Epätoivon hetkiä puupiirroksen seurassa

Olin pe-la Lahden aikuiskoulutuskeskuksessa Tuula Moilasen MOKUHANGA-Sumizuri, japanilaisen vesiväripuupiirroksen erikoiskurssilla.

Olen tehnyt japanilaista puupiirrosta kouluaikoina Annu Vertasen johdolla ja sen jälkeen opettanutkin sitä niillä välineillä ja materiaaleilla, mitkä on ollut mahdollista hankkia Suomesta. Joku sanoi kurssilla tätä suomalaista tapaa tehdä "karvalakki versioksi", mikä onkin osuva ja hauska nimitys.
Tuula Moilasen kurssiin kuului Japanista hankitut ihanat taltat, baren eli vedostushierrin ja muutamia väriharjoja, Shina-vaneri sekä japaninpaperia.

Kaikki alkoi siis perjantaina loistavasti ihania työvälineitä ihaillen ja kaivertaen iloisesti Tuulan antamasta aiheesta. Hokusain mallikirjasta kopioiduista linnuista valitsin korpin, joka liittyy erääseen ystävääni Lahdessa, jota ei enää ole.

Mokuhanga tekniikassa vedostetaan ensiksi harmaa laatta (mikä voi olla värilläkin tehty) ja tähän laattaan voidaan maalata ilman kaiverruksiakin ja sen jälkeen vedostetaan kaiverrettu avainlaatta, missä on mustia viivoja. Ukiyo-e:ssa taas vedostetaan ensiksi avainlaatta, jossa on mustat ääriviivat ja sen jälkeen vasta harmaat kohdat tai värit. Näin ainakin ymmärsin.

Tuula demonstroi vedostamista

Olen aina halunnut  tehdä tätä monotypiamaista (monotypia= yksittäinen vedos)puupiirrosta ja olen tehnytkin, mutta mitä nyt tapahtui? En jotenkin hoksannut, että kakkoslaatta olisi kannattanut jättää lähes kaivertamatta ja jättää se harmaaksi pohjavärilaataksi, mihin olisi voinut tehdä juuri näitä monotypiamaalauksia. Eli koko homman idea oli juuri tässä kakkoslaatan maalaamisessa ja sen ohitin lähes täysin . En ymmärrä mitä päässäni tapahtui. Tai ehkä siellä ei juuri tapahtunutkaan mitään.

Tämä tilanne selvisi, kun ryhdyimme vedostushommiin ja silloin peli oli jo menetetty.
Mikä pohjaton epäonnistumisen ja huonommuuden tunne tulvahti päälleni ja olin taas se Lahdessa asuva nuori ihminen, joka koki, että elämä on kurjaa ja olen huonompi kuin muut.

Kurssi lähestyi loppuaan, kokosimme tavaroita ja kiersimme katsomassa muiden töitä. Kuului ihastuneita huudahduksia ja katsoin kateellisena muiden onnistuneita ja hienoja töitä. Kukaan ei kommentoinut millään tavalla minun korppi työtäni ja se vain todisti minulle miten huono se oli. Siinä ei ollut sitä ihanaa monotypiamaista maalaamista, vaan se jäi lähes pelkästään ääriviivalliseksi puupiirrokseksi mikä epäonnistui sommittelusta lähtien.



Se on tässä vaikka hävettää ja itkettääkin näyttää sitä.

Ja Edgar Allan Poen "Korppi" runosta viimeiset säkeet, jota ystäväni luki aikoinaan:

»Pois, sa hornanviesti uusin, lintu, paholainen!» huusin,

»ulos myrskyyn jälleen lähde, öiseen maahas kamalaan!

Ei saa höyhen jäädä tuonne, – pois sun valhees joka juonne!

Jätä rauhaan tämä huone! – patsaan päältä pois nyt vaan!

Et saa sydäntäni raastaa, – ulos ikkunasta vaan! –

    Korppi huus: »Ei milloinkaan.»

Liikkumatta korppi siellä yhä vielä, – aina vielä, –

Pallaan valjun kuvan päällä istuu tyynnä paikallaan.

Aavemaisen kiillon luovat korpin silmät pahansuovat,

kun lyö lampun valojuovat linnun varjon lattiaan.

Ja mun sieluni, min varjo lannistaa on lattiaan,

    ei voi nousta – milloinkaan.

Nyt tarvittaisiin Hokusain henkeä lohduttamaan ja kannustamaan minua, etten jää masennuksen kouriin ja lopeta koko tekniikkaa ikiajoiksi.




(Katsushika Hokusai (jap. 葛飾北斎, 1760 – 10. toukokuuta 1849 Edo (nykyinen Tokio)) oli japanilainen puupiirrostaiteilija. Hokusain ura osui Japanin ukiyo-e-nimisen väripuupiirrostaiteen kukoistuksen loppuvaiheeseen, ja hän oli Hiroshigen ohella sen viimeinen suuri mestari ja tunnetuin maisemakuvaaja.)

Hokusain Fuji vuori