Oli venetsialainen ilta, elokuun viimeisen viikonlopun lauantai. Aniit Paniikki oli yksin koiriensa
kanssa mökillä. Päivällä he olivat kirmanneet metsässä ja PikuKoira oli
tonkinut ja kaivanut pusikoita kun taas IsoKoira halusi mieluummin haukkua ja
tulla takaa-ajetuksi. Illalla Aniit käy yksin saunassa, jonka aikaa koirat viettävät terassilla portin takana
tarkkaillen tilannetta. "Koska se oikein tulee sieltä? Ei kai se vaan mee
tohon järveen likoomaan? Mä en kyllä laita tassuanikaan veteen, yäk!",
IsoKoira höpöttää PikkuKoiralle, joka kuuntelee korvat tarkkana mitä tiellä
tapahtuu. Meneekö tänä iltana järven toisella puolella mökkeilevät isot koirat
Meidän tietä pitkin ja pitääkö niille haukkua suorat sanat?
Saunan jälkeen Aniit päättää katsoa hieman televisiota ja heittäytyy rentoutuneena sohvalle PikkuKoira kainalossa. On jo pimeää ja hän ihmettelee, kun millään mökillä ei ole kynttilöitä ja lyhtyjä, ei edes valoja. Sataa, on koleaa ja pimeää, ehkä mökkeilijät ovat jääneet kotiinsa. Aniit ei hiljaisuutta ja pimeyttä pelkää, onhan hänellä maailman parhaat vahtikoirat. Tai ainakin äänekkäimmät.
Yht´äkkiä PikkuKoira alkaa raapia kuonoansa, Yhden kerran, toisen kerran, kolmannen ja melkein koko ajan. "Mikä kumma sen kuonossa oiken on", Aniit miettii. Sitten hän katsoo PikkuKoiraa, "Ei vittu, sen kuonohan on kuin jollain karhulla tai leikkikoiralla, turvonnut kuin potkupallo!".
Aniit pelästyy ja hyppää sohvalta ylös, mitä hän nyt tekee? Hän yrittää soittaa exälle vaikka tietää exän olevan yhteisen ystävän venetsialaisissa juhlissa. Puhelin on laitettu pois päältä. "Tietenkin, siellä on kaikki kännissä kuin käet", Aniit arvelee. Hän katsoo hätääntyneenä PikkuKoiraa, näyttääkö se siltä, että se tukehtuisi tai kuolisi? Ihan varmaan se kuolee, jos hän ei tee kohta jotain! Aniit alkaa selata puhelintaan, onneksi sinne on tallennettu päiväystävän eläinlääkärin numero. Sinne soittaminen maksaa maltaita, mutta nyt on PikkuKoiran henki kyseessä!
Lääkäri vastaa melkein heti ja Aniit selittää nopean hätääntyneellä äänellä, että PikkuKoira raapii kuonoaan ja se on turvonnut ihan muodottomaksi. Hän pinnistelee, ettei itku kuuluisi puheen läpi, koska tässä vaiheessa se on jo noussut pintaan. Lääkäri epäilee, että PikkuKoiraa on pistänyt joku hyönteinen, ehkä maamehiläinen ja antaa lääkäriajan kello 1.00. Hän myös kysyy onko Aniitilla mukana kortisonipillereitä kyiden varalle. Onneksi on! PikkuKoiralle pitäisi antaa puolikas pilleri ja jos kutina rauhoittuu, ei lääkäriin tarvitsisi keskellä yötä lähteä.
Aniit vetäisee koirien eloonjäämispakkauksen esille, missä on kyypakkaus, tassurasvaa, teepuuöljyä jne. ja laittaa puolikkaan kortisonipillerin koiranmakkaran sisälle ja antaa kummallekin koiralle makkaranpalat. PikkuKoira ei ole niin vain huijattavissa ja se imee makkaran ja sylkäisee pillerin pois. Aniit kokeilee juustonpalaseen sidottua pillerinantoa. IsoKoira on innoissaan. Näin myöhään illalla ja iltaluun jälkeen saadaan vielä herkkuja, jipii! Aniit joutuu tunkemaan useampaan juustonpalaseen pilleriä kunnes PikkuKoira vihdoin vahingossa nielee kortisonin.
Sitten alkaa hermostunut mielimylly lääkäriin lähtemisestä!
Ottaako Aniit kaikki tavaransa mukaan vai tuleeko hän vielä takaisin ja miten kamalan pelottavaa on lähteä yksin ajamaan pimeään kun siellä sataakin ja mitä jos tulee peuroja tielle vastaan ja minne hän parkkeeraa siellä lääkärissä, kun siellä on niin huonot parkkimahdollisuudet ja mitä IsoKoira meinaa, jos se jätetään yksin autoon vai pitääkö sekin ottaa sinne vastaanotolle ja mitä jos siellä odotustilassa on muita koiria ja PikkuKoira saa pelkoraivarit ja pitäisikö sitten jäädä kaupunkiin yöksi ja sittenhän pitää ottaa kaikki ruuatkin mukaan jääkaapista ja onkohan saunan tuli jo sammunut ja sitten pitää muistaa sen ovikin sulkea ja varaston ovi ja mökin ovi ja mitä jos piha on ihan sateesta lössähtänyt ja autoa ei saa peruutettua tielle ja jos vaikka ajaa ojaan matkalla kun on niin pimeää ja mitä jos PikkuKoira kuolee matkalle, pitäisikö se ottaa etupenkille, mutta sitten vaan koko ajan tarkkailee sitä ja varmasti ajaa ojaan ja aattele jos olisi juonut jotain alkoholia niin miten täältä sitten pääsisi vai olisko sitten rattijuoppo ja...eikö perhana joku muu voisi ottaa tästä vastuuta ja mitä jos tekee jotenkin väärin ja kaikki päättyy katastrofiin ja sitten on syyllinen! Aniit Paniikin paniikki saa vallan ja hän haluaa, että kaikki olisi vain kuin ennen!
Adrenaliini on niin korkealla, että Aniit ei pysty vain olemaan. Aniit ottaa PikkuKoiran päättömän pehmopupun ja alkaa heitellä sitä. PikkuKoira innostuu leikkimään ja unohtaa hetkeksi raapimisen. PikkuKoira voisi leikkiä vaikka ikuisesti, mutta Aniit kyllästyy ja hän päättää mennä koirien kanssa sateeseen kävelylle. Hän laittaa päähänsä otsalampun, laittaa koirille valjaat ja he lähtevät ulos mökkitielle. Mistään ei kuulu mitään, missään ei ole ketään. He kävelevät tien päähän, tihkusade kastelee heidät ja Aniittia alkaa jo hymyilyttämään kaiken paniikin keskellä. Elämä on niin surkuhupaista ja eihän tässä lopulta ole mitään hätää. He palaavat takaisin mökille ja jostain kaukaa kuuluu ilotulituksen ääniä, jossain on siis ihmisiä. Tassut kuivataan pyyhkeeseen ja sitten otetaan uudet iltaluut. Tässä vaiheessa Aniittia jo naurattaa ja hän huomaa, että PikkuKoira on ihan väsynyt ja se kiertyy kerälle sänkyyn eikä enää raavi.
Aniit soittaa päivystykseen ja yrittää kertoa nopeasti tilanteen, ettei sitä samperin puhelinlaskua kerry enää lisää. "Miten se lääkärikin puhuu niin hitaasti? Ei tulla lääkäriin ja joo joo jos huomenna vielä raapii niin sitten tullaan! Loppu nyt tää puhelu!", Aniit ajattelee ärtyneenä, Aniit on itsekin aivan kuollut väsymyksestä ja hän nukahtaa koirien viereen. Aamulla PikkuKoiran kuono on edelleenkin kuin lelukoiralla, mutta se ei enää raavi sitä. Aniit ei silti ota kuvaa vaikka se hassulta näyttääkin, hänestä tuntuu, ettei kokemus ei kaipaa muistamista. Mutta kaipasihan se.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti