KurjuusKoulun luokkaan oli yön aikana tuotu tyhjä
hauta-arkku.
"Mitä ihmettä, kauheaa!", oppilaat kohahtavat ja
kiertävät arkun kaukaa. Joku uskalias kuitenkin haluaa kokeilla, miltä tuntuu
olla arkun sisällä ja lopulta kaikki makaavat vuoronperään arkussa. Eihän se
ollutkaan niin ihmeellistä, sehän on vain puinen laatiko! Ajatus siitä, että arkku
on kehon viimeinen koti, on silti pelottava ja siitä jutellaan tämän päivän
oppitunneilla.
KurjuusKoulun opettaja tulee luokkaan ja kertoo, että jotkut
ihmiset nikkaroivat ennen kuolemaansa itsellensä arkun ja jotkut myös ompelevat
kuolinvaatteet itselleen. Askaroidessaan näitä asioita, ihminen voi harjoitella
ajatuksissaan luopumista tästä elämästä ja niitä tärkeitä asioita mitä voisi ja
haluaisi vielä tehdä ennen kuolemaansa.
Buddhalaisuudessa tietoisuus kuolemasta ja sen päivittäinen
mietiskeleminen on tärkeää, jotta ihminen ymmärtäisi elämän pysymättömyyden ja tämän
hetken ainutlaatuisuuden sen synkimmilläkin hetkillä. Kuoleman ajattelu voi myös
muuttaa arvoperspektiiviä ja arkipäiväisiäkin tapoja tietoisemmaksi. Kuolema
antaa elämällemme merkityksen, koska elämä on vain lyhyt tutkimusmatka, joka loppuu
joskus. Onko kuolema hieno loppu huikealle elämällemme vai kurja kohtalo
riutuvalle ruumiillemme?
Jokaisessa kulttuurissa ja uskonnossa on hieman erilaisia tapoja
hyvästellä kuollut ja laittaa ruumis takaisin luonnon kiertokulkuun. Tiibetissä
ruumis paloitellaan kirveellä ja annetaan korppikotkien syödä ruumiinosat.
Taivashautaus eli ilmahautaus on järkevintä, koska maassa on niin vähän
poltettavaa puuta ja kivinen vuoristomaasto estää ruumiin maahan kaivamisen.
Japanissa taas ruumiin hyvästeleminen on kuin taidetta. Vainaja saatetaan eli
lähetetään elämän toiselle puolelle (=okuribito) hautajaisvieraiden läsnä
ollessa niin, että ruumiinlaittaja pesee, pukee ja meikkaa kuolleen
siveellisesti ja taiteellisesti kaikkien edessä. Se on kuin kaunis näytelmä,
jossa kuolleen ihmisen ruumis hyvästellään tietyn rituaalin mukaisesti ja
samalla se on alku suruprosessille, johon jokainen paikalla oleva voi
osallistua.
Ainoa Totuus, jonka me kaikki tiedämme uskonnoista ja
kulttuureista riippumatta on se, että me kaikki tulemme joskus kuolemaan.
Tietääksemme ei ole ketään, joka tänne olisi jäänyt ikuisesti. Hyvä niin, koska
tietoisuus kuolemasta laittaa meitä tekemään niitä asioita, joita haluamme
kokea ennen kuolemaamme.
Me emme tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja se tekee
elämän arvoitukselliseksi. Onko meidän elämällämme ylipäätänsä merkitystä?
Miksi me olemme täällä ja minne me tämän jälkeen menemme? Olemmeko vain osa
luonnon suurta kiertokulkua? Oli asia miten vain, me itse voimme luoda merkityksen
itsellemme ja elämällemme.
PikkuTii tietää, että hänenkin kehtoaan on Kuolema
keinuttanut. Kuolema on aina meidän kanssamme ja siksi sen kanssa voi tehdä
tuttavuutta. Joka ilta kun menemme nukkumaan, tietoisuutemme hiljenee ja pääsemme
rauhoittavaan unimaailmaan, ehkä niin kuin kuolemassa. Hindulaisuudessa ja
buddhalaisuudessa ajatellaan, että tämä tietoinenkin elämämme on vain unta tai
harhaa ja jos valaistumme, unen esirippu nousee ja näemme Todellisuuden.
Jokaöinen unemme voi olla samanlaista kuin kuolema.
Tietoisuutemme sammuu ja ajatus Minästä haihtuu. Minän, egon kuolemaa haetaan
myös äsken mainituissa uskonnoissa ja filosofioissa valaistumisen
saavuttamiseksi.
KurjuusKoulun opettaja teettää oppilaille Olomuoto-harjoituksen.
Harjoituksessa kuvitellaan ja leikitään, miltä tuntuu, jos on:
1. Kivi
Kivi vain "on". Se ei pysty itse liikkumaan tai
tekemään mitään. Se on siinä missä se on ja tuntee tuulen, sateen, kuulee
äänet. Kivi ei kasva ja muutokset siinä tapahtuu hyvin hitaasti. Sitten joku
nostaa tai kierittää kiveä niin, että sen paikka muuttuu.
2. Kukka
Kukka liikkuu tuulten mukana ja tuntee sateen, kuulee äänet,
mutta paikkaa se ei voi itse vaihtaa. Se kasvaa ja muuttuu vuodenaikojen
vaihdellessa ja on yhteydessä maahan juurien avulla. Ihminen voi kastella ja
lannoittaa sitä, muuttaa sen olinpaikkaa tai edesauttaa sen kuolemisen.
3. Kotieläin
Kotieläin pystyy liikuttamaan kehoaan ja omaa paikkaansa. Se
näkee, haistaa, kuulee, tuntee tunteitakin, mutta hyväksyy itsensä sellaisena
kuin se on. Kotieläin on läsnä jokaisessa hetkessä, ei murehdi tulevaisuutta
tai märehdi menneisyydessä. Se on meistä riippuvainen ja me olemme siitä vastuussa.
4. Ihminen
Ihminen tuntee oman kehonsa rajat ja pystyy liikuttamaan
itseänsä. Hän aistii, miltä ilma tuntuu, miltä kukka tuoksuu, hän näkee itsensä
ja ympäristönsä. Ihminen kuulee ympärillä olevat äänet, tuntee oman sydämensä
sykkeen rinnassa ja sen, miten keho liikkuu hengityksen tahdissa. Ihminen voi
käyttää omia käsiään, jalkojaan ja muuttaa paikkaansa. Hän voi tuntea erilaisia
tunteita, ajatella, suunnitella ja toteuttaa ideansa.
Siksi ihmisellä on niin suuri Vastuu, ei ainoastaan
itsestään vaan kaikista muistakin olennoista ja koko tästä meitä ympäröivästä luomakunnasta.
Kuolema on sulautumista kaikkeen edellä kuvattuun. Silloin
olemme osa kiveä, kasvia, eläintä, ihmistä, kaikkea. Se on kehomme jättämistä
maahan niin kuin syksyn kuolevat, maatuvat lehdet ja elämän energiamme lähettämistä
maailmankaikkeuden virran vietäväksi.
PikkuTii ja muut KurjuusKoulun oppilaat ovat harjoitelleet
eri olomuodoissa olemista ja päätyneet takaisin ihmisiksi. He ovat ymmärtäneet,
että kuolema ei ole elämän vastakohta eikä pahis tyyppi vaan jokaisen elävän
olennon matkakumppani, jonka kanssa kuljemme tämän elämän. Se kuuluu elämään ja
on osa elämää ja luonnon kiertokulkua. Me olemme osa luontoa ja kuoleman nöyriä
kumppaneita. Dalai Lamakin sanoo: "Rikkaan ihmisen ja villieläimen
kuolemalla ei ole mitään eroa".
Me olemme aina keskeneräisiä,
me olemme aina rajallisia,
mutta niin kauan kun olemme elossa,
voimme valita ja muuttaa monia asioita.
Niin kauan kun olemme elossa jokainen päivä on uusi mahdollisuus
olla Elossa ja Hereillä.
