PikkuTiin Kurjuuskoulussa puhuttiin itsekiltteyden taidosta.
Jos haluaa olla kiltti ja myötätuntoinen toisille, niin on hyvä opetella
olemaan sitä myös itselle. PikkuTii oli mielestään aina ollut kiltti ja
hemmotellut itseään oikein hyvillä herkuilla. Joskus siitä oli tullut paha olo,
kun vatsa oli täynnä kermaleivoksia, mutta siitä selvisi hyvin nukkumalla paha
olo pois. Opettaja vihjaili kyllä, että tämä toiminta saattaisi olla omien
ikävien tunteiden välttelemistä. PikkuTii oli ihan hiljaa ja mietti.
Kurjuuskoulun opettaja pyysi oppilaita kuuntelemaan
minkälaisia ajatuksia heillä pyöri mielessään. Ei niitä ajatuksia, joita
ajatellaan tietoisesti vaan niitä, jotka soittavat mielen takana kuin omaa Radiotaan.
Ne automaattiset, alitajuiset ajatukset, joita ei yleensä edes huomaa. PikkuTii
oli kuvitellut olevansa tarkkaavainen omien ajatustensa suhteen, mutta koulussa
olevien tietoisuusharjoitusten avulla hän huomasikin aivan jotain muuta ja
PikkuTii kauhistui!
Julma Radio soitti jo aamusta alkaen synkeitä säveliään.
Biisien sanat olivat armottomia:
"Ou jeah, susta ei oo mihinkään,
baby baby sun elämä on ihan turhaa
ja sä aina, aina, aina vaan epäonnistut,
koska sun elämässä ei tapahdu mitään hyvää.
On parempi varautuu vaan pahimpaan,
koska sä oot, niin niin niin paljon huonompi kuin muut.
Aah, uuh, jeeh!"
Opettaja selitti oppilailleen miten ajatukset ja tunteet
syntyvät kehoomme.
Kun opettelemme ajamaan polkupyörällä, ajamisesta tulee
lopulta automaattista toimintaa, jota emme joudu miettimään. Samalla voimme vaikka
jutella toiselle, kun poljemme pyörällä. Lapsena opimme vuorovaikutussuhteissamme ajattelemaan ja tuntemaan ja lopulta siitäkin tulee automaattista. Voimme tehdä kaikkea muuta samalla kun meissä, meidän sisällämme, automaattisesti ajatellaan ja tunnetaan. Samaistumme omiin ajatuksiin ja tunteisiin.
Mielen Radio pauhaa meissä joka päivä, koska se on mielen
oma luonne ja toimintatapa. Omaa Radiotansa voi muuttaa vaikka helppoa se ei
ole, mutta en kai minä voi olla kaksikymppisenä samanlainen kuin kuusikymppisenä!
Samaistuminen voi aiheuttaa sen, että vertailukohdan
puuttuessa (tunnen vain sen mitä nyt tunnen, enkä sitä mitä minun olisi mahdollisuus tuntea),
emme usko voivamme muuttua tai pahimmassa tapauksessa emme ymmärrä, että meidän
jopa tarvitsee muuttua. Maailma tarvitsee kipeästi uusia muuttujia!
Jos jalka on kipeä, mieli fokusoituu jalkaan ja yrittää
parantaa sitä. Jos minä (mieli ja keho) ovat kipeät, mieli fokusoituu minään ja
pyrkii täyttämään sen täyttämättä jääneitä tunnetarpeita. Siksi kai minäkeskeisten
ihmisten lauma on vallannut maailmamme ja me etsimme kuin mammuttilauma vihreämpää
ruohoa naapureiden puolelta.
Monet meistä ovat oppineet olemaan itselleen säälimättömiä
ja samaistuneet näihin alitajuntaisiin, tuttuihin ja niin turvallisiin mielen
ja tunteiden liikkeisiin, etteivät edes huomaa miten kivuliaat biisit soivat
mielessämme koko ajan. Näiden biisien tahdissa tanssimme päivästä toiseen
kunnes päätämme ottaa niiden sanoista selvää. Se voi ensin olla kurjaa
kuunnella niiden ikäviä sanoja ja hyväksyä omat biisilistansa, mutta sitten voi ottaa yhteyttä
omaan biisinikkariinsa ja antaa toimeksianto myötätuntoisten sanojen
kirjoittamiselle.
PikkuTii päätti, että hän alkaa olla kiltti myös omalle
keholleen, eikä syö liikaa sokeria, ja että hän muuttaa Radionsa biisit
kiltimmiksi.
PikkuTii sanoi heti aamulla itselleen, että on tehnyt aina
parhaansa. Päivän aikana, aina silloin kun hän heräsi tietoisuuteen, PikkuTii
muisteli asioita, missä oli toiminut hyvin ja pyrki ymmärtämään miksi ei ollut
aina kyennyt enempään. Hän sanoi itselleen, että häntä arvostetaan ja hänen
elämänsä on hyvää. PikkuTii myös
kiitteli niistä asioista maailmankaikkeutta, mitkä olivat nyt hyvin. Hän ei
hokenut vahvistuslauseita vain mantranomaisesti päässään, vaan pyrki myös
tuntemaan näiden lauseiden sanomat, uskomaan niitä.
PikkuTii ei olisi uskonut, että kävisikin näin. Julma Radio
sai shokin, kun PikkuTii päätti alkaa kiltiksi ja myötätuntoiseksi itseään
kohtaan. Se ryhtyi vastaiskuun ja räjäytti ilmoille kunnon kostoiskun:
PikkuTiin kädet olivat niin kuivat, kipeät ja tulehtuneet,
että hän itki käyttäessään niitä. Kurjuuskoulun opettaja
lohdutteli sanoen, että "Sisäinen kipu voi provosoida kipunsa keholle
näkyväksi. Ne huutavat: Näe meidät, kuule meitä ja rakasta meidät
terveeksi!" Keho ja mieli kamppailivat uusia ajatuksia vastaan kipeällä
tavalla ja PikkuTii pinnisteli, että jaksaisi jatkaa kiltteyttään. Hänen teki kyllä
mieli ajatella, että ”Tietenkin taas käy näin ja eihän minulle koskaan tapahdu
mitään muuta kuin vastoinkäymisiä”. PikkuTii olisi vain halunnut mennä peiton
alle ja jäädä sinne koko loppuelämäkseen, mutta Pupu oli erimieltä.
Pupu houkutteli PikkuTiin kavereiden kanssa
PikkuYkkösPuistoon leikkimään ja laittoi kotona riehumismusiikkia cd:ltä. Yhdessä
he leipoivat pullaa ja tekivät kaikkea kivaa. PikkuTii välillä jopa unohti,
että häntä sattui. Sitten Pupu
ja PikkuTii molemmat silittivät PikkuTiin käsiä ja sanoivat niille, että me
huolehditaan niistä. Pikkuhiljaa Radion kostoisku heikkeni, kun se ymmärsi, että
se hyväksytään sen armottomista biiseistään huolimatta. Jollain tavalla se
oivalsi myös sen, että kaikki siinä olikin yhtä, mieli, keho, tunteet,
alitajunta ja niiden hyvä yhteistoiminta tuotti kokonaisuudelle hyvät, uudet
biisit, joista kaikki tykkäsivät.
Itsekiltteydessä ei ollutkaan mitään, mitä olisi pitänyt
vastustaa.
