Äiti Amman ashramissa Intiassa 2: Etsijä on löydetty

 

 

Tämänkertaisessa kirjoituksessa pohdin sitä miksi minä ja monet muut länsimaiset ihmiset palaavat aina yhä uudestaan Amman ashramiin (=luostari). Mikä siellä vetää puoleensa ja mikä on Amman merkitys meille "Amman lapsille"?

Tummennetut kohdat ovat suoraan lainattu tämän vuoden Amman Suomen vierailun ohjelmalehtisestä. Kaikki muu pohdinta on omia ajatuksiani, näkemyksiäni ja tulkintaa ashramista, ilmiöstä ja ihmisestä nimeltä Mata Amritanandamayi eli Äiti Amma (amma=äiti) ja joista olen täysin itse vastuussa.

 

 

 

Tapasin Amman ensimmäisen kerran Kaapelitehtaalla 2001. Samana vuonna elämääni tuli muitakin uusia asioita niin kuin astangajooga, buddhalaisuus, meditaatiot, reikihoidot jne. Kaikki ne tarjosivat vastauksia loputtomiin kysymyksiini elämästä ja sen tarkoituksesta sekä väliaikaista helpotusta vaikeisiin olotiloihini maanisesta depressiivisyyteen. Toivoin, että tulee aika, jolloin kaikki muuttuu ja sen jälkeen olen jatkuvassa onnen tilassa. Ajatus valaistumisesta tuli tähän kuin vastauksena, sitähän olin aina etsinyt!

Kaikki nämä uudet harrastukseni antoivat keholleni ja mielelleni kokemuksia siitä, millaista on hyvä olo ja hetkellinen onnellisuus. Tunteet rauhoittuivat ja keventyivät eikä mieli etsinyt ongelmia, joihin tarttua. Nämä olotilat kestivät aina vain hetken ja sen jälkeen valahdin takaisin entisiin olotiloihini. Tärkeintä näissä kokemuksissa oli tietysti se, että nyt oli jotain, mitä tavoitella, joku parempi ja helpompi olemisentila. Jos ei koskaan koe muuta kuin sen olotilan, mihin on jo lapsuudessaan tottunut, voi olla, ettei ymmärrä jotain muuta olevan edes olemassa. Oma olemisentila koetaan normaaliksi, koska muusta ei ole tietoa. Minun "normaali" olotilani ei loppujen lopuksi ollutkaan ihan "normaali" vaikka niin luulin ja tunsin.

 

Lähikylän antimia

Joidenkin ihmisten elämä on muuttunut täysin Amman kohtaamisen jälkeen. Amman halaus on pyyteetöntä rakkautta lastaan kohtaan (kaikki ovat Amman lapsia) ja se voi olla kokemus, josta voi saada sen ratkaisevan oivalluksen "näinkin voi tuntea".

Vaikka jokainen äiti rakastaa periaatteessa lastaan pyyteettömästi, voi äidillä itsellään olla tyydyttämättömiä tunnetarpeita, jotka lapsi imee jo äidinmaidossaan. Me voimme antaa vain sen, mitä olemme itse saaneet lapsuudessamme ja teemme siinäkin vain sen, minkä osaamme. Sen jälkeen kun tiedostamme, että meillä kaikilla on isoja tai pieniä haavoja lapsuudestamme, voimme alkaa hoitaa ja hoivata sisäistä lastamme, joka odottaa vain uusia, korvaavia kokemuksia entisten tilalle.

Amman luona ja hänen halauksessaan on hyvä olla ja siinä tapahtuu jotain muuta kuin tavallista ihmistä halattaessa. Joku voisi sanoa, että se on jonkinlaista joukkoharhaa, mutta itse olen siitä eri mieltä. Vaikea sanoa poistaako Amma karmaa (onko karmaa olemassa?), mutta ainakin hän nostattaa tunteita ulos, padottuja suruja, vihoja jne. ja antaa turvallisen sylin ja lempeän myötätunnon mahdollisuuden tuntea tätä kaikkea.

 

Amma on halannut n.37 miljoonaa ihmistä eri puolilla maailmaa, joskus jopa lähes vuorokauden ajan. Häntä voidaan hyvällä syyllä kutsua mahatmaksi, suureksi sieluksi.

 

Miksi siis palaan ashramiin joka toinen joulu? Tämä oli 4.kerta ja vaikka joka kerta sanon, että tämä oli viimeinen kerta, niin silti huomaan taas parin vuoden kuluttua varaavani lentolippuja.

 

Ashramin kyltti

 

 

1. AMMA

 

Amma on tietysti numero yksi miksi ashramiin tullaan. Ei palvomaan gurua vaan kunnioittamaan hänen totuuttaan. Itse henkilöä ei kumarreta, vaan sitä mitä he edustavat. Intiassa lapset kumartavat koulussa myös opettajaansa ja Amma itsekin kumartaa meihin päin kun hän tulee lavalle, koska Amma näkee jokaisen ihmisen ja asian Jumalan ilmentymänä. Jumala on siis jotain ihan muuta kuin mitä me ajattelemme kristinuskossa.

 

Vallickavun joulupukki uuden supermarketin edessä

Tästä huolimatta Amma korostaa usein sitä, että jokaisen tulisi mennä syvemmälle omassa uskossaan, ei vaihtaa uskontoa.

Amman ympärillä on monenlaista rituaalia ja käytäntöjä, jotka länsimaisen silmin voi näyttää ensin oudoilta, mutta myös kiehtovilta. Ne kuuluvat hindulaiseen perintöön ja siksi meidän kuuluu hyväksyä ne sellaisina kuin ne ovat.

Esim.

Bhjanit, henkiset laulut, joita lauletaan Amman, brahmacharien ja bändin johdattamina.

Prasad, siunattu lahja, jonka Amma antaa halauksen jälkeen (ruusun terälehti ja makeinen tai hedelmä tai vibhuti eli pyhää tuhkaa).

Pada puja seremonia, jossa kunnioitetaan henkisen opettajan jalkoja, joilla hän seisoo perimmäisessä totuudessa.

Mantra on pyhien tavujen yhdistelmä, jota toistetaan meditaatiossa ja rukouksessa. Mantran toistaminen auttaa hiljentämään mieltä, avaamaan sydäntä ja luo kohottavan ja meditatiivisen ilmapiirin. Ammalta on mahdollista saada henkilökohtainen mantra Devi bhava-juhlan aikana.

 

Itse olen"ottanut" tiibetinbuddhalaisen mantran ja saanut Dalai Laman siunauksen siihen Intian Dharamsalassa, kun kyseinen henkilö piti siellä opetuksia ja siunasi yhteisesti mantroja. Suosittelen mantrojen lausumista (ajatuksissa) siksi, että on parempi toistella niitä, kun antaa mielen jatkuvasti velloa menneessä, tulevassa jne. silloin kun ei tietoisesti ole näitä asioita pohtimassa.

 

 

Rehevää on joka puolella

 

Amma kutsuu itseään Ammaksi ja välttää minä-sanaa, koska minä, ego, on se joka tuottaa meille kaikille ongelmia. Totta kai "minä" olen minä niin kauan kuin elän enkä itse usko valaistuvani tässä elämässä ja muista elämistä en tiedä, tuleeko niitä. En myöskään usko, että uskomukseni muuttaisi tätä asiaa. Mielestäni olisi tärkeämpää ja myös realistisempaa löytää tasapaino tämän "minän" mielen ja tunteiden kanssa ja ymmärtää, että valaistumis-jutut kuuluvat idän perinteisiin niin kuin ashramissa olevat monet muutkin asiat. Jos on sellainen tunne, että ne auttavat ja tuottavat iloa ja hyvää oloa, niin ei niistä mitään haittaakaan ole.

Joskus vain tuntuu siltä, että Amman helmoissa pyöriminen on vain sitä samaa mitä tehdään normielämässäkin eli juostaan pakoon omaa itseään. Amma kyllä antaa meidän touhuta vaikka mitä ja odottaa vain lempeän myötätuntoisesti sitä hetkeä, että ihminen todella pysähtyy itsensä kanssa eikä etsi enää pakokeinoja.

Itse ajattelen, että Amman missio on kouluttaa myötätuntoisia ihmisiä ympäri maailmaa, jotka voivat levittää hyvää ympärilleen omassa kotimaassaan. Ei ainoastaan myötätuntoa toisia ihmisiä vaan kunnioitusta luontoa ja eläimiä kohtaan, jotka kaikki ovat sitä Amman sanomaa jumaluutta. En pidä itseäni erityisen hyvänä opetuslapsena, mutta parhaani minäkin teen.

Pieni kioski ashramin ulkopuolella

 

Esimerkillään ja työllään Amma on muuttanut miljoonien ihmisten elämää ja innoittanut ihmisiä pyyteettömään auttamistyöhön ympäri maailmaa. Sanomallaan Amma edistää myös uskonnon vapautta, suvaitsevaisuutta ja naisten asemaa.

Amman halaus ja miten sen kokee, riippuu mielestäni siitä, miten valmis on tuntemaan ja kokemaan omia tukahduttuja tunteita ja ajatuksia, joita meillä kaikilla on.
Nykyään kun nousen Amman sylistä, sen jälkeen kun hän on kuiskannut korvaani "rakas tyttäreni, rakas tyttäreni "tms. minua sekä naurattaa, että silmissäni on kyyneleet. Ennen tunne oli todella paljon voimakkaampi ja saatoin itkeä tai tulla hullun onnelliseksi. Se oli koukuttavaa ja halusin sitä aina vain lisää. Nyt onnellisuuden tunne on helpommin saatavilla ihan pienistäkin asioista, joten Amman lähellä olo ei ole enää niin tarpeellista. Ihanaa se on edelleenkin ja olen kiitollinen jokaisesta hetkestä hänen kanssaan.
Amma voi antaa hetkellisesti kokemuksen siitä, mitä on elää tässä hetkessä, jolloin minän tuntemaa mennyttä ei ole eikä tulevaa pohdita. Tässä kokemuksessa mieli ja keho ovat yhdessä, mieli on rauhallinen ja kehossa asuvat tunteet ovat levollisia. Ihminen on tässä ja nyt, onnellisuuden tilassa.                       

 

Rantatie ashramiin

Amma on jotain enemmän kuin "ihminen" vaikka hän ihmisen kehossa onkin. Jos joku epäilee sitä ja epäilijöitä on paljon, niin näyttäkää minulle toinen ihminen, joka nukkuu vain muutamia tunteja yössä omistaen kaiken aikansa ihmisten kärsimyksien lieventämiseen. Amma ei ainoastaan halaa vaan samaan aikaan hän vastaa kysymyksiin, lohduttaa, organisoi hyväntekeväisyyttä ympäri maailmaa, opettaa "lapsiaan", rakennuttaa sairaaloita ja kouluja jne. En edes tiedä miten paljon projekteja Amma pyörittää koko ajan ja miten monessa paikassa. Hän tekee sen lahjoitusten turvin, joista hän ei käytä itse penninkään vertaan ja milloin hän edes ehtisi?

 

Amman perustaman hyväntekeväisyysjärjestön Embracing the World (ETW, Syleillen maailmaa) toiminta köyhien, sairaiden, kodittomien ja katastrofien uhrien auttamiseksi on ainutlaatuisen laajaa ja monipuolista.

 

Itseäni välillä ärsyttää ns. Amma-puhe. Amma sanoo sitä, Amma järjestää, Amma puhdistaa, Amma ohjaa, Amman armosta, Amma, Amma, Amma. En usko, että Amma sen kummemmin järjestelee asioitamme, auttaa tai ohjaa elämäämme. Me sairastumme, kohtaamme haasteita ja kuolemme vaikka meillä olisi kuinka hyvä suhde ja yhteys Ammaan. Silloin kun kysymme häneltä jotain ihan konkreettisesti, niin toki hän silloin auttaa meitä päätöksissä vaikka joskus hän ei sano mitään, antaa vain oppilaittensa opetella tekemään omat päätöksensä. Tietysti voin olla tässä ihan väärässä, koska näkymättömiä asioita on vaikea arvioida.

 

Vasemmalla alhaalla pieni varaani, joka oli pelottavan vikkeläkinttuinen.

Ajattelen niin, että silloin kun ihmisen suojamuurit ohenevat (mitkä hän on lapsuudessaan rakentanut emotionaalisia haavoja vastaan) keho ja mieli löytävät taas yhteyden toisiinsa. Ihminen on jälleen kokonainen eikä hän ei etsi pelastajaa tai pelastajia eikä tarvitse uskomuksia, että joku ohjaa hänen elämäänsä. Meissä asuva elämä vie meitä eteenpäin joka tapauksessa ja intuition ääni, ohjaus, tulee meidän sisältämme. Silloin me olemme turvassa itsemme kanssa siinä määrin kuin voimme. Ulkoista elämää emme voi hallita, mutta sisäiseen voimme vaikuttaa ja se on mielestäni tärkeintä, mitä voimme tehdä saadaksemme iloa elämäämme edes joskus. Koen tieteellisen maailmankuvan liian suppeaksi, koska se sulkee ihmeet pois. Amman sylissä ihmeitä tapahtuu, sen olen nähnyt ja kokenut itsekin. Ammassa on "jotain", mitä emme voi mielen avulla ymmärtää, mutta sydän voi kertoa. Hän on mielestäni rakkauden puhdas ruumiillistuma ja 100% tietoisuus.

 

"Ymmärrä tämä suuri totuus: maailman nautinnoista tuleva onni on vain kuin äärimmäisen pieni heijastus siitä loputtamasta autuudesta, joka tulee sinusta itsestäsi"-Amma-

 

Kolmikymppisenä ajattelin, että jos muuttaisin ashramiin, niin kaikki muuttuisi. Olosuhteet olisivat varmasti muuttuneet, mutta itseäni en olisi siellä päässyt pakoon. Vain sisäinen muutos ja itseemme tutustuminen voi auttaa meitä hyväksymään elämämme ja olosuhteemme sellaisena kuin ne ovat ja näkemään itsemme muuttuvana minä-prosessina. Sen jälkeen voimme asua vaikka pahvilaatikossa tyytyväisenä. Vitsi vitsi, mutta osittain myös totta.

Paavo Pesusieni animaatiossa Paavo ja Patrik Meritähti leikkivät pahvilaatikossa mielikuvitusleikkejä. Negatiivinen Jalmari Kalmari väheksyy heidän touhujaan, koska hänen elämänsä perustuu vain siihen, mitä hän näkee ja kokee ulkoisesti. Lopulta Jalmarikin kiinnostuu heidän ilonpidostaan ja lähtee ottamaan selvää, mitä laatikossa oikein tapahtuu.

 

Kyläläiset kalastavat taidokkaasti pienillä veneillä ashramin rannalla

2. YHTEISÖLLISYYS

 

Tällä kertaa tein sevatyönä (=pyytetöntä palvelusta, jota jokainen tekee ashramin hyväksi, jotta se toimisi niin kuin se toimii ja josta kukaan ei saa palkkaa) pesulasta tulevan pyykin ripustamista katolle. Se oli pääsevani, mutta sen lisäksi tein myös heart-sevaa, jossa täytin ja ompelin kiinni Amman sarikankaista ommeltuja sydämiä ja silmäpusseja kukan terälehdillä, johon oli laitettu tuoksuöljyä. Kukat olivat kukkaseppeleistä, jotka Amma oli saanut syksyllä 64-vuotissynttäreillä. Sen lisäksi kastelin Amman äidin kukkasia ja pilkoin välillä vihanneksia. Vierailijat tekevät sevaa minimissään kaksi tuntia, mutta monet tekevät sitä ihan "työkseen". Ashramissa näkee hyvin sen, miten kaikki vaikuttaa kaikkeen, Jos joku ei tee hommiansa, siitä kärsivät kaikki. Kaikkien toiminta on tarpeellista, on se sitten roskien lajittelemista (kaikki lajitellaan, kierrätetään ja poltetaan langanpätkää myöten) tai ruuan laittoa. Jokaisella on tärkeä osa yhteisössä. Näinhän se on myös omassa elämässämme ja kotimaissamme, mutta sitä ei näe niin selkeästi. Ashramissa kaikki ovat yhtä suurta perhettä.

Vallickavussa on parin vuoden aikana moottoriajoneuvot lisääntyneet ja kauppoja tullut lisää.

Ashramissa ihmiset asuvat yleensä 2-4 hengen huoneissa. Pariskunnat ja perheet saavat olla keskenään, muut majoitetaan tuttujen tai vieraiden kanssa samaan huoneeseen tilan mukaan. Huoneet ovat pieniä ja patjat ovat lattialla tai metallisissa kerrossängyissä. Kaappeja ei yleensä ole ja vaatteita roikotetaan henkareissa tai naruissa, joita viritellään seinästä seinään. Huonekavereiden kanssa on sovittava siivoamisesta, siitä kuka vie ja lajittelee roskat, voidaanko yöllä pitää fannyä (tuuletinta) vai ei ja minkä valon voi laittaa päälle kun/jos tulee myöhemmin ja toiset jo nukkuvat. Ihmisillä voi olla suuria haasteita näiden asioiden kanssa vaikka ne tuntuvat vähäpätöisiltä, mutta tässä taas koetellaan kärsivällisyyttä, vuorovaikutustaitoja ja ymmärrystä. Ashramissa opimme jakamaan ja olemaan erilaisten ihmisten kanssa, hyväksymään erilaisten kulttuurien tapoja ja käyttäytymismalleja. Toisten rutiineja ja tapoja joutuu usein vain sietämään, kestämään ja ymmärtämään, muuten yhteisasumisesta ei tule mitään.

Suurta kärsivällisyyttä tarvitaan myös siinä, että ashramissa jonotetaan jatkuvasti joka paikkaan. Onneksi edes vessaan pääsee yleensä jonottamatta. Toinen suuri haaste ainakin suomalaisilla on jatkuva melu ja ihmisten paljous.

 

Kyläläisten värikkäitä koteja

Minulta meni jonkin aikaa ennen kuin opin Intian kanttiinissa tunkemaan chai jonossaoman kuppini muiden väliin enkä vain odottanut kiltisti vuoroani jolloin kuppi pysyi tyhjänä. Nyt teen niin kuin muut, ystävällisesti, mutta päättäväisesti. Toisaalta tässä oppi myös sen, että pitää tarttua hetkeen ja toimia, koska muuten jää vain muiden jalkoihin. Omiin ajatuksiin ei ole aikaa jäädä. Intiassa on niin paljon ihmisiä, että jokaisen on pidettävä puolensa ja sitä meidän länkkärien on joskus vaikea ymmärtää.

 

3. HARJOITTELU

 

Ashramissa vierailun tarkoitus voi olla myös henkisiä harjoitusten tekeminen. Esim.klo 5.00 aamulla on archana, mantranlausunta, jossa lausutaan Amman 1000 nimeä esimantraajan mukaan naiset Kali-temppelissä ja miehet suuressa hallissa. Ashramissa on myös joogatunteja ja erilaisia kursseja monenlaisista asioista esim. chakroista, akupunktioista, temppelitanssista jne. joita vierailijat pitävät. Tämän hetken hitti oli hiljaisuusretriitit. Sitten on tietysti Amman ohjaamia meditaatioita ainakin kolme kertaa viikossa silloin kun Amma itse on ashramissa.

Monet keskittyvät näihin henkisiin harjoituksiin niin tiiviisti, että huonekaverien sairaudetkin saattaa jäädä huomaamatta saati sitten muut asumiseen ja toisiin ihmisiin liittyvät asiat. Tästä Amma on joskus huomauttanutkin puheissaan. Pyyteetön palvelustyö kuuluu oleellisesti Amman opettamiin henkisiin harjoituksiin. Toisen ihmisen auttaminen on myös sevaa, mutta miksi me niin helposti ohitamme toisemme ja mieluummin lähdemme tekemään jotain omia juttujamme kuin kohtaamme toisen ihmisen vaikeudet? Itse olen myös kokenut tämän ollessani sairaana, joskus saanut huolenpitoa ja joskus en. Samoin itse olen joskus auttanut ja joskus en. Voi olla, että joku tarvitsee vain sitä, että hänet huomattaisiin ja kysyttäisiin miten hän Oikeasti voi. Ammakin varmasti toivoisi, että me palvelisimme ja auttaisimme ennemmin toisiamme kuin häntä, joka ennen kaikkea haluaa palvella meitä ja siksi tekee tätä rakkauden työtä.

 

Itse tein joka aamu Kali-temppelin katolla, joka on pyhitetty naisten meditaatiopaikaksi, mindfulnessia. Olin myös yhden iltapäivän mf kurssilla. Mindfulnesissa meditaation mystisyys ja tavoitehakuisuus on riisuttu pois ja se on auttanut minua pääsemään sisälle omiin ajatusvirtoihin ja tuntemuksiini. Kaikki ajatukset, tunteet, tuntemukset ja aistimukset vain koetaan ja hyväksytään sellaisena kuin ne tulevat. Mitään ajatuksia ei jäädä vatvomaan vaan herätetään itsemme, jos vajoamme ajatusten tulvaan.

 

Kuvasta kuva: Kali-temppeli

Meditaation ja mindfulnessin ero on siinä, että meditaatiossa huomio keskittyy omaan itseen ja sisäänpäin kääntymiseen, jolloin ulkomaailma on hetkeksi "ulkona" . Mindfulnessissa keskitytään yleensä hengitykseen, joka on ankkurina tähän hetkeen, mutta silti ollaan tietoisia myös ulkomaailman tapahtumista, omista aistimuksista, tunteista ja ohi menevistä ajatuksista. Siksi mf:ää voi harjoitella myös elämän jokaisessa hetkessä, kokea esim.miltä ruoka maistuu, kävellä tuntien jokainen askel ja tehdä arkielämän toimia ilman arvostelua, analysointia ja ajatuksia seuraavasta hetkestä. Mindfulnessissa ei myöskään odoteta mitään, ei upeita kokemuksia, hyvää oloa, ongelmien ratkaisemista tai muutosta, Itse olen kyllä huomannut, että monesti harjoituksen jälkeen energiataso nousee ja ideat tulevat helpommin, mutta ei aina.

 Ashramissa voi huomata omat pinttyneet tapansa ja toimintamallinsa sekä hyvässä, että pahassa. Sevatyötä ja henkisiä harjoituksia voi tehdä yhtä suorituksenomaisesti ja omien ajatusten riivaamina kuin normaalielämässäkin. Joku sanoi olevansa Suomessa aina kiireinen ja stressaantunut ja saman tilan hän sai aikaan itselleen myös ashramissa siitä huolimatta, että hän kyllä tiedosti asian, mutta ei osannut toimia toisin. Voi kestää aikansa, että tiedostaminen muuttuu toiminnaksi.

 

 

Yhden yön vietimme Varkala beachillä, kävimme meressä uimassa ja söimme intialaista ravintolaruokaa, mitä ashramista ei saa. Kuvassa Varkalan jouluvaloja.

 

4. LOMAILU

Lomalla olo ashramissa tuntuu jollain tavalla hyödylliseltä ja joskus on jopa rentouttavaa, heh heh, mutta ei kyllä aina. Mielenkiintoista ashramissa kyllä on, ruoka on ihanaa, värit ovat hehkuvia luonnossa sekä ihmisten vaatteissa ja rakennuksissa ja aurinkoa sekä kuumuutta on, liiaksikin.

 

Varkala beach

5. OMA HENKINEN KASVU

 
Mitä on henkisyys ja henkinen kasvu? Itse ajattelen, että se on sitä, kun mielessä olevat ajatukset ja kehossa olevat tunteet johdattavat sellaisiin tekoihin, missä nämä kaksi eivät aiheuta toisilleen ristiriitaa. Usein ihmiset puhuvat kaikenlaista ja toimivat silti toisin.

Tiedostamattomat ja tietoiset ajatukset ja tunne/kokemus elämästä ovat ne asiat, joiden mukaan ihminen toimii ja joskus niin kuin ei tosiasiassa haluaisi. Tässä meillä kaikilla on elämänmittainen koulu, koska kukaan meistä ei toimi täydellisesti vaikka niin joskus kuvittelemme. Meissä oleva henki ja henkisyys kasvavat ja kehittyvät mielen sisällön, sekä tietoisen että tiedostamattoman kohtaamisella, jota elämänkokemuksemme värittävät ja näyttävät maailman sellaisena meille. Se ei ole helppo paketti, mutta kasvaessamme asenteemme elämään, toisiin ihmisiin ja maailmaan muuttuvat ja opimme hyväksymään haasteellisemmatkin elämänvaiheet.

 

 

Varkalan hyvinsyötetty kulkukoira lokoili ravintolassa jalkojemme alla.

 

Meillä kaikilla ihmisillä on oma todellisuutemme riippuen siitä kulttuurista ja perheestä mihin olemme syntyneet.  Miten meitä on kohdeltu lapsena ja miten persoonallisuutemme on tämän kohtelun kokenut, miten läheiset ovat kohdelleet itseään ja toisiaan ja miten koimme nämä vuorovaikutustilanteet mielessämme ja kehossamme. Jos on olemassa karma, synnymme sinne, missä jatkamme sitä kokemisentilaa, minne jäimme edellisessä elämässämme ja nyt jatkamme elämänkouluamme tässä kehossa ja mielessä.

Traumaattisen ihmisen mieli on kokemukseni mukaan hyvin ongelmanhakuinen ja elämään etsitään aina ratkaisua/ratkaisuja. Kehossa olevia tunteita ei osata säädellä eikä niitä välttämättä edes tunnisteta. Tunteet ovat tunnistamaton kipu sisällä, joka aiheuttaa jatkuvia ongelmia sekä mielelle, että keholle ja ne kovettavat ihmisen suojamuuria koko ajan vain lisää.
Olen huomannut, että monet meistä henkisen polun etsijöistä "puhdistavat, prosessoivat, parantavat" ja mitä muita sanoja asiasta käytetäänkin, jatkuvasti omia olotilojaan. Itselläni nämä "puhdistusprosessit" olivat tunnetiloja, joihin etsin mystisiä selityksiä ja analysointeja, koska ne auttoivat selviytymään vaikeista olotiloista hetkellisesti. Tarvitsin jatkuvasti erilaisia "prosessointeja", vaihtoehtohoitoja, ruokavalion muutoksia, superfoodeja, enkelikortteja, kukkatippoja, mielikuvaharjoitteluja, astrologisia selityksiä, unelmien manifestointia jne.ja siinä hetkessä ne olivat helpottavia ja tarpeellisia. Kehossani ja mielessäni olevaa traumaattista kokemusmaailmaa ne eivät silti purkaneet eivätkä muuttaneet, trauman oireet vain väliaikaisesti hellittivät. Edelleen rakastan vaihtoehtohoitoja ja kaiken maailman enkeli-ja yksisarviskortteja jne., mutta nyt niiden funktio on erilainen.

 

 

 

Elämä on matka ja "minä" olen tällä matkalla jatkuvassa muutoksessa ja prosessissa. Ongelmat ja vastoinkäymiset ovat osa tätä prosessia ja niiden merkitys ihmisen kehityksessä ovat olennainen osa muutoksessa ja matkassa kuolemaan. Jos ongelmat nähdään elämän oppiläksyinä eikä riesoina, elämästä voi tulla jännittävä koulumatka haasteineen. Oman elämän tarkkailija ja havaitsija on valpas tutkimusmatkailija, joka on kiitollinen jokaisesta päivästä ja tutkimuskohteesta.

 

Amma-mamman hallinnoimassa mikroyhteiskunnassa opettelemme sitä samaa mitä kotimaassammekin, mutta intensiivisemmin. Tunteet ja ajatukset nousevat herkemmin pintaan, draamat puhkeavat helpommin ja näemme mielemme maisemat peilikuvina edessämme. Ne ovat niitä maisemia, mitä sisällämme on ja jotka nousevat niin kauan eteemme, että ne eivät enää kosketa meitä, emme lähde niiden mukana toimimaan vaan olemme vain niiden tarkkailijoita. Jonain päivänä ne eivät enää ehkä ilmestykään paikalle.

Joka kerta ashramissa näen, missä vaiheessa olen itseni kanssa nyt. Missä olen pudonnut, mitä olen oppinut. Miten suhtaudun tällä kertaa toisiin ihmisiin, sevatyöhöni, olosuhteisiin, terveydentilan muutoksiin ja osaanko hyväksyä asiat sellaisena kuin ne tapahtuvat vai vajoanko taas muistelemaan ja pelkäämään mitä menneisyydessä tapahtui samankaltaisissa hetkissä. Näin kävi nytkin kun sain flunssan ja pelkäsin olevani taas koko loppuajan kipeä, mutta onneksi havaitsin pelkoni, pääsin sen yli ja paraninkin nopeasti. Tämä oli myös ensimmäinen kerta kun en tuntenut itseäni yksinäiseksi sudeksi tai koiraksi vaan solmin ihania ystävyyssuhteita ilman yksinäisyyden häivääkään.

 

 

Amman 100% tietoisuuden lähellä on helpompi herätä mielessä pyörivään radioon ja palata läsnäolon tilaan siinä määrin kuin se on mahdollista. Mieli on aina ajatusten virrassa ja sieltä sellaisten ajatusten erottaminen, mikä ei ole hyväksi ja johtaa taitamattomaan toimintaan, ei ole aina yksinkertaista, mutta ashramissa se on helpompaa. Energia on tiiviimpää, intensiivisempää ja erilaisen energian tuntee jo silloin, kun ashramiin saapuu ja sieltä lähtee. Se voi olla uskomustani, mutta jos kaikkia uskomuksia aina epäilee, voi lopulta tulla kyyniseksi. Hyvään johtavat uskomukset eivät ainakaan vahingoita. Me emme tosiaan voi aina tietää mistä milloinkin vippaa. Eikä tarvitsekaan tietää. Jossain määrin uskomukset voivat auttaa meitä, mutta joskus niiden avulla paetaan asioita, joita ei haluta kohdata. Välillä on hyvä olla kriittinen ja kysyä, mikä uskomus johtaa myös oikeanlaiseen toimintaan.

Ashramin rannalla katsotaan upeita auringonlaskuja n.klo 18 aikaan

 

Kaikki me (ehkä) tiedämme, että jokaisella on "jotain" kehitettävää itsessämme, koska olemme keskeneräisiä ja kaukana täydellisyydestä. Olemme vain ihmisiä.

Ennen koin, että maailma ja jotkut ihmiset ovat vihamielisiä minua kohtaan ja olin erillinen ja yksinäinen. Olin kuin nuorallakävelijä, joka tippui tai valui vähän väliä pahaan oloonsa ja hoidin näitä traumojen aiheuttamia oireita eri tavoin. Tällä hetkellä nuorani on pudotettuna vakaalla polulla, jossa en enää etsi vastauksia tai huippukokemuksia vaan ne vastaukset tulevat, mitkä tarvitsen kullakin hetkellä. Huiput ja kuilut pysyvät lähellä, mutta niihin ei valuta niin helposti eikä huipuille tarvitse kivuta. Ammallakin on ollut iso osa tässä eheytymisessä, kiitos hänelle siitä.

Nyt maailma ja ihmiset näyttäytyvät minulle ystävällisinä ja huomaavaisina. Olen maailmankaikkeuden hellässä huomassa samalla tavalla kuin olen ollut Amman sylissä monta kertaa. Enää en etsi elämään tarkoitusta, en analysoi, pohdi, prosessoi, puhdista omia tunnetilojani ja mielessä olevia vaikeuksia jatkuvasti, koska asiat ja vastaukset löytyvät etsimättä ja prosessit elävät elämäänsä koko ajan minussa. Elämää eikä tunteita voi ratkaista, ne voi vain kokea kehon tuntemusten ja aistimusten kautta ja silloin elämä koetaan tässä ja nyt.

 

 

Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan ja nyt tiedän sen kokemuksesta. Kun koen ja tunnen, että ihmiset ovat hyviä ja elämä kohtelee minua hyvin, niin näin myös tapahtuu. Se ei tarkoita sitä, ettei vastoinkäymisiä enää koskaan tule eteen. Ei, vaan sitä, että ongelmat otetaan vastaan haasteina ja asennoidutaan niihin kiitollisena ainakin jälkikäteen, jos sillä hetkellä ei siihen kyetä. Kehittyäksemme tarvitsemme monenlaisia kokemuksia eikä elämä voi olla koskaan vain helppoa, muuten tylsistyisimme täysin. Elämässä on aina ”jotain”.

Silloin kun on perushyvä olo koko ajan, on helpompi hyväksyä aaltoliikkeet olotilojen vaihtuessa, tunteet ja ajatukset menevät ja tulevat eikä mikään jää "päälle". Elämässä ei koskaan voi tuntea koko ajan vain hyvää oloa ja autuutta vaan sekin, niin kuin kaikki tunnetilan vaihdokset menevät aina ohi.

 

 

Tällä kertaa pongasin monia kauniita lintuja ashramissa ja sen ympäristössä. Tässä haikaranpoikanen vaani hassusti hiippaillen hyönteisiä.


Toivon, että jokainen meistä Amman lapsista oppisi säätelemään omia tunnetilojaan ja pääsisi oman mielensä kanssa kaveriksi sekä huomaisi, ettei enää tarvitse Ammaa, koska tuntisi olevansa muutenkin turvassa ja rakastettu. Se ei estä rakastamasta Ammaa ja palaamasta hänen luokseen niin kauan kuin se on mahdollista. Opettajan eli gurun tehtävä on tehdä itsensä tarpeettomaksi eikä Amman helmoissa kukaan voi olla ikuisesti, koska joskus hänkin kuolee.

Olin yllättynyt kun viimeisenä aamuna Kali-temppelin katolla kyynel tipahti poskelleni. Näiden vuosien aikana ashramista on tullut rakas paikka. Olisin yhtä hyvin voinut jäädä kuin lähteä. Ehkä se kertoo vain siitä, että koti on siellä, missä sydänkin on, kulloisenkin hetken mukaan.

Olen lapsesta lähtien uskonut, että elämä on jotain muuta, kuin miltä se päältä päin näyttää ja siksi olen aina etsinyt vastausta kysymykseen, mikä on elämän tarkoitus?
Nyt en enää etsi, koska minut on nähty, löydetty ja ymmärretty, elämän tarkoitus olikin elämä itse.

 

 

Om Lokah Samastah Sukinoh Bhavantu

Olkoot kaikki olennot kaikissa maailmoissa onnellisia