Jooga!
Mikä ihana kehon taiteen ja liikkumisen muoto!
Taivas oli pilvistä harmaa, kun hyppäsin Espoossa bussiin.
Bussissa sain hyviä opastuksia, miten pääsen Länsisatamaan raitiovaunulla.
Maalainen on Helsingissä ihan pihalla, kun on tottunut kävelemään ja
pyöräilemään joka paikkaan.
Aloitimme Aslak Kajakin kanssa näppärästi matkan yrittämällä
tehdä Eckerön lähtöselvitystä Tallinkin koneilla. Aina voi selittää mokailut
väsymyksellä, tyhmiähän me ei tietysti oltu!
Me, 2/3 osaa matkalaisista lähdimme jo aamulaivalla Tallinnaan
ja pelailimme kikkeriä (pöytäjalkapallo) ja pöytäkiekkopeliä kahviossa ja kävimme
katsomassa taikurishow’n.
Sanoin Aslakille, että olisi kiva löytää Tallinnasta
vegaaniravintola ja heti maailmankaikkeus vastasi. Kahviossa oleva nainen kuuli
sen ja antoi meille osoitteen. Jes!
Saavuimme satamaan ja lähdimme heti syömään. Vegaaniravintolan
osoite oli Rataskaevu 12 ja ehdimme
sinne juuri ennen avaamisaikaa, mikä oli
hyvä. Paikka on pieni ja niin suosittu, että sinne joutuu kuulema usein
jonottamaan. Minä tilasin punajuuripapuburgerin ja Aslak
qinoatofumaapähkinäpaistoksen. Hyvää ja täyttävää oli.
 |
| Kuva: Aslak Kajakki |
Sitten menimme Pyhä Vaimu (pyhä henki) kirkon eteen
odottamaan Aniiria.
3/3 matkalaista oli nyt koossa. Juhlistimme
kokoonpanoa kahvilassa kukin omalla tavalla: Aniir punaviinillä, Aslak
tuplaespressolla ja T. Jaakkola kahvilla ja raparperikakulla.
Seuraava kohde oli bussiasema (autobussijaam). Sinne oli pari
kilometriä, mutta kantamusten takia matka tuntui pidemmältä. Olimme silti
ajoissa ja ehdimme Haapsalun bussiin. Matka kesti pari tuntia ja bussilippu oli
alle 5 euroa. Tullessamme takaisin pääsimme nopeammin, mutta puolet kalliimmin.
Meillä oli kotimajoitus, Aikarali. Iso omakotitalo ja muita
taloja pihapiirissä, joissa majoituttiin. Aamupala
syötiin ulkona grillikatoksessa.
Majoituimme yhteen isoon, kolmen hengen huoneeseen, joka oli
siisti, oma vessa ja suihkukin. Illalla kävimme kävelemässä Haapsalun
pääkadulla ja löysimme ekokaupan ja muita pikku putiikkeja. Kuuntelimme elävää musiikkia terassilla, kolme suomalaista miestä soitti
rockenrollia. Viime kerralla, 2014, en ehtinyt tutustua Haapsaluun yhtään, nyt
en aikonut missata mahdollisuutta. Kävimme silloin vain Piispanlinnassa, jossa
asustaa Viron kuuluisin kummitus, Valkoinen Daami!
Heräsin lauantaiaamuna 6.45 ja hiippailin huoneesta
herättämättä Aslakia ja Aniiria ja lähdin katsomaan nähtävyyksiä sekä uimaan.
Kävelin hienolla rantapromenadilla, jonka varrella oli paviljonkeja.
Meressä ui
joutsenperhe ja sinne oli tehty veistoksia, yksisarvinen, jääkarhu jne.
Ihailin Tšaikovskin muistomerkkiä, kivistä tuolia, mistä kuului hänen musiikkiaan
ja kävin meressä uimassa, meren poukamassa, missä oli laituri ja pukukoppikin.
Merivesi oli lämmintä, meri täysin tyyni ja taivas edelleen harmaa.
Kävelin
pieniä katuja pitkin, joissa oli vanhojen, rapistuneiden talojen keskellä
uusia, tyyliin sopivia puutaloja.
Olen käynyt Saarenmaalla kahdesti, mutta
Haapsalu veti voiton nyt tunnelmallaan.
 |
| Vanha ja uusi talo |
Viivyin kaksi tuntia aamukävelylläni ja pääsin suoraan aamiaispöytään,
missä oli ihanaa ohrapuuroa, munakasta, leipää, jogurttia jne. Seuraavana
päivänä herttainen muumimamma- emäntämme paistoi meille lettuja.
Joogafestarit alkoivat avajaisseremonialla klo 12 "Opening ceremonyt laughter yoga".
Intialainen mies ohjasi naurujoogaharjoituksia. Väkinäinen ja teeskennelty
nauru voi johtaa oikeaan, sydämestä tulevaan nauruun tai itkuun, niin kuin
minulle tapahtui lopussa.
Aslak sai opettajalta halauksen, niin täysillä hän oli
naurussa mukana.
"Hingat sissään ja välje" (hengitä sisään ja ulos)
Sitten oli "egoboostaus"joogaa niin kuin Aniir sen
nimitti. Australialainen mies piti joogasession "Vinyasa yoga-the body
flow", jossa oli astangajoogasta tuttuja asanoita (asentoja). Opettaja oli
komea, ruskettunut ja hän teki välillä ”malliksi” kunnon akrobaattijoogaliikkeitä
ja nauroi sitten päälle "tehkääpä perässä". Lopussa hän pyysi kahta
kaunista naista lavalle ja käytti heitä mallikappaleinaan taaksetaivutuksessa
jne.
Seuraavan session "Yogafunc" veti suomalainen
mies. Hänen kanssaan oli kahden hengen bändi, mies ja nainen, jotka soittivat
mielestäni hyvää musiikkia, mutta en kyllä ymmärtänyt musiikin merkitystä
joogan yhteydessä. Hyvä fiilis? Joo, kyllä se tehosti astangan-,
voimajoogaamisen jaksamista. Mutta olin odottanut tanssillista joogaamista, joraamista,
rennompaa touhua. Ja kyllä tässäkin joogassa tempuilla rellestettiin. Ne
tekivät, jotka pystyivät, minun bravuurini on päälläseisonta, koska siinä ei
tarvitse taipua mihinkään.
"Hingas syvält sissään" (hengitä syvään sisään)
Tanssia saatiin seuraavassa sessiossa "Dance
yoga". Se oli kundaliinijoogasta sovellettua tanssia. Ensin tulivat
alkumantrat, venytykset ja sen jälkeen aerobic tyyppistä tanssahtelua ja
lopussa omaa hyppelemistä. Onneksi tätä sessiota ei juonnettu englanniksi, koska
se piti sisällään chakrojen ja karmojen puhdistamista ja muuta hömppää. Ja hyvä
ettei joogan vetäjillä, kauniilla valkeapukuisilla naisilla ei sentään ollut
turbaaneita päässään, niin kuin yleensä kundaliinijoogassa. Tämä oli
rentouttavaa ja hauskaa hommaa. Turbaaneja nähtiin sitten seuraavan aamun
harjoituksessa. Tanssin loppuun kuului mantrarentoutus, jonka aikana nukahdin
joogamatolleni.
"Kaikki lihakset on löpösti ny" (kaikki lihakset ovat nyt rennosti)
Lauantaipäivä oli kyllä aikamoinen urheilusuoritus, hyvä kun
välillä ehti juoda ja syödä jotain pientä. Olimme koko päivän "taeva
lavalla"(staiway to heaven), koska oli sopiva ilma olla ulkona, ei kylmä,
ei kuuma.
2014 oli niin kova helle, etten ollut joogaamassa ulkona juuri
lainkaan. Silloin olin mm. buddhalaisessa meditaatiossa (joka oli viroksi, enkä
tajunnut siitä mitään), tantra rituaalissa, mantrat miehille ja naisille
työpajassa jne. Workshopit pidetään läheisessä kulttuurikeskuksessa ja niistä
piti maksaa silloin 2e, nyt 3e per sessio.
"Parem jalg etteen" (oikea jalka eteen)
Suurin osa festareilla kävijöistä vaikutti olevan keski-ikäisiä ja
nuorempia virolaisia, mutta myös ranskalaisia, saksalaisia ja suomalaisia
löytyi. Ihmisiä oli satoja.
Illalla päälavalla oli bändi "Curly strings", joka
kuulosti minusta countryhenkiseltä kansanmusiikilta, enkä jaksanut kiinnostua
siitä vaan lähdin nukkumaan. Keho oli ylivirittynyt joogatuntien tai
puolitoistatatuntisten jälkeen, eikä siitä nukkumisestakaan meinannut tulla yhtään
mitään.
Joogaharrastukseni alkoi 2001, jolloin aloitin astangajoogan
silloisen miesystävän kanssa. Hän oli kuullut, että joogassa näkee kauniita
naisia. Minä olin kuullut, että joogasta tulee hyvä olo. Ensimmäisten joogatuntien
jälkeen, jolloin harjoiteltiin pelkkää aurinkotervehdystä, olimme molemmat
aivan raatoina. Hyvä olo tuli sen jälkeen, kun harjoitus alkoi olla tuttu.
Kerran tuli jopa niin onnellinen olo, että ihmettelin mikä minua vaivaa. Miten
voi olla hyvä olo, kun mitään ole tapahtunut, mitä se sellainen meinaa?
Sellaiselle tunteelle ei minulla ollut mitään analyysiä tai lokerikkoa, mihin
sen sijoittaa. Se vain oli, tuli ja meni. Joogan lisäksi kaikki muukin hörhöily
oli siihen aikaan minulle tuttua. Erilaiset meditaatiot, vaihtoehtohoidot,
kiinalaiset kehonharjoitusmuodot, kukkatipat, enkelikortit, karmanpuhdistukset jne.
Astangajoogatunneista alkoi minun joogahurahdukseni, miesystäväni jäi pelistä pois, mutta ei kyllä
joogan takia. Hänen joogansa loppui lyhyeen ja kauniit naiset löytyivät
muualta.Kävin tunneilla paljon ja astangajoogaleireilläkin olin Tottijärvellä, kaksi kertaa
Houtskärissa ja Hangon saarella. Se oli energistä ja voimaannuttavaa aikaa.
Kehostaan oli tietoisempi kuin koskaan, tai niin ainakin minusta tuntui, totuus
taisi olla toinen. Jooga purki tunnelukkoja niin, että hiki ja kyyneleet vain
lensivät. Jooga tuntui olevan vastaus kaikkeen. Mutta eihän se niin yksinkertaista
voi olla, ainakaan minun elämässäni.
 |
| Aikaralin pihassa oli päärynäpuu |
Yhtenä kesänä ostin kuukausikortin astangajoogaan ja kävin
5-6 kertaa vkossa joogatunneille, lähinnä mysoressa, jossa saa tehdä omaan
tahtiin oman harjoituksen. Se oli yksinkertaisesti liikaa. Tuntui, että olin
koko ajan joogatunneilla ja ettei mitään muuta ollut. Lisäksi halusin koko ajan
lisää asanoita opettajilta, vaikka en taipunut edellisiinkään. Jossain vaiheessa
ymmärsin, etten tulisi koskaan etenemään siitä missä olin, koska en ole erityisen taipuvaa tyyppiä. Aloin turhautumaan touhuun.
Viimeinen niitti minun astangajoogan arkkuun oli se, kun
kuulin pukuhuoneessa jonkun kehuskelevan henkisillä "suorituksillaan",
kuinka monta kurssia ja todistusta kyseinen henkilö oli "saavuttanut".
Silloin olisin "viisaana" tokaissut, että "tämän naisen ego oli
harhassa ja se suoritti niitä asioita, mitä ei tulisi suorittaa", mutta
nyt sanoisin, että "se nainen ja myös tämä nainen, joka nyt kirjoittaa,
suoritti, kilpaili ja tavoitteli ihan samalla tavalla kuin entisessäkin
elämässä". Ja sehän ei tietysti ole joogan tarkoitus vaan aivan
päinvastainen.
Chögyam Trungpa (buddhalainen opettaja
ja kirjoittaja 1939-1987) puhuu "henkisestä materialismista", jolla käsittääkseni
tarkoitetaan sitä, että kun tavoitellaan materialismin sijaan henkisiä arvoja (mikä
sinänsä on hyvä), voi se johtaa samanlaisiin ilmiöihin kuin materialismissa ja silloin se muuttuu "henkiseksi materialismiksi".
Elämän suorittaminen (vastapuolella oleminen, ilo), kateus,
ylemmyydentunne, ahneus, kilpailu jne.
Kuin salaa hain yhtenä päivänä joogakoululta mattoni pois ja
se aika oli ohi. Useampi vuosi kuitenkin meni astangajoogan parissa ja
tutustuin siellä moniin mukaviin ihmisiin ja sain hyviä kokemuksia mm. yhteisöllisyydestä.
Joogin "aamukirkko" oli sunnuntaiaamuna (tietysti),
jolloin oli harjoitus nimeltä "Morning practice sadhana with live
music". Kello oli 6.00 ja raahauduimme päälavan eteen. Joogamaton alta
tuli maan kylmyys koko kehoon eikä auttanut, vaikka alkuliikkeet olivat
vauhdikkaita, minun mielestä kiduttavia ja käperryin peiton alle, jonka olimme
saaneet kingituksena (lahjana) lipun
yhteydessä. Pääskyset lensivät yläpuolellamme ja jostain kuului lintujen
laulua.
Sitten tuli mantralaulujen vuoro. Olimme saaneet A4 paperin, jossa oli mantrojen sanat ja kuinka monta minuuttia kutakin lauletaan. Lavalle
tuli soittajia ja laulajia. Joitain mantroja laulettiin vain 7 minuuttia, mutta
sitten tuli pitkä joikaaminen, 22 minuuttia "Wahe guru wahe guru - wahe
guru wahe dzio", jota laulettiin kädet sydämellä. Tämä mantraenkelikuoro
touhu oli minusta kyllä hörhöimmästä päästä näillä festareilla. Jonkun mantran
aikana onneksi sai hakea lämmintä teetä.
"Siruta käet yläpuol"
(ojenna, venytä kädet yläpuolelle)
Sitten riensimme aamupalalle ja sen jälkeen "Hääle
jooga töötubaan"eli äänijooga työpajaan. "Voice yoga workshop"
pidettiin Kulttuurikeskuksen pienessä alasalissa. Tässä joogamuodossa jokaisen
asanan kanssa lausutaan jotain ääntä. Jos joku olisi ollut salissa kärpäsenä
katossa, olisi hän verkkosilmiensä takaa varmasti ajatellut, että lauma
autisteja on kokoontunut heijaamaan ja hymisemään yhdessä. Äänijoogassa hyminän
lisäksi sihistiin, suristiin kuin Maija Mehiläinen jne. Aniirin kanssa emme
voineet välttyä naurukohtauksitta. Onneksi tämäkin jooga oli viron kielellä,
etten ymmärtänyt chakra - ja sydämenavaamishöpinöistä. Ne ovat jo käytössäni
kuluneet ja menneet rajan toiselle puolelle. Ainakin vähäksi aikaa, kuka
tietää.
"Tunnette vibratsions"
(tunnette värähtelyn)
Kulttuurikeskuksesta lähdimme päälavalle, jossa oli jo
alkanut, vihdoinkin kunnon meininkiä "Dance journey"sessio. Siinä
tanssittiin ja hypittiin rytmikkään musiikin mukana melkein transsiin asti ja
sitten pikkuhiljaa rauhoituttiin rauhallisella musiikilla. Jos äänijoogassa
olin lähes nukkunut ja nauranut väsymyksestä ja huvituksesta, tässä kehoni
heräsi taas henkiin. Tanssin kuin viimeistä kertaa ja oli kivaa.
Sitten kasviswrapia, mangolassia ja päiväunille joogamaton
päälle. Sillä aikaa Aniir joogasi Sivananda joogaa ja Aslak oli naurujooga työpajasssa.
Lopetusseremonia sisälsi elävää musiikkia ja siinä vaiheessa hipsimme Aikaraliin
hakemaan tavaroitamme. Pääsimme muumimammamme kyydissä bussiasemalle, se oli
helpotus, olin ihan poikki.
 |
| Hapsalun asema (kuva: Aslak Kajakki) |
Tallinnassa emme jaksaneet kävellä Vanhaan kaupunkiin, vaan menimme autobussijaamilta
raitiovaunulla sinne. Olin varannut meille Pyhä Vaimun kirkkomajoituksesta huoneet ja
kun pääsimme paikalle, tuntui, että olisin tullut kotiin. Viime kerralla myös yövyimme siellä. Se on rauhallinen, siisti ja askeettinen majapaikka. Illalla
kävimme Buddha ravintolassa syömässä intialaista ruokaa ja kaaduimme peteihimme
kaikkemme antaneina.
"Ihmeen pirteätä porukkaa", ajattelin kun Aniir
päätti aamulla pitää meille joogahetken, Krishnamacharyan
(1888-1898, modernin joogan isä) vuorisarjaa. Pakkohan se oli minunkin
osallistua, kun se on niin hyvä ja energisoiva harjoitus.
Söimme aamupalan raekoja platsin terassilla ja sitten
shoppailtiin. Minun suosikit ovat Loitsukellari, jossa on kaikkea hörhökamaa ja
josta nytkin ostin vihreän opaalikivikorun, Universaal universum,
afrikkalaisten asioiden kauppa ja Adeline, vaatekauppa.
Aniirin laiva lähti jo iltapäivällä ja saatoimme hänet
satamaan. Onneksi Aniirilta ei kysytty passia, koska hän oli vahingossa ottanut
tyttärensä passin ja oli siis 11-vuotias koululaistyttö.
 |
| Pyhä Vaimun sisäpihaa |
Aslakin kanssa jatkoimme vielä Tallinnassa seikkailua ja
päätimme mennä taas vegaaniravintolaan. Arvasimme, että siellä on jonoa niin
kuin olikin ja tähyilimme muita mahdollisuuksia. Sitten hoksasimme, että
vegaaniravintolan vieressä on ravintola, jota olimme alun perin etsineet, Von
Krahl, joka ei ollut 100% vegaaniravintola, sieltä sai myös vegaanittomia
annoksia. Minä esim. otin vuohenjuustosalaatin, mutta Aslak pysyi kurssissaan vegaanina. Otimme yhteisen alkulautasen, missä oli valkosipulileipiä, oliiveja,
tofua, sieniä, hummusta jne. Olimme jopa sitä mieltä, että tämä ns. vegaaniravintola
oli parempi kuin virallinen vegaaniravintola, jonka nimi oli osuvasti
"Vegan restoran". Sen nimeä silloin vähän ihmettelimme, mutta emme
huomanneet seuraavan ravintolan ovea, jota oikeasti etsimme. Erehdykset
tuottavat joskus hyviä lopputuloksia. Ja tietysti piti päästä vielä terassille
kahville ja rommileivokselle ennen satamaan lähtöä. Tämä viimeinen päivä oli
aurinkoisen helteinen ja istuimme kannella katsomassa lokin
syöttämis-operaatioita. Joku mies antoi lokille leipää, se nappasi sen ja antoi
sitten itsensä mennä tuulen mukana taaksepäin ja sitten taas palasi hakemaan
lisää. Se oli kiehtovan näköistä, helppoa olemassaoloa tuulen kanssa. Kävimme
myös kuuntelemassa Unelmavävy orkesteria ravintolassa ja sitten olimme jo
Helsingissä.
 |
| Tallinna Kuva: Aslak Kajakki |
Täytyy kyllä sanoa, että aineettoman materiaalin festareilta
tulimme pois hyvin aineellisina. Aslakilla oli iso rinkka ja kuinkahan monta
pientä kassin nyssykkää kädessään. Ainakin maadotuimme tukevasti Suomen
maankamaralle, emmekä jääneet haahuilemaan mihinkään joogavärähtelyihin.
Aslak painoi neljän tuulen lakkinsa päähän ja lähti
kajakillaan Vantaalle ja minä hyppäsin bussiin.
Matka oli onnellisesti päättynyt.
PikkuTii keksi, että hän voisi pitää pupuenergian
vapauttamisjoogakurssin. Siinä maadotuttaisiin pistämällä pää
pensaaseen ja kohotettaisiin fundaliinienergioita nostamalla töpöhäntä
taivaaseen.
Kurssi-ilmoittautumiset T. Jaakkolan sähköpostiin.
SAT NAM (totuus on nimeni)
(Virontaitoiset ihmiset, jotka luette tätä….yritin parhaani)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti