perjantai 26. toukokuuta 2017

PikkuTii ja Pyhän kosketus




PikkuTii oli ollut pienestä pitäen Pyhän kanssa tekemisissä. Hänellä oli läheinen suhde taivaaseen, mihin kuuluivat Jeesus ja Jumala. Jeesus oli pitkätukkainen, pitkään mekkoon pukeutunut kiltinnäköinen mies, jonka ihailijat tiettävästi vaihtoivat teini-iässä ihailunsa pitkätukkaisiin rocktähtiin. Jumala sen sijaan oli näkymätön, voimakasääninen mies, jota ei koskaan näkynyt, mutta hänen äänensä kuului kuin ukkosen jyrinä silloin kun oli tehnyt jotain väärin.

PikkuTii löysi äitinsä vanhan pyhäkouluvihon ja se oli hänen suuri aarteensa enkelikuvineen. Hänkin olisi halunnut Pyhäkouluun, mutta kodin lähellä ei sellaista ollut.

PikkuTii alkoi pohtia mistä pyhän voisi löytää ilman pyhäkoulua.

 

Jos pyhän kosketus on sellainen asia, että sen vaikutuspiirissä tuntee olevansa turvassa, rakastettu ja arvostettu sellaisena kuin on, silloin pyhää tunnetta etsivät varmaan kaikki.

Pyhän kosketusta on se hetki, kun mieli on rauhallinen, kehon tarpeet on tyydytetty ja tuntuu hyvältä, tasapainoiselta. Hetki, kun näkee kauniin auringonlaskun, silittää rakasta lemmikkiään tai halaa lastaan ennen kouluun menoa, istuu saunan jälkeen rappusilla, kuuntelee jonkun pianonsoittoa jne. Se on läsnäolon heti, kun kokemus itsestä, minästä katoaa. Pyhää on elämässä silti kaikki muutkin hetket ja asiat aina pyhistä soluista pyhiin energiamuotoihin, joista koko maailma on rakentunut. Jos katsot ympärillesi ja olet edes sekunnin ilman ajatuksia, saatat oivaltaa, että "Minä olen" yhtä tämän kaiken materiankin kanssa. Vain mielen toiminnot erottaa meidät "elottomasta" luonnosta ja eläinkunnasta.

PikkuTii tiesi, että koiran katseessakin oli enemmän läsnäoloa kuin kenessäkään läheisessä, jotka olivat usein yhtä viileitä kuin muumilaakson möröt. Aikuiset olivat usein sellaisia eivätkä ne pahaa tarkoittaneet. Heillä oli aina vaan niin pirunmoinen kiire!

 


 

PikkuTii mietti joitain aikuisystäviään ja heidän ratkaisujaan löytää itselleen turvaa ja arvostusta. He kaikki olivat joutuneet tunteiden vangeiksi ja siksi eivät halunneet olla oman sisäisen kokemuksen kanssa, kehon/mielen/tunteen yhteydessä. Tässä olotilassa pienetkin vastoinkäymiset ja ponnistamiset uusien asioiden suhteen vaati hirvittäviä voimavaroja, jotka vangitsijat (tunteet) olivat vieneet. He etsivät toimintatapoja millä päästä pois pahasta olostaan ja sellaista mielihyvää, ettei tarvitsisi kokea omaa olemassaolon tuskaansa.Heillä oli halu päästä itsestään pois kiristävien narujen otteesta ja riippuvuudet nielaisivat heidät sellaisilla tavoilla, etteivät he aina edes ymmärtäneet niitä riippuvuudeksi.

"Ja kaikillahan meillä on omat riippuvuutemme", ajatteli PikkuTii ja nuoleskeli suklaalevyään.

 
PikkuTii oli oppinut KurjuusKoulussa ymmärtämään sen, että vaikeatkin tunteet tulevat ja menevät, mutta jos vaikeisiin tunteisiin ei ole saanut apua vanhemmiltaan (lohdutusta, hoivaa ja ymmärrystä) ne lopulta vangitsevat kehon. Tässä tunteiden köyttämässä keho/mieli/tunteessa tunteet eivät vain tule ja mene ohi vaan ne liittyvät aina samaan tunnesössöön narujen sisään. Sen jälkeen ihminen etsii elämässään tiedostamattomasti näitä samoja tunteita ja kokemuksia. Se on tuttua ja turvallista, mutta muutokset ja kokemukset eivät elävöitä sisäistä elämää.
 



PikkuTiin tehokas ystävä Työmuurahainen hurahti työn maailmaan, koki siellä arvostusta ja eli vain työlleen. Toinen hänen aikuisystävänsä Poro joutui pullon hengen vangiksi. Ensiksi henki lupasi hänelle helpotusta, turvallisuutta, ystävyyttä yksinäisyyden tilalle, mutta lopulta se osoittautui petolliseksi kumppaniksi.
Kissanainen lähti joogan, meditaation ja gurujen maailmaan, eikä enää halunnut elää tässä maailmassa, jossa materiaaliset asiat tuntuivat turhilta ja toissijaisilta.
Vanha herra Kameleontti jäi sellaisiin parisuhteisiin kiinni, missä hän joutui elämään toisen sääntöjen mukaan, eikä saanut olla oma itsensä.
Pöllöihminen turrutti aivojaan television ja tietokonepelien kanssa ja eli enemmän julkkishahmojen elämien kuin oman elämänsä kanssa.

 

Tunteiden vangit eivät ehkä itse näe omaa tilaansa ja sitä, että heidän elämänsä on aikamatkailua. Matka menee suoraan takaisin samaan kokemukselliseen tilaan kuin menneisyydessä. Tilanteet ovat toisenlaisia, mutta tunnetilat samankaltaisia. Aikamatkailua me teemme kaikki ja PikkuTii oli KurjuusKoulussa harjoitellut sitä, miten katsotaan tilanteita jälkeenpäin kuin näytelmänä. Tunteiden solmut  voivat pikkuhiljaa avautua , kun tilanteet kohdataan yhä uudestaan ja nähdään aikamatkailun solmukohdat, traumat. Traumoja on usein niilläkin, jotka eivät halua sitä myöntää. Joskus elämä itsessään korjaa niitä, mutta aina ei. Maailma olisi toisenlainen paikka, jos traumoja ei olisi liikkeellä. Emme me elä pelkästään vedestä ja leivästä vaan sisäisestä tunteesta mitä elämä ja ympärillä oleva maailma on. On niin paljon helpompaa nähdä ulkoinen kipu ja ajatella sen olevan vain "ulkoista" vaikka kaikki ulkoisetkin kivut voivat olla samaan aikaan sisäistä kipua.

PikkuTii oivalsi KurjuusKoulussa sen, että hänen piti poisoppia monta asiaa, sekä sisäistä, että ulkoista, toimintatapoja, joita sisäiset mallit ohjasivat. Yksi tällainen konkreettinen asia oli meditaation harjoittaminen. PikkuTiille meditaatio oli ollut osa oman kokemuksen poissulkemista, tunteiden välttämistä. Oli mukavaa istua tekemättä mitään ja "nukkua" istuvilteen vaikka meditaatiossa on tarkoituksena olla valpas, hereillä ja kokea minkä kokee, hyväksyä se ja vain tarkkailla kokemustaan, tuntemuksiaan. Itsepetoksen lajeja ja tunteiden välttelyjä on niin monia ja tässäkin PikkuTii ajatteli, että oli tehnyt kuitenkin parhaansa, tehnyt sen minkä oli voinut.

 



 
PikkuTii tiesi, että itsensä kanssa pitää tehdä paljon työtä, että kasvaa ja kehittyy aikuiseksi. Jotkut aikuisetkaan eivät ole aikuisia vaan lapsia aikuisen vaatteissa. Ehkä he eivät olleet tulleet koskaan tarpeeksi nähdyiksi ja siksi tyydyttämättömät tunnetarpeet vangitsivat heidät lapsenkenkiin.
PikkuTii pohti, että kuinka paljon tarvitaan, että tulee lopulta tarpeeksi nähdyksi?
PikkuTii mietti myös miten paljon aikaa kullekin elämänalueelle pitäisi antaa, ettei välttelisi mitään kokemuksia ja kestäisi olla oman itsensä kanssa, on se sitten hyvä tai huono kokemus.

PikkuTiin lista:

oman huoneen siivous 2%

kurjuuskoulussa käyminen 10%

pupun ja muiden ystävien kanssa oleminen 30%

yksinolo 18%

perheen kanssa oleminen 40%

intohimot kuten lukeminen ja sottailu väreillä (mielellään seinille) 20%

 



 
PikkuTii tietää, että  elämme sekä materiaalisen, että sisäisen maailman kanssa ja siksi:

 
Aina pitää nukkua

aina pitää syödä

aina pitää käydä vessassa

aina on jotain keskeneräistä

aina on jotain muutettavaa

aina on jotain hyväksyttävä

ei "sitten kun"

ei "jos..."

vaan nyt tällaisena

näine haavoineni

ja jatkuvana kehon/mielen/tunteiden prosesseineni

olen tehnyt parhaani,

koska loppujen lopuksi

minä olen sisäinen prosessi, joka elän materiaalisen maailman kanssa ja sen suosiollisella avustuksella kasvan ja kehityn.

 

Aamen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti