Pyhiinvaellus Pyhälle maalle ja muistoja Tiibetistä

Majapaikan kattoterassilta otettu kuva

 

Olen yleensä aina innostunut, kun olen lähdössä matkalle, pois omasta arjesta.
Tällä kertaa tunsin ahdistusta. Kaksi laukkua eivät silti tuntuneet painavan mitään vaikka tapani mukaan pusseja ja nyssäköitä oli kassit täynnä. Nyt painolastia ei ollut ulkoisesti vaan sisäisesti. Hyvin pian matkan alussa nimittäin huomasin, etttä kannoin mukanani pyhälle maalle myös 2010 tehtyä pyhiinvaellusmatkaa Tiibetiin, joka oli raskas kaikessa ihanuudessaan. Siellä tapahtuneet asiat tulivat mukaani mieleeni ja tunteisiini.

 

Israelin matkasta, niin kuin Tiibetin matkastakin olisi paljon kerrottavaa.
Maiden historiasta ja politiikasta, joissa on  tapahtunut paljon, eikä vain hyviä asioita.
Rajoihin liittyvistä kiistoista ja väkivaltaisuuksista.
Maiden uskonnollisesta historiasta, raamatun kertomuksista ja buddhalaisista tarinoista.
Merkittävistä ihmisistä, jotka ovat liittyneet niiden historiaan.
Uskonnollisista rituaaleista ja niihin liittyvistä esineistä jne.

Mutta...politiikka on minulle hebreaa ja tiibetiä, historiantuntemus heikkoa, enkä ole perehtynyt raamatunhistoriaan ja buddhalaisuuteen syvällisellä tasolla, joten tämä kirjoitus on kertomus omista kokemuksistani ja huomioistani näillä pyhillä mailla.

Olen ollut Israelissa kerran aiemminkin, jouluna 2000. Matkaa edelsi mielenkiintoinen kohtaaminen delfiinien kanssa. Kävelin Pippuri-koirani kanssa eräänä iltana Särkänniemen ohitse ison, sinisen ikkunan edestä. Yhtäkkiä lasin takaa kurkkasi delfiini! Sinisen ikkunan takana olikin vettä! Delfiini katsoi meitä ja sitten taakseen kuin huikatakseen toiselle "Hei tuu kattoo, täällä on kaksi tyyppiä" ja sitten toinenkin delfiini tuli ihmetttelemään meitä. Siinä me neljä olioita katselimme toisiamme, maan ja veden oliot.
Seuraavalla viikolle menin ex-tempore matkatoimistoon kyselemään äkkilähtöjä. Näin mainoksen, jossa oli delfiinejä ja sain kuin sainkin matkan kyseiseen maahan, Israeliin, Eilatiin ja vietin siellä joulun. Eilatissa oli delfiiniranta, missä delfiinit saivat olla vapaina. Ne tulivat tiettyyn aikaan syömään rannalle, tekivät temppuja kouluttajiensa kanssa ja lähtivät sitten takaisin merelle. Jerusalemiin en sillä matkalla päässyt, koska siellä alkoivat taas levottomuudet. Auringon, punaisen meren ja delfiinien piti sillä kertaa riittää.

Jännitysmomenttia tämän vuoden matkalle antoi myös se, että lähdin porukkaan, josta en tuntenut ketään. Se jännitys meni nopeasti ohi, koska muutama Valamon kasvotuttu oli mukana ja sulauduin ortodoksiseen pyhiinvaellukseen yhtä hyvin kuin Valamon meininkiin. Meitä oli sekä ortodokseja, että luterilaisia mukana ja todellakin, tämän matkan tekivät ihmiset. Hienot, huumorintajuiset, syvälliset ja uskon voiman kokeneet ihmiset. Olin rakastavassa seurassa ja kiitollinen siitä.

Jerusalemin kadulla oli yöllä yhtä autiota, mutta pimeämpää kuin tässä kuvassa. 

Saavuimme yöllä Tel Aviviin ja hyppäsimme bussiin. Jerusalem oli hiljainen kun saavuimme ja kävelimme loppumatkan Via Dolorosan tiellä olevaan majapaikkaan. Ensi vaikutelma kävellessämme oli hieman pelottava. Sotilaita nurkkien takana konekivääreineen, autiot, kivetyt, kapeat kujat ja kissat vastaanottamassa vierailijoita. Katsoin kelloa kun menin nukkumaan. Se oli 3.33.

 

Ensimmäisenä päivänä kävelimme pitkin Via Dolorosaa, jossa kävimme niillä paikoilla, missä Jeesuksen kärsimyksen tie kulki. Kaksi ensimmäistä päivää olikin minulle varsinaisia kärsimyspäiviä, koska palelin ja sitä edisti ajoittainen nälkä. En ollut varautunut siihen, että Jerusalemissa olisi NIIN kylmä. Ilman lämpötila oli samanlaista Tiibetin Lhasassa lokakuussa ja Jerusalemin kaupungissa tammikuussa. Jerusalemissa oli auringon ollessa pilvessä, hyvin kylmää, niin myös Tiibetissä ja sitten kun aurinko ilmestyi, oli hyvin lämmintä, jopa helteistä.
 

Laitan luettelomaisesti käyntikohteitamme ensimmäisestä päivästä:

Betesdanin allas, jossa Jeesus paransi halvaantuneen.

 

Leijonan porteilta oli näkymä Öljymäelle.

Pyhän Nikodemuksen luostari, jossa Kristus ja Nikodemus kävivät yöllä keskustelua ihmisen henkisestä uudelleensyntymisestä. Nikodemus oli Jeesuksen salainen seuraaja.
Tämä teksti jäi mieleeni: Nikodemus sanoi hänelle (Jeesukselle):"Kuinka voi ihminen vanhana syntyä? Eihän hän voi jälleen mennä äitinsä kohtuun ja syntyä?" Jeesus vastasi: "Totisesti, totisesti minä sanon sinulle: jos joku ei synny vedestä ja Hengestä, ei hän voi päästä sisälle Jumalan valtakuntaan. Mikä lihasta on syntynyt, on liha; ja mikä Hengestä on syntynyt, on henki. Älä ihmettele, että minä sanon sinulle: teidän täytyy syntyä uudesti, ylhäältä:" (Johanneksen evankeliumi 3:4-7).
Luostari on toiminut Herran Haudan veljestön ruokalana ja siellä syötiin ilmeisen paljon linssikeittoa. Pata on seinällä muistona siitä.

 

 

Pretorium, Pilatuksen oikeuspalatsi, jossa Jesus tuomittiin ja ruoskittiin 40 kertaa.

 

 

Pretoriumin ortodoksinen luostari, missä Jeesus oli vankina ennen ristiinnaulitsemista, ja josta alkoi Kristuksen kärsimystie kohti Golgataa.

Aleksanteri Nevskin kirkko, jossa on säilynyt holvikaarellinen sisäänkäyntiportti. Tästä Jeesus kulki viimeisen tuomion jälkeen Golgatalle.

 

 

Herran haudan kirkko ja Ylösnousemuksen katedraali, jossa Vapahtaja ristiinnaulittiin, haudattiin ja täällä hän nousi kuolleista. Se on vaikuttava paikka, missä mm.eri kristillisillä kirkkokunnilla on omia kappeleita. Paikallisopas sanoi silmät kirkkaina, että tämä on Jeesuksen hauta ja se on maailman pyhin paikka. Voiko siinä muuta kuin uskoa ja ryömiä nöyrästi sitä katsomaan.
 



Jeesuksen hautaa jonotetaan katsomaan.

Kristuksen voitelupaikka, jota ihmiset kunnioittavat kumartamalla ja koskettamalla paikkaa

Via Dolorosalla oli myös muita Jeesukseen liittyviä tapahtumia, mitä huomioimme, mutta kirjoitin edelliseen vain pääkohteet. Pyhillä paikoilla lukijamme resitoi kyseiseen paikkaan liittyvän evankeliumitekstin ja joskus laulettiin kirkkoveisuita, joita minä en kyllä osaa.

Tiibetissä kierreltiin luostareita, lausuttiin mantroja ja kerrottiin tarinoita valaistuneista mestareista ja buddhalaisista ihanteista, jotka esiintyvät erilaisten buddha-ja jumaluuspatsaiden muodossa.

Molemmissa uskonnoissa on myös pyhiä reliikkejä (pyhäinjäännöksiä), joille kumarretaan kunnioituksen osoituksena. Tiibetissä tehdään prostraatioita, kumarruksia, jossa keho menee maahan asti ja jonka motivaationa on poistaa mielestämme ylpeys, jos olemme joskus kuvitelleet olevamme muita parempia. Tiibetiläisillä pyhä kuva on thangkamaalaus ja ortodokseilla ikoni. Ne ovat pyhiä kuvia, mutta niitä ei palvota vaan kunnioitetaan. Ikonia kunnioitetaan uskon ja Kristuksen pelastustyön todistajana ja thangkamaalausta käytetään mm.meditaation keskittymisvälineenä.

Buddhalaiset toistavat mantroja malan (jota sanotaan myös rukousnauhaksi) kanssa ja ortodoksit rukoilevat rukousnauha kädessä myös.

 

Toisena päivänä lähdimme kaupunkikierrokselle, Getsemaneen ja Öljymäelle.

Öljymäeltä Jerusalemiin katsottaessa näkyy kultainen portti, josta Jeesus kuulema tulee toisen kerran uudestaan. Portti avautuu ja viimeinen tuomio tapahtuu tässä laaksossa. Laaksoon on tästä syystä haudattu paljon ihmisiä, kristittyjä, juutalaisia ja muslimeja. Golf virta vie uskonnottomat Kuolleelle merelle, joka symboloi helvettiä. Meri on täynnä suolaa ja siksi yhtä kuollut kuin helvetti. Pitää ottaa siis uimarengas mukaan. 

 





Jumalanäidin hauta ja hänen Kuoloonnukkumiselle pyhitetty kirkko, jonka keisarinna Helena rakennutti vuonna 326. Hauta on kryptassa, jonne johtaa 48 porrasta.
Kirkossa on Kolmikätinen Jumalanäidin ikoni, joka on kuulema maalautunut yöllä itsestään Jumalanäidin ilmestyksen myötä paikalliselle taidemaalarille. Tämä oli koskettavan kaunis paikka.
  

 

 

Getsemanen puutarha, jossa on venäläinen Maria Magdalenan luostari. Täällä oli kaunis puutarha ja hienot näköalat mm.kultaiselle portille.
 

Öljymäki, jossa on Isä Meidän roomalaiskatolinen kirkko. Ulkopuolella on oliivipuu, jonka juurella Juudas kavalsi Jeesuksen suutelemalla häntä, jotta sotilaat tiesivät ottaa hänet kiinni. Pietari kiivastui ja sivakoi miekallaan sotilaan korvan irti, jonka Jeesus laittoi paikalleen. Se oli hänen viimeinen ihmeensä.



Isä Meidän roomalaiskatolinen kirkko vasemmalla



 

Paikka, josta Kristus nousi taivaaseen, on moskeijan sisällä ja siellä on myös Jeesksen jalanjälki.
 

Kristuksen Taivaaseenastumisen naisluostari, jossa on arvokkaita pyhiinjäännöksiä, mutta silla on myös suuria vaikeuksia saada olla olemassa.

Betfage, jossa on yhden nunnan, äiti Safinan luostari kekellä vihamielistä musliminaapurustoa. Safina on ollut täällä 16 vuotta yksin, mutta ei tunne itseään yksinäiseksi uskonsa vuoksi. Kirkossa oli todella kauniit ja erikoiset maalaukset.

Siionin alue, jossa vanhan kirkon yläkerrassa on Viimeisen Ehtoollisen huone. Jeesus söi täällä viimeisen aterian opetuslastensa kanssa. 
 

Länsimuuri ja siellä oleva Itkumuuri, joka on juutalaisten pyhin paikka.

Kivien välissä oli ihmisten viestejä tai rukouksia

 

Toisen päivän iltana siirryimme Betlehemiin ja saimme ihanan illallisen. Rakastan Lähi-idän ruokaa. Kasvissyöjäkin voi syödä falafeliä, hummusta, tahinia, erilaisia salaatteja mm. kaalisalaatteja, oliiveja, harissaa, pitaleipää, taateleita, halvaa, baklavaa, nam. Betlehemin hotellin aulassa oli myös viehättävä Luna papukaija, joka oli eleli vapaana häkkinsä vieressä. Luna tykkäsi, kun sitä rapsutettiin niskasta ja se huuteli perään mitä kummallisimmilla äänillä. Puhuakin se kuulemma osasi, silloin kun halusi.

 

 

Seuraavana päivänä hyppäsimme bussiin ja ajoimme Wadi Qeltin laaksoon, autiomaahan. Tänne mentiin mutkaista tietä ylös niin kuin Tiibetissä, jossa ajoimme Lhasasta 3000m:stä Gandenin luostariin, joka on 5000:metrin korkeudella. Hiukkasen pelotti se matka. Israelin mutkat olivat pieniä siihen verrattuna.



Serpentiinitie ylös Gandenin luostariin Tiibetissä

Hiki virtasi, kun kävelimme Pyhän George Hozevan luostariin. Autiomaan tuoksussa on ihanaa raikkautta, kun kuivan hiekan ja kallion seasta nousee veden raikas tuulahdus. Ihmeen paljon on  myös kasvillisuutta vaikka kaikki näyttää niin kuivalta. Missä se vesi oikein on ja mistä se tulee?
Ja ne maisemat, voi ne maisemat <3.
Tiibetin maisemat vuorineen olivat minulle varmaan esimakua paratiisista.

 

Tästä lähdettiin kävelemään alas ja sitten taas ylös n.1km.

Pyhän Gerasimoksen luostari leijonatarinoineen:
"Kerran kävellessään Jordanin rannalla Gerasimos kohtasi leijonan, joka karjui kivusta. Peto kohotti turvonnutta käpäläänsä ja näytti sitä pyhälle. Sen käpälään oli mennyt piikkipensaan oka. Gerasimos sääli leijonaa ja veti piikin pois sen käpälästä. Hän puhdisti haavan, laittoi siihen siteen ja lähetti leijonan matkoihinsa. Peto oli kuitenkin niin kiitollinen, ettei halunnut lähteä pois pyhittäjän luota. Se alkoi seurata Gerasimosta kaikkialle, minne tämä meni. Gerasimos alkoi ruokkia leijonaa antamalla sille leipää ja vihanneksia. Hän antoi sille jopa kuuliaisuustehtävän. Leijonan piti paimentaa aasia, joka kulki laurasta Jordanin rantaan hakemaan juomavettä.
Eräällä tällaisella vedenhakumatkalla aasi ja leijona joutuivat kuitenkin erille toisistaan, ja alueella kameleillaan liikkuneet arabit löysivät aasin. He ottivat aasin kiinni ja veivät sen mukanaan. Leijona palasi vanhuksensa luo ilman aasia, silminnähden allapäin. Gerasimos luuli, että se oli syönyt aasin. Niinpä hän laittoi leijonan tekemään aasin työn, kantamaan juomavettä. Myöhemmin samainen kamelinajaja tuli eräänä päivänä takaisin alueelle aasi mukanaan ja sattumalta törmäsi leijonaan. Leijona tunnisti aasin, tarrasi kiinni sen ohjaksiin ja toi aasin Gerasimoksen luo. Näin leijonan viattomuus tuli todistetuksi ja se sai jäädä luostariin pysyvästi. Tämän tapauksen jälkeen sitä alettiin sanoa Jordaniksi.
Pyhittäjä Gerasimos nukkui rauhassa kuolonuneen vuonna 475. Hänen kuolemansa hetkellä leijona ei ollut luostarissa. Kun se palasi, se etsiskeli pyhää kaikkialta. Gerasimoksen oppilaat yrittivät selittää leijonalle, että pyhä oli kuollut. Leijona ei kuitenkaan rauhoittunut: se karjui surkeasti ja kieltäytyi syömästä. Munkit eivät millään kyenneet lohduttamaan sitä. Niinpä yksi heistä, Sabbatios kehotti leijonaa tulemaan perässään. Hän johti leijonan pyhän Gerasimoksen haudalle, joka oli muutaman sadan metrin päässä kirkosta. Nähdessään vanhuksen haudan leijona hakkasi päätään maahan. Se karjahti ja kuoli haudalle. Tämän uskollisen leijonan muistoksi pyhittäjä Gerasimos kuvataan ikoneissa yleensä leijonan kanssa". https://www.ort.fi/ru/synaksarion/3/4/pyhittaejae-gerasimos-jordanilainen 

 

Jordan joki, jossa Johannes Kastaja kastoi Jeesuksen. Täällä ihmiset käyvät joskus kastautumassa valkoiseen paitaan pukeutuneena.

Sarantarion vuori, joka tarkoittaa 40 päivää eli aikaa, jonka Jeesus paastosi erämaassa. Pyhä Henki johdatti Jeesuksen vuorelle, jolla kiusaaja kolme kertaa tarjosi hänelle yliluonnollisia voimia, mutta joista hän joka kerta kieltäytyi. Paikalle on rakennettu Kiusausten luostari. Tänne pääsee yleensä köysiratajunalla, mutta se ei toiminut, joten kävelimme taas reippaasti hiekkaista vuorta ylös. Luostarissa asuu munkki, joka on ollut siellä 30 vuotta. Hän siunasi meidät jokaisen ja hänen läsnäolostaan kyllä herkistyi.

Kävimme vielä Lasaruksen haudalla. Oli jo pimeää ja kävelimme katua pitkin ensin ylös, sitten ovesta sisään ja rappusia alas kuin kellariin, pienestä raosta tungimme itsemme sisään. Onneksi oli valot. Lopuksi kävimme Martan ja Marian luostarissa, missä söimme tarjottuja pikkuleipiä pimeässä pihassa.

Perjantaina menimme kävellen Kristuksen syntymäkirkon pihalle. Aukiolla oli suuri paraati, jossa oli monenmoista soittajaa ja tallustelijaa, televisiolähetystä, ilmapalloja jne. Se kuulosti sambamusiikilta ja olisin halunnut tanssia mukana.



Paraati ja ilmakamera, joka näytti ufolta

 

Paraatin jälkeen lähdimme Jerusalemiin, missä kävimme Pyhän Ristin luostarissa ja Pyhän Simeonin luostarissa.

 

 
Sitten oli vähän aikaa vapaa-aikaa Jerusalemissa: jalla jalla kahvia ja kakkua!
 

Iltanäkymä Jerusalemista

Tämän päivän jälkeen meillä oli toinen sairastapaus. Lääkäri pyydettiin taas hotelliin ja meidän huoneeseen muuten. Minä se en ollut.

Tiibetin matkalla meillä oli useampi ihminen vuoristotaudissa. Minäkin meinasin pyörtyä jo Lhasan lenokentällä ja sain pinnistellä päästäkseni passintarkastuksesta läpi. Olimme lentäneet Nepalista suoraan Lhasaan 3000m:n korkeuteen, missä ilma oli jo todella ohutta. Pari päivää myöhemmin ajoimme bussilla serpentiinitietä ylös Gandenin luostariin 5000m:n korkeuteen ja eräs meistä sai vuoristotaudin lisäksi toisenkin sairauden oireita. Loppujen lopuksi hän joutui Lhasan sairaalaan, vaikka pari meidän sairaanhoitajaa yritti aluksi hoitaa häntä hotellissa. Olimme kaikki todella huolissamme hänestä ja muistan sen pelon tunteen. Israelissakin meillä oli mukana yksi sairaanhoitaja.Tiedostin samat tunteet itsessäni, huoli ja pelko, mutta en antanut niiden kasvaa sisälläni. Kaikki tulimme terveinä Suomeen, Tiibetistä sekä Israelista..

 

Illalla osa porukoista lähti joulun juhlavigiliaan ja liturgiaan Kristuksen syntymäkirkkoon. Kirkko on UNESCON maailmanperintökohde ja sitä hallinnoi ortodoksinen, roomalaiskatolinen ja armenialainen kirkko.
Kyllä, joulu on siellä 6.1, koska se on laskettu juliaanisen kalenterin mukaan, joka on 13 päivää gregoriaanista kalenteria jäljessä. Merry Christmasia toivotettiin ja joululahjoja annetttiin luostareihin, autonkuljettajalle jne.pitkin viikkoa.
Minä en jaksanut lähteä sinne jonottelemaan, mutta seuraavana aamuna lähdin yhden matkalaisemme kanssa ja meillehän kävi hyvä tuuri. Siellä oli pitkä jono katsomaan Jeesuksen syntymä-ja seimipaikkaa, mutta meidät nappasi paikallinen opas, jolle toki maksoimme, mutta pääsimme jonojen ohi kunnioittamaan ja kumartamaan kyseisiä paikkoja. Nunnat lauloivat seimen vieressä ja sessio kesti vain muutamia minuutteja, mutta jokin siellä kosketti. Kyynel tipahti silmänurkkaan.

Näin pieni ovi on Jeesuksen syntymäkirkkoon



Tähti kertoo: tässä paikassa Jeesus syntyi

Beetlehemin kaupungissa on Stars&Bucks

Näkymä Beetlehemin pääkadulta

Keskipäivällä lähdimme Kidronin laaksoon Pyhän Sabbaksen luostariin, jonne naiset eivät pääse sisälle. Tämä on Athoksen jälkeen ortodoksien toiseksi pyhin luostari. Me naiset olimme luostarin portilla ja saimme erilaisia pyhiä asioita: mm. pyhää vettä ja palmunlehden palasia rituaaliin, jos kärsii lapsettomuudesta.

 

Auton kohdalla on luostarin sisäänkäynti eli taas laskeuduttiin laaksoon ylhäältä.

 

Buddhalaisuudessa on ihmisiä, jotka valaistuvat. Siitä on monenlaisia käsityksiä, mitä se loppujen lopuksi on. Se saattaa olla sellaista tietoisuuden heräämistä, missä ihminen on läsnä koko ajan. Harhailevat ajatukset ja riivaavat tunnekokemukset eivät enää johdata ihmistä, vaan hän tiedostaa koko ajan itsensä ja ympäristönsä ilman mielen tauotonta puhetta. Ortodoksisuudessa valaistunut ihminen on sellainen, jonka mieli on katkeamattomassa rukouksessa. Ehkä häneen pätevät samat lainalaisuudet kuin edellisessä.

Jatkoimme matkaa Pyhän Theodosiuksen luostariin.

 

 

Lopuksi kävimme vielä Paimenten Pellolla ja Paimenten luostarissa, missä enkeli ilmoitti paimenille, että Kristus on syntynyt. Täällä oli erityisen kaunis ikoni kyseisestä asiasta

 

Sekä Israelin, että Tiibetin matkan lopussa olin ,ja ehkä muutkin olivat väsyneitä luostareihin, kirkkoihin ja temppeleihin. Kaikki näyttivät ja tuntuivat jo ihan samanlaisilta, pyhyys alkoi kadota mielestä kehon väsymyksen saadessa vallan. Emme ole Buddhia emmekä Kristuksia vaan ihan tavallisia ihmisiä, joilla on fyysiset tarpeet (ja kai heilläkin oli, mutta niistä ei kerrota).

Israelilla ja Tiibetillä on molemmilla verinen menneisyys. Mennyttä ei voi muuttaa ja syyllisiä on turha etsiä ja syyttää. Sotia ei lopeteta sotimalla vaan sopimalla, vaikka se onkin vaikeaa. Jos voisimme hoitaa edes sisällämme olevaa rampautunutta rauhankyyhkystä, se auttaisi meitä kaikkia, koska minä olen...me. Kaikki mikä tapahtuu minulle, tapahtuu myös muille.

 

Uskonnot ovat kautta aikojen auttaneet ihmisiä, jotka  ovat eläneet kovia aikoja ja saaneet uskon kautta lohdutusta. Mutta asialla on toinenkin puoli. Uskonnot aiheuttavat edelleen väkivaltaa ja vihamielisyyttä toisin uskovia kohtaan. Jos kaikki uskovaiset ihmiset antaisivat toisensa uskoa mihin lystäävät, eivätkä pitäisi itseään oikein uskovina  ja toisia vääräuskoisina, voisi uskonnoista tulla  jopa eheyttäviä instituutioita. Omasta epävarmuudesta käsin voi olla vaikeaa hyväksyä erilaisuutta, toisella tavalla ajattelevia  ja vierasta kulttuuria. Vieraus koetaan uhkaksi vaikka se voisi olla elämää rikastuttava asia.

Potala, Dalai Lamojen luostari Lhasassa, Tiibetissä

Itse näen uskonnot maailman kulttuuriperintöinä, joissa on mielenkiintoisia tarinoita ja rituaaleja. Uskontoja on tarvittu vastapainona raskaaseen elämään, hengenelämän rikastuttamiseen  sekä hyväntekeväisyyteen. Kaikissa asioissa on nurjat puolensa ja niin myös uskonnoissa, joiden tulkitsijoina ovat vain ihmiset, epätäydelliset ja itseensä keskittyvät olennot. Voiko meiltä edes odottaa kovin paljoa? Näen hankaluudet ensisijaisesti ihmisten pelkoina, jotka provosoituvat ympäristöön usein äärimmäisen taitamattomana käyttäytymisenä. Näihin hankaluuksiin sekoittuu todennäköisesti politiikka, menneisyyden tapahtumat, köyhyys jne.
   Maailmasta ei rauhaa löydä ja Echart Tollen mukaan Jeesuskin puhui tästä asiasta: "Elä maailmassa, älä maailmasta".

Maailmasta ammennettu rauha, se kauha on mennyt aikaa sitten rikki.

Rauha ja tasapaino on etsittävä omasta sisimmästä. Joskus siihen tarvitaan uskonnollista tai hengellistä yhteisöä, terapiaa, joogaa, tanssia, juoksemista, ruuanlaittoa, taiteen tekemistä, puutarhan hoitoa jne.mutta herran haltuun sitä ei kannata jättää. Itse tämä työ on tehtävä. Armollakin on tietysti oma osuutensa, mutta senkään varaan ei kannata heittäytyä. Kilvottelu, rukoilu, meditaatio, mitä vain, tärkeintä on, matkanteko. Pyhiinvaellus omaan itseen, siinäpä oiva matkakohde ja suunnitelma loppuelämälle.

Kiitollisena tästä matkasta totean, että:

Herrani, ei minulta mitään puutu, paitsi se hevoslauma ja orva (=orava), joita toivoin lapsena ystävänkirjassa. Koiran olen jo kiitos, saanut. Shalom, peace ja om mani peme hung!

 

Gandenin luostarin rukousliput

 

Tämä oli muuten 50.blogitekstini, kun 100. menee rikki, niin sitten juhlitaan!

 

 

PikkuTii ja Narsistit & Marttyyrit Camaan-peli

 

PikkuTiin Kurjuuskoulussa on tänään hieman erilainen päivä. Opettaja on päättänyt, että oppilaat lähtevät ulos pelaamaan Narsistit&Marttyyrit Camaan-peliä! Se on uusi pelisovellus, jonka jokainen on ladannut älypuhelimeensa jo kotona. Pelissä on tarkoitus "metsästää" hahmopareja, joita ilmestyy virtuaalisesti Kurjuuskoulun lähellä oleviin paikkoihin. Kännykkä värisee taskussa silloin, kun hahmopari on lähellä ja puhelin napataan käteen. Sitten valitaan sovelluksesta lasso-työkalu, joka siirretään sormella hinaten hahmoparin päälle. "Bling" puhelin ilmoittaa, jos metsästys on onnistunut. Puhelimen käyttäjä saa tietyn määrän pisteitä riippuen siitä, kuinka haastavan parin hän on saanut lassoonsa. 

 

Haastavin pari, joita metsästetään, on nimeltään Nassu&Mättö. PikkuTii kysyy opettajaltaan, että miksi tätä paria metsästetään niin kiihkeästi? "Siksi, että heidän toimintansa vaikuttaa niin moneen muuhun pariin. Nassu&Mättö on pari, joka syyttää aina vain toisiaan eivätkä näe itsessään mitään osaa yhteisissä ongelmissa. He riitelevät syyttäen toisiaan niin, että menevät henkilökohtaisuuksiin ja asiat, joista voisi keskustella, unohtuvat. Mättö syyttää Nassua narsistiksi, koska Nassu toimii tämän mukaan itsekkäästi ja syyttää aina Mättöä ja Nassu pitää Mättöä marttyyrinä, joka tekee asioita vain saadakseen sädekehänsä kiiltämään. Mättö taas pitää itseänsä Nassun uhrina ja on omasta mielestään täysin syytön ja kärsii ainoastaan Nassun takia. Loppupelissä kumpikin syyttelevät toisiaan omalla, mutta erilaisella tavalla. Tämä pari on hyvä saada kiinni, että he eivät näyttäisi huonoa esimerkkiä toisille hahmopareille", opettaja vastaa.

 

Pelissä on metsästämisen lisäksi myös toinen aspekti. Siinä kasvatetaan hahmopareja paremmille ja taitavimmille tavoille. Kun hahmopari on saatu kiinni, heidän toimintatapansa tulee näytölle näkyviin ja puhelimen käyttäjä saa kommentoida ja neuvoa heitä. Tämä interaktiivinen toiminta muuttaa hahmoparin toimintaa, välillä jopa huonoon suuntaan, jos neuvot menevät pieleen.  Hyvässä tapauksessa hahmoparin toimintatavan muutos muuttaa muidenkin parien käyttäytymistä. Kaikki siis vaikuttaa kaikkeen, niin kuin elämässä yleensäkin, vaikka sitä on joskus vaikea havaita.

Kyse ei ole siitä, että Nassu&Mättö olisivat huonompia kuin muut parit, mutta heidän toimintansa on erittäin taitamatonta. Olosuhteet kasvattavat ihmisiä toimimattomiin tapoihin, missä he itse ja ympäristö kärsivät. Kukaan ei ole silti toisiaan parempi, olemme vain eri kohdissa ja erilaisissa tilanteissa.

PikkuTii saa luokkakaveriltaan viestin, että Nassu&Mättö on nähty PikkuKolmos puiston lähellä. Sinne siis lähdetään korvat viuhuen ja puhelin surraten metsästämään!

PikkuTii tietää, että itserakas ihminen ei välttämättä tarkoita sitä, että hän on narsisti. "Narsistithan" voivat syyttää "uhriaan" siitä, että tämä tekee itsestään marttyyrin.

"Marttyyri" voi kysyä itseltään, että onko hän elänyt sellaisten ihmisten kanssa, jotka täyttivät omat tarpeensa, mutta jättivät hänen tarpeet aina täyttämättä. Ehkä hän on tottunut siihen, että muiden tarpeet ovat etusijalla. Jos näin elää tarpeeksi pitkään, voi surun ja vihan tunteet peittyä uhrin ja marttyyrin viitoilla, suojaamaan itseään. "Narsistilta" voi myös kysyä ilman sanoja, että onko hänenkään tunnetarpeita lapsuudessa täytetty. Ehkä kummatkin yrittävät parantaa samaa haavaa toimimattomilla keinoilla.

”Narsistiseen persoonallisuushäiriöön sairastuneet henkilöt yliarvioivat säännönmukaisesti omat kykynsä ja vähättelevät toisten ominaisuuksia. Heidän ajatusmaailmansa tukee käsitystä omasta paremmuudesta ja he myös odottavat toisten kohtelevan heitä ylivertaisena. Narsistisen henkilön kyky myötätuntoon on heikentynyt ja hän käyttää toisia hyväkseen. Narsistin käytös voi olla ylimielistä ja jopa röyhkeää. Narsistinen henkilö on usein kateellinen toisten saavutuksista. Narsistin omissa mielikuvissa pyörii jatkuvasti ajatuksia menestyksestä, voimasta, kauneudesta tai suuresta rakkaudesta.” (http://www.terve.fi/narsismi-tietopaketti)

PikkuTii ihmettelee, miksi ihmiset, jotka tietävät, että narsismi on sairaus, silti diagnosoivat narsisteiksi exiään ja ystäviään, joiden kanssa ovat vihoissa.

Me näemme toisemme siinä valossa, mitä itse maailmaan heijastamme. Ne, joilla on jo kirkkaammat valot päällä, ymmärtävät, ettei toisia ihmisiä, elämää ja maailmaa kannata syyttää omista epäonnistumisista ja huonosta olosta. Elämä tuo eteemme vain sen, mitä me tarvitsemme, jotta oppisimme ja eheytyisimme. Se ei aina ole kivaa ja toivottavaa, mutta elämä on Sellaista.

 

Kaikki me olemme jollain tavalla pikku-narsisteja, itseemme keskittyneitä. Se on inhimillistä, koska elämme itsessämme. Kaikista meistä löytyy joskus myös pikku-marttyyri, ”miksi juuri minulle kävi näin”, koska asiat eivät aina mene niin kuin itse haluaisimme. Ongelmia syntyy silloin, jos emme ikinä myönnä olevamme väärässä ja näemme kaikki viat vain toisissa ihmisissä. Toinen ääripää on se, että emme huomioi omia tarpeitamme ja koemme olevamme aina syyllisiä ja viallisia. Kultainen keskitie vie näiden molempien välistä.

Nassu&Mättö saadaan metsästettyä ja kasvatettua toimivimmille reagointitavoille. Muiden hahmoparien stressi helpottuu, kun kyseisen parin jatkuva sotatila saadaan rauhoitettua.
Koulupäivä on päättynyt onnellisesti.