PikkuTii ja KurjuusKoulu: Osa 5. Kevätjuhla

KurjuusKoulun aakkoset oli nyt käsitelty ja koettu parhaan mukaan pienin askelin.

Asiat jätettiin hautumaan ja kehittymään jokaisen omalla tavalla. Oli kesäloman aika, mutta sitä ennen oli tietysti kevätjuhla, kesään lähdön juhla.

Kevätjuhlassa oli jo esitetty keijukaistansseja, kuorolaulua ja runonlausuntaa ja enää oli jäljellä KurjuusKoulun rehtorin puhe. Rehtori hypähteli lavalle kuin kevätkirmainen peura ja laittoi muistitikun tietokoneeseen. Kankaalle heijastui Rumin (persialainen runolija, islamilainen teologi, lainoppinut ja suufimystikko 1207-1273 ) runo:

Majatalo

Mieli on kuin majatalo.
Saapumisia ja lähtöjä runsaasti joka päivä:
Onni, masennus, kataluus
ilmentyvät tietoisuudessa kuin yllätysvieraat.

Toivota tervetulleeksi,
vaihda kuulumiset,
vilkuta hyvästiksi,
vaikka ovellesi saapuisi joukko suruja,
jotka julmasti pyyhkäisevät
huonekalut talostasi.
Kohtele kuitenkin vierailijaa kunnioittavasti.
Hän voi kirkastaa Sinulle jonkin aivan uuden
Ilon.

Synkkä ajatus, häpeä, pahansuopuus;
tervehdi heitä kaikkia ovella nauraen
ja kutsu heidät sisään.
Kohtaa tulijat kiitollisena,
sillä heidät on lähetetty
jostakin tuolta puolen
Sinulle oppaiksi.

 
(Suom. Marjut Forsell ja Juhani Laakso)

Runo sopi hyvin kaikille KurjuusKoulun päättäville oppilaille, jotka lähtivät nyt taas (ja aina) uuteen seikkailuun uusilla eväillä. Mutta yht´äkkiä valot sammuivat ja tuli aivan pimeää. 

Vain punainen, pitkulainen valo ja metallin kiilto lähestyivät ovensuusta. Kuului avaruudellista huminaa, joka voimistui voimistumistaan. PikkuTiin pupupuvun karvat nousivat pupunlihalle ja adrenaliini kohisi suonissa. "Ei, ei voi olla totta! Se on naapurigalaxin pahis Vertti Därer valomiekkansa kanssa!"

Vertti oli ollut pitkään poissa kuvioista. Hänen raivostuttavat avaruuskolttoset olivat kaikkien muistissa ja hänet kotiläksytettiin jo aikoja sitten. Vertin mummo oli vastuussa hänen koulutehtävien edistymisestä ja Vertti oli ollut läsnä koulussa vain virtuaalisesti. Tosin koulumatkaakin hänellä oli toista miljardia vuotta, joten ratkaisu oli hyvä siinäkin mielessä. Mutta mitä asiaa Vertillä oli nyt? 

Vertin raskaat askeleet vievät hänet lavan eteen. Oppilaat kuulevat hänen viittansa kahisevan ja he tietävät Vertin kääntyneen heitä kohti. Ja sitten syttyy valo, Vertti on avannut viittaansa ja sen alta paljastuu pitkä paperi, johon on kirjoitettu erilaisia tunteita pitkänä pötkönä. Siinä oli sekä kurjia tunteita, että kivoja tunteita vuoronperään.

Kaikki nämä tunteet olivat tuttuja KurjuusKoulun oppilaille, ne ovat meissä, meidän sisällä viitan alla niin kuin Vertti Därerillä!

Vertti antaa kaikkien oppilaiden oivaltaa tämä rauhassa, hän laittaa viitan kiinni ja toivottaa kaikille humisevalla, kalskahtavalla äänellään:

"Kulkekoon Voimat teidän kanssanne!"

-Loppu-