Juhlien juhla ja riemujen riemu
Olen luterilainen, joka ihmettelee kunnioittaen eri uskoja
ja uskontoja uskoen niiden hyväätekevään vaikutukseen. Joskus on helpompi olla
uskontoturisti kuin syventyä ja tutkiskella sitä uskontoa, jonka piirissä on
kasvanut. Menneisyyden haamut pysyvät paremmin piilossa ja voi seikkailla
vapautuneemmin.
Jyväskylä, Varkaus, Joensuun tietä numero 23, kunnes käännytään
Valamontielle ja päädytään ortodoksiseen luostariin (ja viinitila) Valamoon.
Reitti on tullut minulle tutuksi.
Ensimmäisen kerran olin Valamossa elokuussa 2008 kymmenen
päivän ikoninmaalauskurssille. Perinteinen ikoninmaalaustekniikka
liitupohjineen, väripigmentteineen ja kananmunankeltuaissideaineineen oli
minulle tekniikka, jota olin koko ikäni hakenut. Kerroksellinen maalaustapa,
joka mahdollistaa sekä ohuet läpikuultavat pinnat ja peittävämmät värikerrokset
oli tervetullut elämääni. Tekniikassa on olennaista sen hitaus, tarkkuus, useat
tekovaiheet ja meditatiivinen keskittyminen. Ikonimaalauksessa on lisäksi
tiettyjä sääntöjä, jotta teosta voidaan pitää ikonina. Kurssin jälkeenkin olen
maalannut joitain ikoneita ja siunauttanut niitä Valamossa. Enimmäkseen
olen hyödyntänyt tekniikkaa omiin teoksiini, joissa olen ottanut mallia
ikoneista jatkaen niitä muilla kuvilla. Ikonimaalauskurssin jälkeen olen
viettänyt Valamossa yhden joulun ja nyt tämä oli neljäs pääsiäinen.
 |
| Maalaus "Jonkun pää aina vadilla" 2009 |
Valamoon tulen kuin kotiini. Kotiinpaluun olen kokenut myös
mennessäni Äiti Amman ashramiin Intiaan sekä Japaniin. Paikat tuntuvat tutuilta
ja onnellisuuden pyyhkäisyt käyvät sydämessä. Ennen samanlainen onnellisuuden
tunne tuli, kun menin mummolaan. Mummolan myymisen jälkeen ajatus kodista on laajentunut
ja muuttanut muotoaan ”olen kotona”, kun olen täysin itsessäni.
 |
| Valamon "sisäänkäynti" |
Automatka Valamoon on aina mennyt joutuisasti, vaikka autossa
joutuu istumaan monta tuntia.
Mieliala nousee yleensä pikkuhiljaa, mitä lähemmäksi Valamoa
päästään. Niin nytkin ja kun raahasimme tavaroita parkkipaikalta vastaanottoon,
oli vastassa iloinen yllätys ja tuttu hahmo, Niksu kissa. Siellä se on aina odottamassa.
Vastaanotto on samalla sekä viinimyymälä, että Tuohus-niminen kauppa, mistä saa tuohusten
lisäksi mm. ikoneita, pigmenttejä, kortteja, syömistä jne.
Niksulla on oma nojatuoli ja siinä valkoinen lampaantalja,
ettei kukaan istu sen päälle. Musta kissa sulautuu niin hyvin ruskeaan tuoliin.
Niksu on ehkä Valamon rakastetuin nähtävyys, munkki Joonan kissa. Se saattaa
aamulla Joonan kirkkoon ja menee itse odottamaan oven avaamista Tuohukseen.
Istumme Niksun seuraan ja juomme teetä ja kaneliässiä. Tästä se ihana (ruoka) juhla
alkaa.
Majoittaudumme Valkoiseen vierasmajaan, joka toimi aikoinaan
munkkien keljoina (=munkin huone).
Pienet vaatimattomat huoneet, joissa on sänky, tuoli, pöytä,
vaatekaappi ja nurkassa ikoni. Ohuet seinät, joiden läpi kuulee melkein kaiken
ja yhteiset vessat ja suihkut talon toisessa päädyssä. Täällä olen ollut aina, paitsi
kerran, kun olimme opistohotellissa. Siellä on edelleen kaksi eläinhuonetta. Viivi-koira
sai kokea pääsisäisen riemun, Taavi vietti vielä katukoiran villiä elämää
Espanjassa.
Neljäs pääsiäinen ja vasta nyt jaksoin kiinnostua siitä, mitä
Valamon kirkossa todella tapahtuu uskonnollisessa mielessä. Kirkossa seurataan
ja osallistutaan ”näytelmään” eli käydään läpi se, mitä Jeesukselle tapahtui.
Jostain syystä tämä avautui minulle vasta nyt, mutta parempi nyt, kuin ei
milloinkaan.
Tärkeintä Valamossa on aina ollut rauha ja pyhän paikan
tunne. Oma teoriani on, että ympärillä oleva luonto, hiljaisuus ja lähes jatkuva
rukous muiden ihmisten hyväksi, jossa unohdetaan vähäksi aikaa omat pyyteet ja
tarpeet, kohottavat normaali arjen energiatasoa korkeammaksi ja tekevät
paikasta pyhän. Vaikka egot kolahtelevat täälläkin toisiinsa ja henkilötasolla
käydään syviä prosesseja, niin silti Valamossa mieli, keho ja sielu saavat
rauhoittua. Mikä tahansa muukin paikka voi olla pyhä, missä mieli voi levätä
ympäröivässä tilassa ja sulautua siihen itsettömästi, rauhassa oman mielen
ääniltä.
 |
| Hautausmaalle pääsee kuusikujaa pitkin |
Majoittumisen jälkeen menemme infotilaisuuteen Kulttuurikeskukseen
ja sen jälkeen heti syömään. Pääsiäispakettimme alkaa lounaasta. Ruokana on kalaa
ja kasviksia, mutta ei lihaa. Paastonaikaan lihaa ei syödä. Ortodoksiseen
perinteeseen kuuluu kuuden viikon paasto ennen pääsiäistä, mutta onneksi se ei
ruokapöydässä näy muuta kuin lihattomuutena.
"Se on viisautta!"
Paasto on muutakin kuin ruuasta luopumista, eikä sen
tarvitse olla täydellistä ruuattomuutta vaan ruuan vähentämistä ja
yksinkertaistamista. Suuri paasto (pääsiäisen ajan paasto) on itsetutkiskelun
aikaa ja juhlaan valmistautumista. Ortodoksit ajattelevat, että ihminen on
ruumis ja henki= kokonaisuus ja paastossa kilvoitellaan molempien kanssa.
Paastossa ruuan valmistukseen säästynyt raha on tarkoitettu annettavaksi
köyhille, mutta kuinkahan moni sen rahan köyhille antaa? Viimeinen paastoviikko on ainakin
munkeille se pahin. Aamiaisella ruisleipää, suolakurkkua ja teetä (tänä vuonna kuulema
jopa sokeria teehen) ja lounaalla sama menyy lisättynä kuoriperunoilla. Töitä
ei tässä vaiheessa enää tehdä, mutta Valamossa on pakko, koska veljestö on niin
pieni.
 |
| Talvikirkko, kirkon pienempi osa |
Valamossa on tällä hetkellä 12 munkkia, josta kaksi on
kuuliaisuusveljeä. Yksi munkki on Ranskasta, yksi Venäjältä, yksi Ukrainasta ja
muut ovat suomalaisia. Useimmat ovat entisiä luterilaisia. Veljestö on selvästi
suurentunut näinä vuosina, mitä olen käynyt siellä ja munkkien keski-ikä on
laskenut. Silti jokaisella munkilla on paljon muitakin toimia kuin rukous - ja
jumalanpalvelustoimet, jotka ovat munkin tärkeimmät tehtävät.
Talkoolaisia Valamossa on 20 -50 henkeä, pääsiäisenä n.40 ja
kesäisin n.50, jolloin on enemmän pihatöitä. Talkoolaisia tarvitaan myös
keittiössä, taide - ja historiallisessa näyttelyssä, kirjastossa, kirkossa,
oppaina jne. Talkoolaisten lisäksi on 30 henkeä, jotka saavat kuukausipalkkaa.
Munkit eivät saa palkkaa, ainoastaan pientä taskurahaa henkilökohtaisiin
menoihin. Ja kyllähän munkeillakin älypuhelimet ja tietokoneet ovat, eihän
muuten maailman menossa pärjää munkitkaan. Matkailu on Valamon pääelinkeino ja
siksi on hyvä tietää, mitä muualla tapahtuu. Matkailun lisäksi Valamossa tuotetaan
viiniä, jota viedään myös ulkomaille sekä viskiä. Maistettu on ja hyvää oli.
Ruokailu tapahtuu entisessä navetassa, Trapesassa, missä on
ravintola/kahvila. Lisäksi siellä myydään keittiössä leivottua pullaa, keksejä,
leipää jne. ja ravintolassa voi tilata Valamossa tehtyjä alkoholijuomia.
Valamossa voi yöpyä valkoisen vierasmajan lisäksi
kansanopiston opistohotellissa ja ”oikeassa” hotellissa. Lisäksi alueella on
kansanopisto, jossa järjestetään lyhytkursseja liittyen taiteeseen,
taidekäsityöhön, askarteluun, kirjoittamiseen, ortodoksiseen uskontoon,
parisuhteeseen jne. Valamossa tehdään myös konservointia. Aikamoista työntekoa
veljestön elämä on, kun ajattelee, että budjetti on 3,5 miljoonaa ilman
valtion, kirkon tai minkään muunkaan tukea. Mutta se takaa Valamolle itsenäiset
päätöksenteot ja vapauden olla se, mikä on.
Pitkänäperjantaina tai suurena perjantaina, tulopäivänämme, Kristuksen
hautakuva kannetaan juhlallisessa saatossa alttarista kirkkosalin keskelle.
Tällä kuvataan Kristuksen ristiltäottoa. Tämä tapahtui perjantai-iltapäivänä ja
siinä emme olleet mukana. Jeesuksen hautajaissaatto oli perjantai-iltana ja
siihen pääsimme osallistumaan. Hautakuvaa, mihin on maalattu Jeesus makaamaan,
kannetaan hautajaissaatossa ulos ja kirkkokansa seuraa perässä tuohukset
käsissään. Mieleen jää pimeys ja lumen narskunta kenkien alla, jota säestää
munkkien laulanta. Kirkko kierretään ja kuva palautetaan arkunnäköisen
korokkeen päälle. Sen jälkeen kirkkokansa käy kunnioittamassa Kristuksen
kärsimyksiä kumartamalla pyhän kuvan edessä maahan saakka ja suutelemalla sekä
Kristuksen käsien ja jalkojen haavoja, että evankeliumikirjaa, joka on asetettu
kuvan keskelle. Menemme reippaasti muiden perässä ja teemme niin kuin muutkin.
Jeesuksen kuva on maalattuna vitriinin sisällä ja se tuoksuu ihanalle
suitsukkeelle. Kokemuksesta jää mieleen lähinnä tämä huumaava tuoksu ja pala
kurkussani. Olikohan tässä kuitenkin jotain koskettavaa?
Jumalanpalveluksissa seistään, jos se on vaan mahdollista.
Reunoilla on penkit niille, jotka kaipaavat lepoa jaloilleen. Parempi on
kuulema istua ja ajatella Jumalaa, kuin seistä ja ajatella jalkojaan. Ja
niinhän se on. Välillä pappi tai munkki heiluttaa kullanväristä suitsukeastiaa
ja kiertää kirkon ja ihmisten ympäri. Silloin kirkkokansa ryhmittäytyy kirkon
keskelle niin, että suitsukkeen heiluttajalla on tilaa heilutella ja kiertää
ihmiset.
 |
| Arkku ja sen päällä Jeesuksen hautakuva |
Palveluksen jälkeen lähdemme kävelemään pimeään ja päätämme
käydä hautausmaalla. Emme yrityksestä huolimatta löydä sieltä Pentti
Saarikosken hautaa vaikka olemme ihan sen lähellä. Aamulla näen jalanjälkemme.
 |
| Pentti Saarikosken hauta |
Lauantaiaamuna herään aikaisin, käyn metsässä ja
hautausmaalla kävelemässä. Sitten menen kirkkoon. Siellä on hiljaista ja vain
yksi munkki kastelee kukkia isolla, kiiltävällä kahvipannulla. Onkohan
noita-akka pudottanut sen harjanvarrestaan lentäessään Valamon yli?
Katselen, olen, istun penkille ja itken. Olenko minä nyt se pääsiäisnäytelmän
Maria Magdaleena, joka itkee Jeesuksen kuolemaa? Voi olla.
Suuren lauantain aamuna toimitetaan liturgia, jonka aikana
kirkon tekstiilit vaihdetaan mustista valkoisiin ja luetaan Kristuksen
ylösnousemuksesta kertova evankeliumi. Sen jälkeen Vapahtajan hautauskuva
viedään alttariin, ikonostaasin taakse (minne saa mennä vain papit, munkit ja
avustajat) ja jäädään odottamaan pääsiäisen suurta juhlaa. Ennen juhlaa on
ehtoollinen, mihin voi osallistua vain ortodoksit, mutta ristin suutelemiseen,
jonka yhteydessä tarjotaan palan siunattua leipää, saa mennä kaikki halukkaat. Pappi
pitelee ristiä ja sitä suudellaan ylä - ja alaosaan ja papin kättäkin kuulema
suudellaan sen jälkeen, mutta minulta jäi se väliin. Mutta turisti saa varmaan
tietämättömyytensä anteeksi.
 |
| Mustat kirkkotekstiilit |
Ennen liturgiaa olemme tietysti käyneet runsaalla
aamupalalla ja liturgian jälkeen lähdemme kävelemään järven jäälle, missä
kohtaamme ei - niin hiljaiset moottorikelkkailijat. Lounas onkin jo parin
tunnin päästä, jonka jälkeen kiiruhdamme munkki Simeonin pääsiäisluennolle ja luostariopastukseen.
Molemmissa olen ollut lähes aina, mutta silti ne tuntuvat uusilta, erilaisilta.
Luostariopastuksen jälkeen on, kas kummaa, päivällinen.
Pikkuhiljaa alkaa tuntua "hyvin syöneeltä". Ruuan jälkeen onkin aika
mennä lepäämään tai saunaan, sillä tässä vaiheessa alkaa pääsiäisyön
jumalanpalveluksen odotus.
Pääsiäisyön jumalanpalvelus alkaa klo 23.30 hämärässä kirkossa.
Kun vuorokausi vaihtuu, pyhä ovi alttarille avataan, kaikki valot syttyvät, kirkkokansan
tuohukset sytytetään jakaen tulta toisesta tuohuksesta toiseen ja lähdetään
ristisaattoon ulos. Siinä saakin kävellä varoen, ettei polta kenenkään hiuksia
tai takkia ja että tuli pysyy tuohuksessa. Kirkon ympäri kävellessä olemme kuin
mirhankantaja naisia, jotka tulevat Jeesuksen haudan luo. Kirkko, joka on sillä
hetkellä tyhjä, kuvaa Jeesuksen hautaa. Ristisaatto pysähtyy kirkon (haudan)
eteen, ovet ovat vielä suljettuja. Sitten aloitetaan pääsiäistroparin
laulaminen: "Kristus nousi kuolleista, kuolemalla kuoleman voitti ja
haudoissa oleville elämän antoi. "Pikku hiljaa siirrytään kirkkoon, jossa
alkaa aamupalvelus ja jonka keskeyttävät papiston ajoittaiset, monikieliset
(kirkkoslaavi, kreikka, venäjä jne.) tervehdykset kirkkokansalle; "Kristus
nousi kuolleista", mihin kirkkokansa vastaa: "Totisesti nousi!".
Tätä tervehdystä ortodoksit käyttävät myös arkielämässä, kun
tapaavat toisensa seuraavat 40 päivää eli helatorstaihin asti, jolloin Jeesus
nousee taivaaseen. Perinteeseen kuuluu myös kolminkertainen poskisuudelma
tervehdyksen yhteydessä. Jos ollaan huumoripäällä, niin voidaan vastata
"Tiedetään, tiedetään". Ajatellaan, että kuolevaistenkin sielut
liikkuvat 40 päivää elävien keskuudessa ja sitten ne joutuvat minne sitten
joutuvatkaan. Ehkä ajattomaan tilaan, mistä ne ovat lähteneetkin.
 |
| Pääsiäisikoni |
Jumalanpalvelus jatkuu noin kello kolmeen saakka, mutta minä
lähden nukkumaan vähäksi aikaa ja juuri parhaiden unien vääntäydyn ylös ja
raahaudun Trapesaan pääsiäisyön juhla-aamiaiselle. Tätä ei voi jättää väliin
vaikka nukuttaisi, tunnelma on aina niin mukava ja erikoinen.
Pöydät on laitettu valmiiksi ja odotamme munkkien ja
luostarin johtajan saapumista. Luennolla munkki Simeon jo kertoi, että munkit
ovat välillä kuin pieniä poikia, jotka löytävät huumoria monista asioista.
Osaamme varautua siis siihen, että saamme vettä niskaamme. Nimittäin luostarin
johtaja Sergei siunaa aterian käsikokoisella huiskalla, jota hän kastelee
siunatussa vedessä ja oikein perusteellisesti pyörittelee huiskaa vedessä.
Sillä hän sitten huiskuttelee ympäriinsä ja kävelee ruokasalin läpi. Sain vedet
päälleni ja nauratti. Ja niin varmaan Sergeitäkin.
Pääsisäisaterialla on pari erilaista salaattia,
karjalanpiirakoita, punaiseksi värjättyjä kananmunia (=uuden elämän symboli),
lammaspullia, savulohikeittoa, pashaa ja kulitsaa, (mausteista pullaa) kahvia
ja teetä. Me melkein kasvissyöjät saamme kasvispateeta ja kalaa lammaspullien
tilalle. Istumme vieraiden ihmisten kanssa samassa pöydässä ja kuulemme heidän luostarikokemuksista.
Munkki Simeon toivoi luennolla, että munkit voisivat istua kirkkokansan
joukkoon, koska istuvat toistensa kanssa samassa pöydässä päivästä toiseen. Ja
varoitteli, että silloin voi tulla munkki mörököllikin samaan pöytään. Niitä on
kuulema luostarissa liikkeellä, mutta vähemmistönä. Aikaisimpina vuosinakin olen
kuullut Simeonin toiveen, mutta se ei toteutunut tänäkään vuonna.
Ja voi miten meitä harmittaa, kun kuulimme, että ennen aamuyönateriaa
oli Trapesassa ollut yökahvila ja silloin oli päässyt juomaan ja syömään
munkkien omaan ruokasaliin, mihin ei yleensä pääse. Jos seuraava kerta on sadan
vuoden päästä, niin on tässä vähän odottelemista!
Menemme vatsat täynnä nukkumaan, kello onkin jo 5, koska
myös kesäaikaan siirryttiin tänä yönä ja siksi emme saaneet Valamon pääsiäisviiniä
aterialla niin kuin aiemmin. Voi pöh ja höh!
Aamun valo alkaa nousta taivaanrannalla, mutta siitä emme
tiedä kohta enää mitään.
 |
| Alttarin portit ovat vielä kiinni. |
Seuraavana aamuna kirkko on koristeltu isoin kukkakimpuin ja
kaikki näyttää entistä kauniimmalta. Kirkon estetiikka on muutenkin silmiä hivelevä.
Ikoneita kaikilla seinillä ja kullan värinen alttari, jonka portti paratiisin
on nyt auki koko viikon ajan. Suitsukkeen tuoksu. Värit. Palvelusta
suorittavien avustajien, pappien ja munkkien asujen väritkin vaihtelevat joka
päivä. Mustasta valkoiseen, kultaan ja viimeiseksi punaiseen. Ylösnousemusjuhlassa kirkkokuoro oli laulamassa, naisääniäkin kuului, mutta muina päivinä munkit lauloivat itse.
Tällä hetkellä Valamossa vaikuttaa olevan musikaalisesti lahjakkaita munkkeja,
joten korvia hivelee myös lauluäänet palvelusten yhteydessä.
Pääsiäispalvelukset ovat pitkiä ja niitä on paljon. Usealla munkilla on kuulema selkä - ja
jalkavaivoja, enkä ihmettele sitä lainkaan. Pääpappina pääsiäisenä toimi muuten
jo eläkkeellä oleva piispa Panteleimon.
 |
| Alttarin portit ovat auki paratiisiin |
Seuraavan aamun aamiaista ei ole, koska se syötiin jo yöllä.
Aurinko paistaa ja metsässä on ihanaa kävellä ennen lounasta. Lounaan jälkeen käyn
kahdessa näyttelyssä. Yläkerran näyttelyssä on uskonnollisaiheisia teoksia,
Dalilta, Rembrandtilta jne. monilta tunnetuilta taiteilijalta. Alakerran
näyttelyssä on historiallista esineistöä Laatokan Valamolta. Vuonna 1940 sieltä saatiin tuotua lähes kaikki
irtaimisto Suomen puolelle. Mukana oli myös pääkirkossa olevat kolme ihmeitä tekevää
ikonia mm. Konevitsan Jumalanäiti. Munkki Joona totesi realistisesti, että jos
nyt rukoilee ihmettä sen äärellä ja tulee 30 vuoden päästä takaisin, niin
varmasti on tapahtunut moniakin ihmeitä. Ihmeitä ne ovat pienetkin ihmeet.
Todistettavasti ihmeitä on tapahtunut ja niitä on kirjoitettu ylös 1800-luvun
lopusta lähtien, mutta niistä Joona ei tällä luostariopastuksella
puhunut. Ikoni ei ole se, joka parantaa, vaan Jumalan armo. Ikoni on pyhä kuva,
mutta sitä ei palvota vaan kunnioitetaan.
 |
| Konevitsan Jumalanäiti |
Kello kahdelta on luostarin johtajan arkimandriitta Sergein
pääsiäisvastaanotto Kulttuurikeskuksen salissa sekä Rauno Jussilan pianokonsertti
(Modest Musorgsi: Näyttelykuvia).
Tilaisuudessa juodaan kahvia ja syödään lusikkaleipiä,
pashaa ja kulitsaa. Sergei ja piispa pitävät pieniä puheenvuoroja.
Ylösnousemuksen jälkeen kuka tahansa saa nousta kellotorniin
ja soittaa omat sävelmänsä kelloilla ja julistaa näin pääsiäisen ilosanomaa
koko pääsiäis- eli kirkkaan viikon ajan. Ilman korvasuojaimia siellä ei voi olla, niin valtava kumina uskomattoman kokoisista kirkonkelloista tulee. Tornissa
on sekä isoja, että pieniä kelloja. Nekin ovat Laatokan saarelta Valamosta
tulleet rekan kyydissä. 40 armeijan rekkaa ajoi Laatokan jäällä ja kuljetti
luostarin tavaroita maihin kolmessa päivässä. Onni oli mukana, että silloin jää
oli kovaa ja kesti kuljetuksen. Tämä tapahtui vuona 1940, jolloin munkkeja oli
170 ja työkykyisiä munkkeja 24.
”Uusi” Valamo löydettiin Heinävedeltä ja sen
ostamiseen vaikuttivat kolme "merkkiä". Kartanossa oli Laatokan
Valamon perustajista Sergeistä ja Hermannista maalattu ikoni, jonka joku vieras
oli jättänyt sinne. Maatilalla oli samanlaista karjaa, mitä oli saarellakin ollut
ja paikkaa katsomassa käyneet eivät lumen takia meinanneet päästä sieltä pois.
Uusi paikka ostettiin ja siihen kuului rakennuksia sekä 350 hehtaaria maata.
Vaikka 1960-luvulla munkit näkivät nälkää, maata ei myyty ja se on taannut
tänäkin päivänä rauhan Valamolle. Jossain vaiheessa munkit perustivat Valamoon ruumishuoneen,
koska munkkeja kuoli korkean ikänsä ja raskaan elämän takia lähes joka päivä.
Myöhemmin ruumishuoneesta tuli kahvila ”Kalmankatve”. Huumoria munkeilla
riittää surullisenkin asian kohtaamiseen.
1960-luvulla munkkeja oli jäljellä n.25 ja vuosikymmenen
lopussa enää 4. Munkkikokelaita tulee luostariin aaltoina ja tällä hetkellä heitä
on enemmän kuin koskaan vuoden -67 jälkeen.
 |
| Sergei ja Herman kirkon seinässä |
Itsekin olen joskus romantisoinut munkkien ja nunnien
elämää, (Heinäveden nunnaluostari on Valamosta alle 20km:n päässä) mutta missä
sitä omasta itsestään pakoon pääsisi? Munkit ja nunnat viettävät erittäin
kurinalaista elämää, jossa itsemääräämisoikeutta ei juuri ole. Toisaalta se voi
olla joillekin helpompaa kuin yhteiskunnassa, jossa on vapautta ja mahdollisuuksia
niin paljon, että sisäinen tyhjyys kävelee vastaan. Vapaus on yksi illuusio monen
muun lisäksi eikä kerro totuutta ihmisten sisäisistä kahleista. Valamossa voi olla
hetken pois omien kahleittensa ääreltä, unohtaa arkielämään liittyvät vaikeudet
ja tunnevammansa. Luostariin jääminen ei varmaan tekisi enää sitä samaa vaikutusta.
 |
Jeesus nousee tuonelasta, jossa on
kaksi ovea, lukko ja avaimet, jotka hän heittäää pimeyteen,enkelit laittavat tässä
kuoleman herraa kahleisiin
|
1967 Valamossa myytiin lehmät pois ja pellot laitettiin
pakettiin. 70-luvulla alkoi matkailu, jonka myötä rakennettiin uusi kirkko vanhan
kirkon tilalle (1977). Itse pidän eniten Vanhasta kirkosta, joka on vain
kesäisin auki. Siellä olevat esineet ovat kaikki tuotu Laatokan Valamosta,
Uudessa kirkossa on niistä vain osa. Vanha kirkko oli alussa myös ruokala. Ruokapöydät
laitettiin vain sivulle, kun palvelus alkoi. Silloin matkailua ei vielä ollut
ja munkit elelivät keskenään. Laatokan Valamosta tuli Valamo, se oli jatkoa
sille ”vanhalle” Valamolle eli ei oikeastaan mikään "Uusi" Valamo, niin kuin usein puhutaan, vaan
uudestisyntynyt Valamo. Luostarilla on mielenkiintoinen historia ja siitä on
kirjoitettu moneen luostarista kertovaan kirjaan.
 |
| Vanha kirkko |
Luostarin johtajan vastaanoton jälkeen menimme palvelukseen
ja sitten taas, kuinkas muutenkaan, syömään lounasta, viimeistä sellaista.
Edellisyön valvomisen takia nukkumaan mentiin aikaisin illalla sen jälkeen, kun
tuliaiset oli hankittu Tuohuksesta.
Maanantaiaamuna, toisena pääsiäispäivänä kävin vielä
aamukävelyllä, aamiaisella ja jättämässä hyvästi kirkolle ja olin vähän aikaa
palveluksessa. Kotimatka alkoi auringonpaisteessa ja paahdoimme yhden
pysähdyksen taktiikalla Tampereelle.
Ortodoksisessa perinteessä Jeesuksen syntymä ei ole niin iso
asia kuin hänen kuolemansa ja ylösnousemuksensa. Ylösnoustessaan hän lunasti
meidän tavisten synnit omalla kärsimyksellään. Mutta mitä sitten? Täällä me
vaellamme syntiemme & taakkojemme kanssa ja kärsimme edelleen. Mietiskelin
tätä palatessani kotiin ja koin oivalluksen, joka liittyy myös muihin itäisiin
hengen perintöihin. Munkki Simeon kertoi, että suomenkielen rajallisuus tulee
vastaan lauseessa "Kristus on ylösnoussut". Todellinen käännös
olisi" Kristus on ylösnoussut KOKO ajan", ei vain yhden kerran. Tähän
liittyy paradoksi, mitä en ensiksi ymmärtänyt. Me uskomme kaksinaisuuteen,
hyvään ja pahaan, oikeaan ja väärään, taivaaseen ja helvettiin, mutta Jumalan
läsnäolossa eläminen on yhtä kuin paratiisi. Mielen luomat kuvat ja harhat
vievät meitä helvettiä kohden, ei läsnäolo.
Olemme siis jo nyt perillä eikä mitään Jumalasta
erkaantumista ole koskaan tapahtunutkaan. Kunpa vain oppisimme elämään ja
toimimaan sen mukaisesti. Siinäpä on haastetta koko loppuelämälle!
Kiitos Valamo, kiitos ystävät, kiitos pääsiäisen ilojuhla!
"Ylentäkäämme sydämemme!"
Kaikella kunnioituksella Valamon veljestöä, henkilökuntaa, talkoolaisia
ja kirkkokansaa kohtaan.
