Pohdintaa järkevästä ja tärkeästä ja muustakin

Viime viikolla järjestelin työhuonettani niin, että vaihdoin siellä huonekalujen paikkaa ja olin täydellisen kaaoksen keskellä ihan sananmukaisesti. Sitten odotin innolla seuraavaa päivää, että pääsisin työskentelemään ja kuinkas ollakaan, sairastuin flunssaan. ”Uusi alkuni” vaikutti taas ihan joltain muulta, kuin sen piti olla. 

Vasta eilen sain luonnosvihon käteeni (uusi, Budapestistä ostettu Qi Baishi luonnosvihko muuten!) ja aloin suunnittelemaan viime kerralla mainitsemiani Atlantis-kortteja ja siinä olevia hahmoja. Jotain olimme jo ideoineet ystäväni kanssa, mutta mitään en ollut vielä piirtänyt. Ja sieltähän lähti luonnosvihkooni 15 hahmoa, niiden viisaus-ominaisuudet ja jopa tekstit! 

Kivaa oli ideoiminen, mutta sitten iski sama vanha syyllisyys.

Mitäs järkeä tässäkin puuhassa taas on? Olisiko järkevämpää tehdä vapaaehtoistyötä tai hakea lisää töitä, mistä saisi oikeasti rahaa. Onko tämä vain ajan tuhlaamista, mistä kukaan ei hyödy mitään? No, onhan se tietysti, mutta….

Mikä on loppujen lopuksi järkevää ja tärkeää? Mikä on totuus siitä asiasta, että minun täytyisi tehdä jotain ”tärkeää”? Kuka sen määrittelee ja onko minun tärkeä eri kuin sinun tärkeä?

Tiedän vain yhden totuuden ja se on se, että tosiasiassa emme tiedä paljoakaan muuta elämästä ja maailmasta kuin omat elämäntarinamme ja niidenkin tulkinnat vaihtelevat mitä suurimmassa määrin eri aikakausina.

Kuka meistä muka pystyy kaiken tämän valtavan sirpaletiedon keskellä hahmottamaan kokonaisuutta niin, että siinä olisi edes jotain objektiivista. Tuskin kukaan. Pieni, rajoittunut järkemme joutuu määrittelemään oman tärkeänsä ja järkevänsä.

Voin tehdä vain oman osuuteni omilla kyvyilläni ja toivoa, että se riittää. Edes minulle. 
Elämästä emme selviä hengissä, hyvä, jos edes järjissämme. Eckhart Tollen mukaan maailma on täynnä mielisairaita ja yhdyn tähän mielipiteeseen. 

Jos olisimme täysin hereillä, maailma ei olisi siinä tilassa missä se on. Hereillä olon ymmärrän niin, että alitajuiset tunneajatukset eivät liikuttaisi meitä vaan ne tulisivat ja menisivät samalla tavalla kuin tietoiset ajatuksetkin. Voisimme olla vain kaiken tarkkailijana, mutta emme keskipisteessä, päänäyttelijänä.

Jos katson omaa elämääni, niin se kertoo maailman ja minun yhteisestä mielipuolisuudesta. Joskus  voin kyllä havahtua katsomaan draamani kohellusta ja naurahtaa tätä näytelmää, mutta vain joskus, silloin kun olen hereillä eli hyvin harvoin :). 

Uskon lumipalloteoriaan: kun yksi muuttuu, niin muutkin saavat mahdollisuuden muutokseen.

"Viralliselta" taidepuolelta minulla on hyviä uutisia. 
Helsingin Grafoteekistä minulta oli myyty kaksi työtä ja sain näyttelyajan sinne ensi maaliskuuksi kuukauden taiteilijaksi Japanikoira-sarjallani. Siellä on seinä, mihin työt ripustetaan eikä kutsukortteja eikä avajaisia tarvita. Itse ei tarvitse edes ripustaa! Sopii hyvin minulle, joka stressaantuu juuri edellämainituista asioista. Näyttelyn hintakin on kohtuullinen ja uskon, että sen voin saada katettua teosmyynnillä. Mutta se on kyllä ihan uskon asia... 
En ole koskaan panostanut taiteeni myyntiin. Vien töitä taidelainaamoihin Tampereelle, Lahteen ja Helsinkiin, mutta vain silloin, kun muistan ja on pakko. Pakko on silloin, kun vanhat työt ovat olleet määräaikaan asti ja ne pitää vaihtaa. Ikävimpiä asioita ovat myymättömät työt kellarin pölyissä varsinkin, jos ne ovat kehystettyjä. Niin epäekologista, niin tilaavievää, niin ärsyttävää.

No, tästä tuli nyt pohdintakeskeinen juttu ja taiteet jäi vähiin, mutta jos luet tätä, olet elossa, eikä se ole itsestäänselvyys. Herätään edes hetkeksi tähän tietoisuuteen. Se on ehkä tämän päivän paras teko.