kämppää ja näytti hammasharjalle suorat sanansa, hyvät hampaansa. Tämän johdosta Aniit ja Exä päättivät luottaa puruluihin, purutikkuihin, hammasluihin ja poron kylkiluihin.

Aniit Paniikki haisteli usein koiriaan niin kuin ne haistelivat häntä, koska hajujen perusteella pystyi seuraamaan koirien terveydentilaa. Tämän diagnoositavan hän oppi entiseltä Maustekoiraltaan, jonka kanssa oli alusta asti kaikenlaista katastrofia. Ensimmäinen niistä oli metsäonnettomuus, reiteen tunkeutunut terävä keppi, joka sojotti ryteikössä pystyssä ja repäisi reiden karvapeitteen auki niin, että näky oli kuin kauhuelokuvissa. Sen tervehtymiseen Aniit sai käyttää nenäänsä, koska parantuminen oli hidasta, kivuliasta ja tulehdukselta, jonka hajua Aniit seuraili, ei vältytty. Lopulta Maustekoiran jalka parantui entisellään lukuun ottamatta pitkulaista arpea, josta reiden turkki ommeltiin kasaan.

 

Yhtenä ihan tavallisena arki-iltana Aniit kokee olevansa väsynyt ja tarmoton tarttumaan mihinkään toimeen. Hänen fokuksensa alkaa siirtyä ikäviin asioihin, oman terveydentilan ongelmiin, maailman murheisiin ja sitten tietenkin, oman PikkuKoiransa terveyteen. "Ai niin, sillähän oli se pahanhajuinen hengitys, pitääpä katsoa sen hampaisiin ja ikeniin". Aniit tuumaa. Tuumasta toimeen,, PikkuKoira jalkojen väliin ja suu auki! Ja niin kuin Aniit epäili, PikkuKoiran ylähampaiden ikenet olivat aivan punaiset ja turvonneet!

"Ei!"

Aniitin paniikki alkaa nousta välittömästi ja hän riuhtaisee kirjahyllystään ensimmäisen koiran kotihoitoa käsittelevät kirjan ja etsii luvun, mikä käsittelee hampaita ja ikeniä. Hänen silmänsä etsiytyivät välittömästi kaikkein kauheimpiin yksityiskohtiin hampaiden poisrepimisistä kuolemaan johtaviin tulehduksiin saakka.

 

"Ei, ei näitä voi lukea!".

Seuraava impulssi on kirjoittaa tekstiviesti Exälle: "Pikkukoiran ylähampaiden ikenet ovat ihan tulehtuneet!".  

Sen jälkeen ilmestyy ajatus: Valkosipuli!

Aniit ryntää keittiöön, ottaa valkosipulin, kuorii ja raastaa sen yllättävän tarmokkaasti, nyt energiaa riittää! Sen jälkeen hän ottaa valkosipulimurskaa etusormeensa, palaa olohuoneeseen, avaa PikkuKoiran suun ja pesee valkosipulilla PikkuKoiran yläikeniä, johon tämä suhtautuu yllättävän rauhallisesti.

Sitten iskee paniikki numero kaksi! Mitä jos valkosipuli kärventää PikkuKoiran ikenet ja kieli turpoaa ja hengitys loppuu ja se kuolee! Aniit juoksee taas keittiöön ja ottaa koiraruokakaapista kaksi purutikkua. "Ehkä tämä lieventää valkosipulia", hän ajattelee".  Molemmat koirat tulevat innokkaasti hakemaan purutikkuja. "Oho, nyt se palkitsee meitä jostain, mutta mistä, ei sillä oo nyt ihan kaikki kotona", koirat keskustelevat toistensa kanssa hämmästyneenä.

Aniit kyllä tietää, että koirat ovat tottuneet valkosipuliin, koska hän käyttää sitä kesäisin punkkien torjunnassa ja syöttää ruuan mukana, mutta silti....

Sitten Aniit murtuu.

Kaikki on menetetty! Hän ei osaa tehdä mitään oikein! Hän on syyllinen! Väärä ruokavalio, liian pehmeä ruoka ja siksi molempien koirien hampaat varmaan kohta putoavat! Koirat kuolevat ja se on hänen syynsä!

Aniit ajatuu lohduttomaan itkuun, Hän makaa olohuoneen matolla ja itkee syyllisyyttään ja elämäänsä ja maailmaa ja päättää, ettei enää koskaan ota yhtä ainoata koiraa eikä ole kenenkään läheisen kanssa vaan vetäytyy erakkomajaan loppuiäkseen, koska kuitenkin kaikki sairastuvat ja kuolevat ja Aniit on tähän kaikkeen syyllinen!

PikkuKoira ja IsoKoira nojaavat Aniitin kehoa vasten ja katsovat toisiinsa. "Sillä on taas Tää, kyllä se kohta menee ohi, yritetään vaan olla sille myötätuntoisia."

Aniit tietää, että hänen pitää yrittää siirtää fokus muihin asioihin ja hän menee jälleen keittiöön ja alkaa pilkkoa kukkakaalia ja porkkanoita. Veitsenterän viuhahdellessa kasviksiin Aniitin itku jatkuu silti samassa rytmissä.

Pikkuhiljaa itku ja paniikki vaimenevat, kasvikset porisevat padassa ja Aniit lähettää Exälle toisen viestin: "No en mä tiedä onko sillä PikkuKoiralla sittenkään mitään, mutta mulle tuli vaan ihan kamala stressi ja pelko, että se kuolee ennen aikojaan, mutta voitko silti tulla joku ilta katsoo sen suuta?". Exä lupaa tulla illalla.

Aniit rauhoittuu ja menee työhuoneeseen tekemään hommia, koska ei uskalla olla samassa huoneessa koirien kanssa, koska muuten hän tarkkailisi vain koko ajan PikkuKoiran maiskutuksia, ei kai se valkosipuli vaan aiheuta sille jotain?

Exä tulee illalla käymään ja katsoo molempien koirien suut taskulampun kanssa ja toteaa, että terveeltä näyttävät ja mikä tässä nyt oli hätänä?

Seuraavana päivänä Aniit kertoo paniikistaan ystävälleen ja nauraa itselleen. Hänhän olisi loistava uusi Putoushahmo!