torstai 29. maaliskuuta 2018

Lumiukko lomailee tropiikissa


Vähän erilaisia lumiukkoja Sara Hildénin museon puistossa

 

Apina oli kyllästynyt ja turhautunut omaan elämäänsä. Se kierteli pitkin katuja ja katseli näyteikkunoita hieman puoliunisena ja kuumissaan keskipäivän polttavan auringon alla. "Olisipa ihana kookosdrinksu nyt kädessäni ja muutama jääpala käpälien alla", se ajatteli tuskastuneena.

Sitten se havahtui erään ikkunan edessä ja heräsi horroksestaan. Ikkunalla oli iso mainoskuva Suomi-nimisestä maasta ja kuvan keskellä joku kummallinen olento. Olento oli valkoinen, kolmesta pallosta muodostunut ja sillä oli oranssi pitkä nenä, kaulaliina ja hattu. Apina ei ollut koskaan nähnyt moista olentoa. Mikä se oli ja miksi maisemassa oli niin paljon valkoista ja varjokohdissa vaaleansinistä. Missä olivat palmut, kukat, kookospähkinät ja banaanit? Apina oli ihmeissään ja se päätti käydä vähän kyselemässä.
 
Apina meni sisälle matkatoimistoon ja pääsi heti juttusille virkailijan kanssa, joka selvitti apinalle mikä ihme olento siellä Suomi-nimisessä maassa oikein on. "Sehän on tietysti Lumi T. Ukko", virkailija sanoi kuin se olisi päivänselvä asia. "Pehmeästä ja kylmästä lumesta muotoiltu ukko, sympaattinen herrasmies", virkailija jatkoi. Apina oli riemuissaan. Siinä olisi hänelle kaveri, jonka seurassa auringon lämpö ei enää kiusaisi. Hän päätti heti soittaa Suomeen Lumi T. Ukolle.
 



Lumi T. Ukko vastasi itse puhelimeen ja oli innossaan saadessaan soiton vieraasta maasta. He puhuivat pitkään kotimaidensa säätiloista ja niiden iloista ja murheista. Lumi T. Ukko oli tällä hetkellä myös hieman tuskastunut jatkuvaan pakkaseen ja niinpä Apina pyysi häntä lomalle omaan maahansa. Lumi T. Ukko varasi saman tien lentoliput ja oli jo illalla lentokentällä pikku vetolaukkunsa kanssa matkalla lämpöön ja aurinkoon. Se oli sen ensimmäinen matka tropiikkiin ja se oli varautunut aurinkorasvoin ja lasein unohtamatta uimapukuaan.
 
Apina oli lentokentällä Lumi T. Ukkoa vastassa, josta he ottivat taksin ja menivät suoraan uimarannalle. Ja kyllä, Apina oli oikeassa, Lumi T. Ukko oli erittäin kylmänviileää seuraa vaikka luonne hänellä oli mitä charmaattisin ja lämpimin. Apina aivan kuin suli kuumuudestaan Lumi T, Ukon seurassa, kun he löhöilivät yhdessä aurinkovarjojen alla hiekkarannalla ja joivat kookosmehua pillillä suoraan kookospähkinästä. Heillä oli pitkät ja filosofiset keskustelut elämistään kovin erilaisissa maissa. Sitten yhtäkkiä melkein kuin yhdestä päästä he saivat idean! Mitä jos he ottaisivat yhteyttä Herra Sään Ukkoseen ja pyytäisivät häntä hieman yllättämään ihmiset, eläimet ja olennot uudenlaisella säällä. Tuumasta toimeen he kaivoivat Lumi T. Ukon kännykän hänen laukustaan, kysyivät numerotiedustelusta numeroa ja soittivat Herra Sään Ukkoselle.
"Niin että pitäisi saada vähän lunta tänne tropiikkiin", sanoi Apina. "Ihan vaan vaikka yhdeksi päiväksi niin voisimme rakentaa lumilinnan hiekkarannalle", Lumi. T. Ukko jatkoi. Herra Sään Ukkonen oli ensin hyvin mietteliäs, mitäköhän tästä seuraisi, mutta koska hänkin kaipasi välillä vähän uudenlaista toimintaa, päätti hän suostua pyyntöön.


 
 

"Mitä ihmeellistä taivaalta oikein sataa?", oli ensimmäinen kysymys rannalla olevien suussa. "Lunta!" huudahtivat kaikki ne, joiden kotimaissa lunta yleensä sataa. Lunta satoi. Ja sitä satoi.  Ja sitä satoi vielä vähän lisää. Lunta satoi niin paljon, että palmujen latvat huojuivat lumen painosta, kukista näkyi enää väripilkkuja lumen alta ja vihreää kasvillisuutta ja rannan ruskeaa hiekkaa ei enää näkynyt kuin siellä missä tuuli kuljetti lunta kasoihin. Apina ja Lumi. T. Ukko heittelivät lumipalloja ympäriinsä riemuissaan ja alkoivat rakentaa lumilinnaa rannan tuntumaan.
Se oli apinalle unelmien päivä. Aurinko ei kärventänyt sen turkkia ja se sai kieriskellä kylmässä lumessa kuin lumileopardi. He rakensivat valtavan lumilinnan ja illalla he olivat niin väsyneitä, että vetäytyivät linnan sisälle nukkumaan. Apina ja Lumi T. Ukko käpertyivät onnellisina toistensa viereen. Aamulla kun Apina heräsi, Lumi. T. Ukkoa ei ollut missään ja lumilinnan tilalla oli vain hiekkalinna. "Oliko se unta?", Apina ihmetteli, kun se narskutteli kädessään olevaa porkkanaa. Mitenköhän sekin oli sen käteen joutunut?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti