PikkuTii harjoittelee kuolemista

 

KurjuusKoulun luokkaan oli yön aikana tuotu tyhjä hauta-arkku.

"Mitä ihmettä, kauheaa!", oppilaat kohahtavat ja kiertävät arkun kaukaa. Joku uskalias kuitenkin haluaa kokeilla, miltä tuntuu olla arkun sisällä ja lopulta kaikki makaavat vuoronperään arkussa. Eihän se ollutkaan niin ihmeellistä, sehän on vain puinen laatiko! Ajatus siitä, että arkku on kehon viimeinen koti, on silti pelottava ja siitä jutellaan tämän päivän oppitunneilla.

 

 

KurjuusKoulun opettaja tulee luokkaan ja kertoo, että jotkut ihmiset nikkaroivat ennen kuolemaansa itsellensä arkun ja jotkut myös ompelevat kuolinvaatteet itselleen. Askaroidessaan näitä asioita, ihminen voi harjoitella ajatuksissaan luopumista tästä elämästä ja niitä tärkeitä asioita mitä voisi ja haluaisi vielä tehdä ennen kuolemaansa.

Buddhalaisuudessa tietoisuus kuolemasta ja sen päivittäinen mietiskeleminen on tärkeää, jotta ihminen ymmärtäisi elämän pysymättömyyden ja tämän hetken ainutlaatuisuuden sen synkimmilläkin hetkillä. Kuoleman ajattelu voi myös muuttaa arvoperspektiiviä ja arkipäiväisiäkin tapoja tietoisemmaksi. Kuolema antaa elämällemme merkityksen, koska elämä on vain lyhyt tutkimusmatka, joka loppuu joskus. Onko kuolema hieno loppu huikealle elämällemme vai kurja kohtalo riutuvalle ruumiillemme?

 Jokaisessa kulttuurissa ja uskonnossa on hieman erilaisia tapoja hyvästellä kuollut ja laittaa ruumis takaisin luonnon kiertokulkuun. Tiibetissä ruumis paloitellaan kirveellä ja annetaan korppikotkien syödä ruumiinosat. Taivashautaus eli ilmahautaus on järkevintä, koska maassa on niin vähän poltettavaa puuta ja kivinen vuoristomaasto estää ruumiin maahan kaivamisen.

Japanissa taas ruumiin hyvästeleminen on kuin taidetta. Vainaja saatetaan eli lähetetään elämän toiselle puolelle (=okuribito) hautajaisvieraiden läsnä ollessa niin, että ruumiinlaittaja pesee, pukee ja meikkaa kuolleen siveellisesti ja taiteellisesti kaikkien edessä. Se on kuin kaunis näytelmä, jossa kuolleen ihmisen ruumis hyvästellään tietyn rituaalin mukaisesti ja samalla se on alku suruprosessille, johon jokainen paikalla oleva voi osallistua.

Ainoa Totuus, jonka me kaikki tiedämme uskonnoista ja kulttuureista riippumatta on se, että me kaikki tulemme joskus kuolemaan. Tietääksemme ei ole ketään, joka tänne olisi jäänyt ikuisesti. Hyvä niin, koska tietoisuus kuolemasta laittaa meitä tekemään niitä asioita, joita haluamme kokea ennen kuolemaamme.

 

Me emme tiedä mitä kuoleman jälkeen tapahtuu ja se tekee elämän arvoitukselliseksi. Onko meidän elämällämme ylipäätänsä merkitystä? Miksi me olemme täällä ja minne me tämän jälkeen menemme? Olemmeko vain osa luonnon suurta kiertokulkua? Oli asia miten vain, me itse voimme luoda merkityksen itsellemme ja elämällemme.

 PikkuTii tietää, että hänenkin kehtoaan on Kuolema keinuttanut. Kuolema on aina meidän kanssamme ja siksi sen kanssa voi tehdä tuttavuutta. Joka ilta kun menemme nukkumaan, tietoisuutemme hiljenee ja pääsemme rauhoittavaan unimaailmaan, ehkä niin kuin kuolemassa. Hindulaisuudessa ja buddhalaisuudessa ajatellaan, että tämä tietoinenkin elämämme on vain unta tai harhaa ja jos valaistumme, unen esirippu nousee ja näemme Todellisuuden.

 

 

 

Jokaöinen unemme voi olla samanlaista kuin kuolema. Tietoisuutemme sammuu ja ajatus Minästä haihtuu. Minän, egon kuolemaa haetaan myös äsken mainituissa uskonnoissa ja filosofioissa valaistumisen saavuttamiseksi.  

KurjuusKoulun opettaja teettää oppilaille Olomuoto-harjoituksen. Harjoituksessa kuvitellaan ja leikitään, miltä tuntuu, jos on:

1. Kivi

Kivi vain "on". Se ei pysty itse liikkumaan tai tekemään mitään. Se on siinä missä se on ja tuntee tuulen, sateen, kuulee äänet. Kivi ei kasva ja muutokset siinä tapahtuu hyvin hitaasti. Sitten joku nostaa tai kierittää kiveä niin, että sen paikka muuttuu.

2. Kukka

Kukka liikkuu tuulten mukana ja tuntee sateen, kuulee äänet, mutta paikkaa se ei voi itse vaihtaa. Se kasvaa ja muuttuu vuodenaikojen vaihdellessa ja on yhteydessä maahan juurien avulla. Ihminen voi kastella ja lannoittaa sitä, muuttaa sen olinpaikkaa tai edesauttaa sen kuolemisen.

 

 3. Kotieläin

Kotieläin pystyy liikuttamaan kehoaan ja omaa paikkaansa. Se näkee, haistaa, kuulee, tuntee tunteitakin, mutta hyväksyy itsensä sellaisena kuin se on. Kotieläin on läsnä jokaisessa hetkessä, ei murehdi tulevaisuutta tai märehdi menneisyydessä. Se on meistä riippuvainen ja me olemme siitä vastuussa.

4. Ihminen

Ihminen tuntee oman kehonsa rajat ja pystyy liikuttamaan itseänsä. Hän aistii, miltä ilma tuntuu, miltä kukka tuoksuu, hän näkee itsensä ja ympäristönsä. Ihminen kuulee ympärillä olevat äänet, tuntee oman sydämensä sykkeen rinnassa ja sen, miten keho liikkuu hengityksen tahdissa. Ihminen voi käyttää omia käsiään, jalkojaan ja muuttaa paikkaansa. Hän voi tuntea erilaisia tunteita, ajatella, suunnitella ja toteuttaa ideansa.

Siksi ihmisellä on niin suuri Vastuu, ei ainoastaan itsestään vaan kaikista muistakin olennoista ja koko tästä meitä ympäröivästä luomakunnasta.

Kuolema on sulautumista kaikkeen edellä kuvattuun. Silloin olemme osa kiveä, kasvia, eläintä, ihmistä, kaikkea. Se on kehomme jättämistä maahan niin kuin syksyn kuolevat, maatuvat lehdet ja elämän energiamme lähettämistä maailmankaikkeuden virran vietäväksi.

 

PikkuTii ja muut KurjuusKoulun oppilaat ovat harjoitelleet eri olomuodoissa olemista ja päätyneet takaisin ihmisiksi. He ovat ymmärtäneet, että kuolema ei ole elämän vastakohta eikä pahis tyyppi vaan jokaisen elävän olennon matkakumppani, jonka kanssa kuljemme tämän elämän. Se kuuluu elämään ja on osa elämää ja luonnon kiertokulkua. Me olemme osa luontoa ja kuoleman nöyriä kumppaneita. Dalai Lamakin sanoo: "Rikkaan ihmisen ja villieläimen kuolemalla ei ole mitään eroa".

 

Me olemme aina keskeneräisiä,

me olemme aina rajallisia,

mutta niin kauan kun olemme elossa,

voimme valita ja muuttaa monia asioita.

Niin kauan kun olemme elossa jokainen päivä on uusi mahdollisuus

olla Elossa ja Hereillä.